Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 15.6.1997. |
Kenen asialla EU-komissaarit?
Miksi Lipposen johtama valtioeliitti yrittää kynsin hampain pitää kiinni siitä, että EU:n komissioon kuuluu yksi suomalainen? Meneillään olevassa Hallitusten välisessä konferenssissa johtajamme ovat valmiita vähentämään valtaansa ministerineuvostossa, kunhan vain komissaarin paikka turvataan. Kuitenkin EU:n sääntöjen mukaan pitäisi olla selvää, etteivät komissaarit ole kotimaidensa hallitusten saatikka sitten kansalaisten edustajia. Myös käytännössä komissio tekee usein päätöksiä, jotka ovat EU-maiden hallitusten virallisen linjan vastaisia. Hyvä esimerkki on geenimanipuloitua maissia koskeva päätöksenteko.
Viime vuonna tehdyn mielipidetiedustelun mukaan selvä enemmistö EU-kansalaisista suhtautui kielteisesti geeniruokaan. Euroopan parlamentti oli geenimaissin hyväksymistä vastaan - samoin ministerineuvosto: 13 maan ministerit olisivat halunneet hylätä geenimaissin vain kahden ministerin kannattaessa sitä. Mutta koska ministeri neuvosto ei ollut yksimielinen, asia siirtyi EU:n komission päätettäväksi, ja joulukuussa komissio hyväksyi geenimaissin.
Miksi siis komissiopaikka on eliitillemme niin tärkeä? Mieleen tulee kolme mahdollista syytä:
- Tehokkaan ja uskollisen työnteon kannalta on tärkeää, että valtiokoneistomme kiipijöillä on rajojemme tuolla puolen korkeapalkkainen ja vastuusta vapaa asema, jonka saavuttamisesta he voivat haaveilla.
- Vaikkei suomalainen komissaari noudatakaan hallituksen virallista kantaa, hän noudattaa muita komissaareja paremmin suomalaisten yhtiöiden kantaa (joka saattaa olla hallituksen epävirallinen kanta).
- Syynä on urheilun kaltainen ilmiö: olkoon kysymys vauhtihurjastelusta, ampumisesta tai vaikkapa pommin heittämisestä - tärkeintä on, että suomalainen johtaa.
Ehkäpä pääministeri Lipponen voi kertoa, mikä näistä syistä tekee komissaarin paikasta niin halutun.
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun