| Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kulttuurivihkojen nettilehdessä 4.11.2025. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä. |
Oliko angloamerikkalainen eliitti syypää maailmansotiin?
Jim Macgregor ja John O’Dowd: Two World Wars and Hitler: Who Was Responsible? Anglo-American Money, Foreign Agents and Geopolitics. Trine Day 2025, 734 s.
Yleisesti ajatellaan, että Saksa oli syypää maailmansotiin. Varsinkin toisen maailmansodan suhteen Saksan syyllisyyttä kuitenkin pidetään kiistattomana. Kaksi brittiä Skotlannista, Jim Macgregor ja John O’Dowd, väittävät kuitenkin kirjassaan, että syypä oli heidän oma valtakuntansa ja sen entinen siirtomaa Atlantin takana. Tarkkaan ottaen heidän teesinsä on, että monin sitein yhteen kietoutunut angloamerikkalainen valtaeliitti aikaansai juonittelullaan kaksi katastrofia, jotka vaativat kymmeniä miljoonia ihmishenkiä.
Perusteellinen tutkielma alkaa 1800-luvulta. Britannian julman siirtomaapolitiikan sivutuotteena luotiin imperiumin elitistiset poliittiset, taloudelliset ja mediarakenteet, jotka kykenivät sivuuttamaan parlamentin ja äänestäjien tahdon. Samalla kehitettiin näitä rakenteita tukeva englantilaisten ylemmyyttä korostava rasistinen ideologia. Keskeiseksi tehtäväksi muodostui murskata imperiumin varteenotettavat kilpailijat, ennen kaikkea Saksa ja Venäjä. 1900-luvun alussa tätä näkemystä vahvisti eliittipiireihin kuulunut Oxfordin yliopiston maantieteilijä Halford Mackinder, jonka mukaan Saksan ja Venäjän hallitessa Euraasian ydinaluetta ne hallitsisivat maailmaa Britannian sijasta.
Kirjoittajien mukaan ennen ensimmäistä maailmansotaa brittieliitti sai katteettomilla lupauksilla Ranskan ja Venäjän liittymään Britannian johtamaan sotilasliittoon ja valmistautumaan sotaan Saksaa vastaan. Ranskan ja Britannian sotapolitiikan läpivienti vaati maiden rauhanpolitiikkaan sitoutuneiden pääministerien syrjäyttämistä kyseenalaisin keinoin. Vaikka ensimmäinen sodanjulistus tuli Saksalta, Venäjä ja Ranska aloittivat sotilaallisen toiminnan modernilla tavalla ilman muodollisuuksia ennen Saksan vanhanaikaista julistusta.
Näytti siltä, että sota ei kestäisi vuottakaan, sillä saarretun Saksan resurssien alkoivat ehtyä nopeasti. Macgregorin ja O’Dowdin mukaan Britannia järjesti tarkoituksellisesti aukkoja saartorenkaaseen, jotta keisarikunnan armeija pystyi sotimaan vielä vuosia. Saksa piti saada tuhottua perusteellisesti, vaikka se merkitsi myös miljoonien Britannian ja muiden ympärysvaltojen sotilaiden tapattamista.
Polvilleen saatu Saksa pakotettiin Versailles´ssa äärimmäisen raskaaseen rauhaan. Sitä oikeutettiin todistamalla Saksan yksinomainen sotasyyllisyys sepitetyllä tarinalla Potsdamissa heinäkuussa 1914 järjestetystä kokouksesta, jossa Saksa olisi muka päättänyt aloittaa sodan.
Rauhansopimuksen epäoikeudenmukaisuus loi hedelmällisen pohjan monille kansankiihottajille, joista yksi oli korpraali Adolf Hitler. Itävaltalainen taidemaalari ei olisi kirjoittajien mukaan välttämättä erottunut suuresti kollegoistaan eikä saavuttanut kannatusta keski- ja yläluokan keskuudessa. Tähän tarvittiin ulkopuolista tukea.
Ratkaiseva apu Hitlerille tuli yhdysvaltalais-saksalaisen Ernst 'Putzi' Hanfstaenglin muodossa. Tämä itärannikon eliittipiirien kasvatti muutti vuonna 1921 vaimonsa ja pienen lapsensa kanssa Yhdysvalloista köyhyyden, elintarvikkeiden puutteen ja poliittisten levottomuuksien riivaamaan Müncheniin. Seuraavana vuonna pariskunta tutustui Hitleriin, josta tuli vakiovieras heidän ylellisessä kodissaan. Hanfstaengl opasti korpraalia puhetaidossa sekä joukkojen hengen nostamisessa, huudattamisessa ja marssittamisessa. Tässä Putzia auttoivat hänen kokemuksensa Yhdysvaltain urheilustadioneilta. Hanfstaengl neuvoi myös, miten vedota yhteiskunnan ylempiin kerrostumiin. Hän toimi Hitlerin läheisenä avustajana ja neuvonantajana aina vuoteen 1937 saakka ja auttoi merkittävästi natsien valtaannousussa.
Macgregorion ja O’Dowdin näkemyksistä eniten vakiintunutta historiankirjoitusta ravisteleva on väite, että Hanfstaengl oli Yhdysvaltain salaisen palvelun agentti. He tuovat esiin runsaasti todistusaineistoa Hanfstaenglin yhteyksistä USA:n valtaapitäviin ja tiedustelupalveluihin. Kirjoittajat tukeutuvat muun muassa yhdysvaltalais-italialaisen historioitsijan Guido Preparatan Hanfstaenglia käsitteleviin teoksiin. Angloamerikkalainen eliitti halusi, että Saksa hyökkää Neuvostoliittoon ja tuhoaa samalla itsensä. Näin yhdellä kertaa poistettaisiin kaksi atlanttista imperiumia uhkaavaa vaaraa. Mielettömään hyökkäykseen tarvittiin Hitlerin kaltainen mieletön ja fanaattinen johtaja. Hyökkäysintoa nostettiin myös sillä, että Hitlerille uskoteltiin Britannian pysyvän sodan ulkopuolella, mikäli Saksa hyökkää idän ali-ihmisten kimppuun.
Samaan aikaan kun Hanfstaengl ja muut angloamerikkalaiset agentit ja poliitikot harjoittivat poliittista manipulaatiota, yhdysvaltalaiset pankit auttoivat Saksaa selviytymään sotakorvauksista ja rakentamaan uudelleen ase- ja muun teollisuuden. Myös USA:n suuryhtiöiden sijoitukset ja tietotaito olivat tässä olennaisen tärkeitä. Esimerkiksi kaksi Natsi-Saksan suurinta tankkien valmistajaa olivat Ford ja General Motorsin kokonaan omistama Opel.
Natsien valtaan tulon jälkeenkään sodan alkaminen tai sen jatkuminen ei ollut itsestään selvää. Kirjoittajien mukaan Saksassa oli laajaa Hitlerin ja sodan vastustusta johtavien upseerien ja poliitikkojen keskuudessa. Tämä oppositio oli yhteydessä Britannian hallitukseen ja halusi varmistaa anglosaksien tuen. Nämä suhtautuivat kuitenkin penseästi vastarintaliikkeeseen eivätkä vastannut avunpyyntöihin. Kuitenkin monet merkittävät saksalaisupseerit olivat asettaneet Hitlerin vastaiseen kapinaan osallistumisensa ehdoksi Britannian tuen.
Vuonna 1938 Saksan armeijan esikunnassa vastustettiin yleisesti tunkeutumista Tšekkoslovakiaan. Vastarintaliikkeen lähettiläät tekivät briteille selväksi, että armeija ei lähtisi naapurimaahan, jos Britannia ja Ranska ilmoittaisivat selkeästi vastustavansa Hitlerin suunnitelmaa. Armeijan kieltäytyminen olisi käytännössä kaatanut Hitlerin ja estänyt toisen maailmansodan syttymisen. Kun tukisignaalia Euroopan läntiseltä laidalta ei tullut, vastarinta lopahti sillä erää.
Macgregorion ja O’Dowdin väitteet kuulostavat monesta varmasti uskomattomilta. Kirjoittajat perustelevat kuitenkin näkemyksensä huolellisesti. He tuovat esiin monen akateemisen historian kirjoittajan metodologisen harhan: nämä tukeutuvat liikaa virallisiin asiakirjoihin ja uskovat, ettei asiaa ole tapahtunut, jollei siitä löydy asiakirjamainintaa. Kuitenkin esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan jälkeen valtava määrä sodan alkua koskevia asiakirjoja hävitettiin tai varastoitiin hankalapääsyisiin paikkoihin. Näin ollen historian kirjoittajien on Macgregorion ja O’Dowdin mukaan lainattava menetelmiä rikostutkijoilta, joille todistusaineiston hävittäminen on osa todistusaineistoa. Ja sodan aloittamisessahan on nimenomaan kyse valtavasta rikoksesta ihmiskuntaa kohtaan.
Käsillä oleva kirja leimataan helposti epätieteelliseksi, koska sen tiedot ja johtopäätökset poikkeavat merkittävästi vakiintuneesta akateemisesta sotahistoriasta. Kuitenkin lukijalle, jolla on aito tieteellinen asenne ja jonka näkemyksiä ohjaa ”parhaimman argumentin pakoton pakko”, kirja tarjoaa runsaasti tiedollisia ja älyllisiä haasteita, jotka voivat johtaa 1900-luvun verisen historian uudelleen hahmottamiseen.
05.11.25
Lisää kommentti
|
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla. |
|
Suomessa vapaiden kirjoittajien on yhä vaikeampaa saada toimeentuloa työstään – varsinkin jos kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja kertomuksia. Toivon siksi, että te, lukijani, tukisitte suoraan rahallisesti työtäni. Ulkomailla on paljon nettipalveluja, joiden kautta minun kaltaiseni kirjoittajat keräävät tukea. Kuitenkin Suomessa yksityinen rahankeräys on laitonta. Siksi rahallisen tuen täytyy tapahtua ostamisen muodossa. Linkki tukikauppaani: https://tammilehto.info/tuki/index.php |
Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)
Comments (1)
Kiitos tästä lyhyestä yhteenvedosta. On enemmän, kuin mahdollista, että maailmanjärjestyksen peukaloinnissa on brittiläis-amerikkalainen allianssi. Britannian siirtomaiden koko ylitti metropolian 90-kertaisesti 1800-luvun lopussa. Fiksuina pelureina he aavistivat siihen järjestelmään itselleen epäsuotuisat muutokset tulevaisuudessa ja lähtivät valloittamaan uusia etupiirejä.