| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Rauhanpuolustajien nettisivuilla 19.12.2024. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä. |
Ikäviä tosiasioita Natosta
Medea Benjamin ja David Swanson: NATO: What You Need to Know. New York ja Lontoo: OR Books, 2024, 181 s.
Suomi on ollut Naton jäsen jo kohta kaksi vuotta. Silti suurin osa suomalaisista ei tiedä Natosta juuri mitään. Totta kai kaikki ovat kuulleet mainoslauseita, joiden mukaan Nato ylläpitää rauhaa pelottavilla aseillaan. Kirjakaupoista on saatavissa kaikenlaisia Natoa normalisoivia pamfletteja. Mutta eihän järkevä ostaja usko tuntevansa tuotetta luettuaan pelkät mainoslauseet. Kirjastojen kätköistä toki löytyy runsaasti kriittisiä arvioita Natosta, mutta ne ovat monissa suhteissa vanhentuneita tai ainakin näyttävät siltä.
Kesällä ilmestyi kirja NATO: What You Need to Know, joka paikkaa kriittisen tiedon puutetta varsinkin, jos se saadaan suomennettua. Kirjoittajat Medea Benjamin ja David Swanson ovat Yhdysvaltain tunnetuimpia rauhanaktivisteja. Pieneen kirjaan on saatu mahtuvaan runsaasti tietoa Naton historiasta, taloudesta, ydinasepolitiikasta, sisäisistä kiistoista, tulevaisuuden suunnitelmista, vaihtoehdoista ja suhteesta YK:hon.
Kirjassa puretaan monta Natoon liittyvää myyttiä. Yksi niistä on käsitys, että Nato perustettiin turvaamaan demokratiaa, vapautta ja muita länsimaisiksi kutsuttuja arvoja. Benjamin ja Swanson tuovat esiin tämän käsityksen kanssa ristiriidassa olevia tosiasioita. Esimerkiksi Turkki ja Kreikka eivät olleet missään mielessä demokraattisia liittyessään Natoon. Heti perustamisensa jälkeen Nato alkoi puuttua voimakkaasti jäsenmaidensa sisäisiin demokraattisiin prosesseihin. Se tukahdutti monin keinoin sodan jälkeen suosittuja vasemmistopuolueita ja esti niiden pääsyn valtaan. Ei aivan vapauden ja demokratian edistämiseltä vaikuta myöskään Naton tuki Euroopan siirtomaavalloille niiden yrittäessä estää alusmaidensa vapautumisen kolonialismin ikeestä.
Toinen yleinen myytti on ajatus, että Nato lisää jäsenmaidensa turvallisuutta. Kirjoittajat purkavat tämän myytin viittaamalla niin sanottuun turvallisuusdilemmaan: Naton aseiden kalistelu ja jatkuva laajeneminen ovat väistämättä vähentäneet sotilasliiton ulkopuolisten maiden kokemaa turvallisuutta. Se on saanut ne lisäämään aseellista voimaansa, mikä taas on heikentänyt Nato-maiden turvallisuutta. Tällainen kierre ei voi muuta kuin lisätä sodan todennäköisyyttä.
Kolmas myytti liittyy läheisesti edelliseen: kuvitelma, että Nato on puolustusliitto. Todellisuudessa Nato on useita kertoja hyökännyt muiden maiden kimppuun, vaikka nämä eivät ole uhanneet sotilasliittoa. Selvin esimerkki on Jugoslavia, jonka hajoamissodasta ja Naton osuudesta siihen kirjassa on hyvä kuvaus. Nato esimerkiksi loi verilöylyn lavastuksella ja muilla juonilla tekosyitä hyökkäykselle Serbian kimppuun. Sotilasliiton koneet pommittivat maata 78 päivää ja tappoivat tuhansia siviilejä.
Myyteistä riisuttuna Nato paljastaa todelliset kasvonsa: Kirjoittajien mukaan Naton todellinen tarkoitus on varmistaa Yhdysvaltojen johtoasema Euroopassa ja huolehtia siitä, että mantereen kansat toteuttavat niille suunnitellut roolit USA:n sotasuunnitelmissa. Tämä rooli voi olla toimia alueena, jonka maa ja ihmiset uhrataan imperiumin etuja edistävässä sodassa. Tästä kohtalosta kirjoittajat varoittavat Suomea.
Nato on virallisesti Pohjois-Atlantin liitto, mutta se on ottanut kumppaneikseen kymmeniä maita ympäri maailmaa. Esimerkiksi Australia ja Uusi-Seelanti ovat Naton kumppaneita, vaikka haluttaessa niitä kauemmaksi Pohjois-Atlanttista on mentävä avaruuteen. Kirjan mukaan Naton globalisoitumisen tarkoitus on lisätä USA:n sotilaallisten operaatioiden hyväksyttävyyttä. Yhdysvallat ei olekaan yksin vastuussa aggressiivisista toimistaan ympäri maailmaa, vaan niitä tukee Naton muodostama ”kansainvälinen yhteisö”.
19.12.24
Lisää kommentti
|
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
|
Suomessa vapaiden kirjoittajien on yhä vaikeampaa saada toimeentuloa työstään – varsinkin jos kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja kertomuksia. Toivon siksi, että te, lukijani, tukisitte suoraan rahallisesti työtäni. Ulkomailla on paljon nettipalveluja, joiden kautta minun kaltaiseni kirjoittajat keräävät tukea. Kuitenkin Suomessa yksityinen rahankeräys on laitonta. Siksi rahallisen tuen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Linkki tukikauppaani: https://tammilehto.info/tuki/index.php |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments (4)
Väitätkö tosiaan Benjaminin ja Swansonin teksteillä ratsastaen, että Srebrenican siviileihin kohdistunut joukkomurha oli lavastus? Aika yksin jäätte.
Verilöylyn lavastus, joka loi tekosyyn Serbian pommituksiin, ei tapahtunut Srebrenicassa vaan Kosovon Raçakin kylässä. Siellä oli yleisesti terroristijärjestönä pidetyn Kosovon vapautusarmeijan eli KLA:n linnoitettu tukikohta. Tammikuussa 1999 Jugoslavian poliisi hyökkäsi tähän tukikohtaan, ja aseellisessa taistelussa kuoli 45. Kun KLA myöhemmin sai tukikohdan uudelleen haltuunsa, se lavasti taistelun näyttämään siviilien joukkomurhalta. Kansainvälinen lääkäriryhmä paljasti kuitenkin, että lähes kaikilla uhreilla oli ruutia käsissään, mikä osoitti, että nämä olivat käyttäneet ampuma-aseita. Melkein kaikki uhrit olivat kuolleet useisiin ampumahaavoihin, kuten asetaisteluissa tapahtuu. Teloituksissa uhreista sen sijaan löytyy yksi tarkkaan oikeaan kohtaan tähdätty ampumahaava. Lääkäriryhmän tulosten julkistamista kuitenkin viivytettiin, ja siksi Raçakin tapausta voitiin käyttää tekosyynä.
Yksi Nato-myytti lisää: Kaikki NATO-maat ovat päätöksenteossa tasa-arvoisia.
– Mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Kuten on EUssa ja kaikissa suurissa ja usein pienissäkin organisaatioissa. Robert Michels totesi tämän ”oligarkian rautaisen lain” jo tutkiessaan 1900-luvun alun Saksan sosiaalidemokraattista puoluetta.
Mutta itsepetos on kivaa: ”Suomi on päättävissä pöydissä.”
Luonnollisesti tuota itsepetosta komppaavat naureskellen todelliset, isojen maiden isot pojat (ja jos on naisia myös he) ja erityisesti USAn päättäjät.
Onko Suomessa muita kuin NATO-toimittajia? :-) Oliko Suomessa 70-luvulla muita kuin YYA-toimittajia ? :-(
Kijoitin aiheesta uuden Suomen blogin, saman tekstin kuin tuo toinen kirjoitukseni täällä
Kiitos, kun jaksat kirjoittaa aiheesta ja hankkia siitä toisenlaista tietoa aktiivisesti.
Voiko NATOsta keskustella Suomessa monipuolisesti? 70-luvun käänteinen peilikuva? Monologit vaarantavat demokratian
Muistan, kuinka 70- ja 80-luvuilla, jos halusi tietoa Suomen ulkopolitiikasta, kannatti lukea ulkomaisia lehtiä ja kirjoja.
Nyt tilanne on pitkälti samankaltainen.
Jokaisen kiihkeimmänkin NATOn kannattajan kannattaisi olla huolestunut siitä, että NATO-puhe Suomessa kulkee lähinnä vain yhteen suuntaan.
Kriittiset puheenvuorot vaietaan taitavasti kuoliaaksi. Sikäli on eroa 70- ja 80-luvun näkyvään yya-keppipolitiikkaan.
"Lapin Kansassa oli (25.10.) erittäin hyvä prikaatinkenraali (evp) Juha Pyykösen haastattelu. Hän on ollut vankkumaton Nato-mies vuosikymmenten ajan. Useammassa asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Hän nosti esille seikkoja, joita minun ei kestä sanoa leimautumatta putinistiksi.
Pyykönen toteaa, että ”hän on hyvin huolissaan siitä, että haittapuolista ei puhuta” ja edelleen: ”Me olemme lähteneet linjalle, jossa Suomi tekee kaiken, mitä pyydetään ja vielä vähän enemmänkin.” (Markus Mustajärvi: Nato-kritiikki kielletty. Lapin kansa 31.10.2024)
Kuuntelin juuri YLEn 16.00 uutisten NATO-toimittajan "herttaisen" jutun Tammisaaressa palvelevista amerikkalaisista NATO-sotilaista.
Klassikkoja kannattaa lukea, Solženitsynin lisäksi muun muassa Sun tsuta (Sunzi) kahden tuhannen vuoden takaa. Kirjassaan Sodankäynnin taito hän korosta monipuolisen informaation hankkimista.
Myönteistä on, että viime aikoina olen kuullut harvemmin "isänmaanpetturi" syytöksiä tällaisten kirjoitusteni jälkeen.
Uskaltaisiko/haluaisiko joku suomalainen kustantamo kustantaa kyseisen NATO kriittisen kirjan?
Tulee mieleen kuinka 70-luvulla suuret kustantajat jättivät kustantamatta Aleksandr Solženitsynin Vankileirien saariston. Olemmeko edistyneet niistä ajoista tässä suhteessa?
Kirjassa voi olla omaa yksipuolisuutta ja virheitä kuten kaikissa selkeästi kantaa ottavissa kirjoituksissa yleensä on.
Oleellista on tämä:
Riippumatta siitä mihin yksipuolisen suuntaan keskustelu on kallistettu tai kallistunut, se johtaa sananvapauden rapautumiseen ja se johtaa huonoihin päätöksiin, kun päätökset perustuvat puutteelliseen informaatioon. Monologit vaarantavat demokratian
Kun NATO-Suomi sanoo puolustavansa länsimaisia arvoja, voisiko NATO-Suomi noudattaa tätä periaatetta muun muassa informaation monipuolisen jakamisen suhteen?