Jaa alla oleva somessa tai sähköpostilla:

Tämä Olli Tammilehdon  kirjoitus on julkaistu Ydin-lehden numerossa 1/2000 ja ruotsiksi Ny Tidin numerossa 3 (21.1.2000). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

WTO-alkemia osoittautui halvaksi taikatempuksi


Vanhin tapa rikastua on ryöstö. Tämä menetelmä ei kuitenkaan valitettavasti oikein sovellu herrasmiehelle. Niinpä monia kunniallisia kansalaisia on kiinnostanut alkemia, menetelmä, jolla epäjalot aineet saadaan muuttumaan kullaksi ilman mainittavia ruumiillisia ponnistuksia. Parhaiten menestyneitä alkemian muotoja on kapitalistinen rahatalous, jossa paperitavara - esimerkiksi velka- ja osakekirjat - saadaan kuin ihmeen kautta muuttumaan kullaksi. Kullan ja muun arvoaineen määrä sitä paitsi kaiken aikaa kasvaa, vaikka kyseiset paperit säilyttäisi kassakaapissa ihmiskäden koskemattomissa(1).

Alkemistien harmiksi luonnon ja ihmisten maailma ei aina tahdo suostua yhteistyöhön kullan teossa. Sitä on autettava sotajoukoilla, raivaustraktoreilla, maailmanpankeilla, lähetyssaarnaajilla, rakennesopeutusohjelmilla ynnä muilla sellaisilla. Tällainen aina tilanteen mukaan tapahtuva vallankäyttö on kuitenkin ikävää ja voimia kuluttavaa. Sitä paitsi se voi saada jotkut epäuskoiset kuvittelemaan, että kulta ei syntyisikään luonnon sekä hengen voimien ja lainalaisuuksien tuottamana uutena rikkautena vaan se otettaisiin jostakin laittomasti ja pakottamalla. Niinpä valta on parempi järjestää toimimaan pysyvien organisaatioiden kautta. Ne ikään kuin muuttavat maailman sellaiseksi, että alkemia toimii luonnostaan.

Yksi keskeisiä raha-alkemialle suotuisan maailman instituutioita on WTO. Sitä kaavailtiin jo toisen maailmansodan aikana istuneessa USA:n liittovaltion komiteassa. Se etsi järjestelyjä, jotka mahdollistaisivat pohjoisamerikkalaisten elintilan ilman, että tarvitsisi turvautua "imperialismin tavanomaisiin muotoihin". Järjestö onnistuttiin perustamaan USA:lle sopivassa muodossa kuitenkin vasta Marokon Marrakeshissa vuonna 1994. Muodollisesti suurin osa maailman maista osallistui perustamisprosessiin, mutta käytännössä vain USA, EU ja muutamat suuret maat ratkaisivat asiat muilta suljetuissa neuvotteluissa. Keskeiset neuvottelukomiteat olivat täynnä ylikansallisten yhtiöiden miehiä.

Seattlessa oli tarkoitus jatkaa Marrakeshin viitoittamalla tiellä. Kuten tunnettua toisin kävi. Mutta miksi näin kävi?

Myös Marrakeshin ja sitä edeltäneen niin sanotun Uruguayn kierroksen neuvotteluihin vaikutti suuri joukko alkemiaskeptisiä kansalaisjärjestöjä. Niillä oli käytössään kansainvälisen kauppajuridiikan kiemurat läpikotaisin tuntevia asiantuntijoita, jotka tuottivat kasoittain erittäin hyvin perusteltuja tekstejä. Mutta eri alojen kansalaisjärjestöt eivät juurikaan olleet yhteistyössä, eivätkä ne onnistuneet saamaan - tai edes yrittäneet saada - omissa maissaan aktiivisia ihmisiä ymmärtämään asian tärkeyttä ja tulemaan mukaan toimintaan.

Seattlea edeltävinä vuosina kansalaisjärjestöt onnistuivat parantamaan keskinäisiä yhteyksiään. Ne saivat ihmisiä liikkeelle maailmantalouskysymyksissä. Seattleen oli tulossa suuri joukko kansalaisaktiiveja puhumaan, lobbaamaan ja osoittamaan mieltä. Silti ammattiyhdistysliikkeen ja muiden liikkeiden väliset erimielisyydet uhkasivat antaa "suurvaltaapitäville" mahdollisuuden pelata liikkeitä toisiaan ja "pienvallanpitäjiä" vastaan.

Olennaista lopputuloksen kannalta olivat ihmiset, jotka syystä tai toisesta olivat menettäneet kokonaan uskonsa raha-alkemiaan. Näitä oli suuri joukko köyhien maiden talonpoikaisliikkeiden aktiiveja, joiden mielestä kullan tekeminen vaati heiltä kohtuuttomia uhrauksia - jopa heidän henkensä. Mutta näitä oli myös pienempi joukko pääasiassa nuoria aktiiveja Amero-Euroopassa, joiden illuusiot tutustuminen kolmannen maailman tilanteeseen oli karistanut. Näiden kahden ryhmittymää yhdisti mm. PGA-verkosto (Peoples' Global Action against "Free" Trade and the WTO). Etelän köyhien ja Pohjoisen aktivistien yhteistyön koulimat ihmiset saivat liikkeelle Pohjois-Amerikan suoran toiminnan verkoston. Tähän taas kuului suuri joukko opiskelijoita ja muita aktivisteja, joilla oli kokemusta mm. metsien tuhoamisen ja ydinaseiden vastaisesta kansalaistottelemattomuudesta. Heidän riveissään kouluttajina toimivat monet 1960- ja 1970-lukujen liikkeiden naispuoliset veteraanit. Verkosto onnistui organisoimaan kaikkien väkivallattoman vastarinnan sääntöjen mukaisesti toimivan, etukäteen koulutetun ja pieniksi läheisryhmiksi jaetun 10 000-päisen joukon estämään fyysisesti WTO-kokouksen avaamisen. Poliisi, kansalliskaarti ja armeija reagoivat kyynel- ja hermokaasulla, tärähdyskranaateilla ja muoviluodeilla, jotka suunnattiin erottelematta kaikkiin paikalla olleisiin. WTO-alkemian lumouksen rippeet alkoivat karista myös vähemmän radikaaleilta mielenosoittajilta ja köyhien valtioiden kokousedustajilta.

WTO:n ministerikokouksen täydellisen pilaamisen merkitys on siinä, miten se tehtiin. Vaikka apuna käytettiin internettiä ja tietokoneita, olennaista olivat pienten ihmisten vastarinnan klassiset menetelmät: erilaisten ihmisten organisointi toimimaan lukemattomien yksittäisten uhkien takana piilevää suurta valtakeskusta vastaan ja heidän fyysinen ja käsikosketeltava yhteistyönsä. Ja tämä kaikki tapahtui ajassa ja paikassa, jossa postmodernin teorian mukaan pitäisi olla vain lukemattomia erillisiä, kunkin yksilölliseen elämäntapaan liittyviä kamppailuja. Pomo-teorian mukaisia olivat kylläkin Marrakeshin epäonnistuneet yhden asian lobbarit. Samaten postmodernismiin sopivat muutamat yksilölliset, Seattlen aktivistien keskinäisistä sopimuksista piittaamattomat, vallitsevalle järjestelmälle tyypillisiä keinoja käyttäneet ikkunoiden särkijät.

WTO:n käyttökelpoisuus raha-alkemian avittajana on nyt ratkaisevasti heikentynyt: kultaahan on vaikea tehdä, jos laboratoriossa on liikaa ihmisiä tuijottamassa. Alkemialle suotuisan maailman rakentamiseen on käytettävä muita välineitä: eri mannerten välisiä vapaakauppasopimuksia, Kansainvälistä valuuttarahastoa, YK:ta, G7:ää, Trilateraalista komissiota ja sen sellaisia. Jos yhteiskunnalliset liikkeet heikentävät myös näiden taikavoimaa, on ehkä turvauduttava jälleen imperialismin tavanomaisiin muotoihin. Mutta silloin 2000-luvun alkemistejämme vastassa voivat olla yhä tavanomaisemmiksi käyvät, jo 1950-luvulla kuolleeksi julistetut suuret kansanliikkeet.
 

1. Talous alkemiana on mm. Goethen Faustin aiheena, mitä ei tosin aina ole huomattu.

Page Top
 
Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

9.3.2000