Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Voima-lehden numerossa 6/2007. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Sivilisaation sivistynyt kyseenalaistaja

Tapasin John Zerzanin laivalla matkalla Helsingistä Tallinnaan. Hän oli jo kaksi viikkoa kiertänyt Eurooppaa puhumassa anarko-primitivismistä ja toiset kaksi viikkoa olivat edessä. Onneksi laiva oli hidas ja väkeä vähän, niin että saimme rauhassa keskustella anarkismista, teknologiasta, työnjaosta, kesyttämisestä, maanviljelyksestä, sivilisaatiosta ja muutoksen mahdollisuuksista.

Olli Tammilehto: Mitä Sinulle merkitsee olla anarkisti?

John Zerzan: Minulle se tarkoittaa sitä, että yrittää ymmärtää ylivallan muotoja ja taistella niitä vastaan. Jotkut meistä ovat laajentaneet ylivaltamuotojen listaa. Asioita, joita me pidämme ylivaltana ja alistamisena, toiset eivät pidä sellaisina. Mielestäni anti-autoritaarisyyteen kuuluu myös teollisen järjestelmän ja sivilisaatioprosessin sekä niitä eteenpäin ajavien yhteiskunnallisten instituutioiden vastustaminen.

OT: Historiallisesti ja etenkin nykyään on monenlaisia anarkisteja. Tekevätkö mielestäsi ne anarkistit, jotka ajattelevat erilailla kuin Sinä, tärkeitä asioita?

JZ: Kunnioitan suuresti anarkismin traditioita, mutta vuonna 2007 olemme erilaisessa maailmassa kuin sata vuotta sitten ja näemme helpommin, mihin massayhteiskunta ja teknokulttuuri ovat meitä viemässä. On tietenkin suuri kuilu niiden välillä, joita kiinnostaa itsehallinnolliset tehtaat, ja niiden, jotka kyseenalaistavat tehtaat ylipäänsä. Meidän näkökulmastamme tuotanto kaikissa muodoissa on ongelma; se ei ole jotain, jota tulee parantaa. Tätä juuri ilmeisesti merkitsee primitivismi. Mutta tämä erimielisyys anarkistien kesken voi olla myös hedelmällinen. Minulla on itsehallinnollisista tehtaista kiinnostuneita syndikalistisia ystäviä. He auttoivat järjestämään Espanjan vierailuni viime vuonna. Siellä meillä oli loistavia keskusteluja ja paljon avoimuutta. Tietenkin myös paljon väittelyä, mutta he olivat ainakin valmiit ottamaan uusia asioita pöydälle.

OT: Sinun edustamallasi anarkismilla ei ilmeisesti ole mitään tekemistä vasemmiston kanssa?

JZ: Niin en todellakaan määrittele itseäni vasemmistolaiseksi. Tulen kyllä vasemmistosta, olin aiemmin ammattiyhdistysorganisaattori. En toisaalta tunne minkäänlaista sympatiaa oikeistoa kohtaan. Sikäli kun vasemmisto puolustaa teollista järjestelmää ja ajattelee, että kesytetty elämä on hyvää, en kuulu vasemmistoon. Itseasiassa olen vasemmistonvastainen. Olen itsekin hämmästynyt siitä, että olen tullut tälle kannalle. Esimerkiksi Noam Chomsky tekee kaikkensa estääkseen syvemmän tason keskustelun. Hänellä on tietenkin täysi oikeus olla eri mieltä, mutta hän ei suvaitse keskustelua sellaisista kysymyksistä kuin, mikä aiheuttaa elonkehän tappamisen ja mistä johtuu yhteiskunnan muuttuminen aina vain epäinhimillisemmäksi.

OT: Sinua ei häiritse se, että Sinua kutsutaan primitivistiksi?

JZ: Ei. Nimityksen käyttö tosin alkoi vitsinä, ja tietenkin kaikki ismit ovat ongelmallisia. Mutta jos haluaa löytää yhden kuvaavan sanan, primitivisti on jokseenkin hyvä. Meillä ei voi olla tulevaisuutta ellei se ole primitiivinen. Tämä on tietenkin kliseemäinen tapa esittää asia, mutta näin tosiaankin ajattelen.

Teknologia: vain huonoa?

OT: Tärkeä osa ajatteluasi käsittelee teknologiaa. Kyseenalaistat teknologian ylipäänsä. Mutta kun ajatellaan historiaa ja nykypäivää, eikö ole monenlaista teknologiaa? Alkuperäiskansat ja pienviljelijät ovat käyttäneet jokapäiväisessä elämässään teknologiaa, mutta se on muodostanut toisenlaisen järjestelmän kuin vallitseva teknologia. Kuinka oikein käytät termiä 'teknologia'? Etkö viittaa sillä niihin keksintöihin, joita tavalliset ihmiset ovat tehneet kautta aikojen? Eikö ole mitään hyvää tai esimerkillistä teknologiaa?

JZ: Minulle perusongelma on työnjako, toisin sanoen ero työkalujen ja teknologian välillä. Kysymys on siitä, että teknologiasta tulee järjestelmä heti, kun siirrytään ylöspäin työnjaon portaita pitkin. Erikoistuminen johtaa lähes väistämättä luokkayhteiskuntaan. Kun jaat itsesi ja muutat itsesi yhtä ahtaimmiksi rooleiksi, jaat myös yhteiskunnan. Tämä on mielestäni itsestäänselvyys. On tietenkin erilaisia teknologioita, mutta mitkä niistä eivät ole riippuvaisia teollisesta perustasta? Useimmat teknologiat tulevat loppujen lopuksi kaivoksista, sulatoista, valimoista ja liukuhihnoilta, joita miljoonien ihmisten on pidettävä yllä. Tämä on ongelma, vaikkei ajateltaisiinkaan, mitä teknologinen järjestelmä tekee luonnolle. Eri tasoja tutkimalla huomaa vähitellen teknologian todellisen luonteenlaadun. Monet ajattelevat, että tämä tai tuo teknologia ei tuhoa kulttuuria tai luontoa – mielestäni se tuhoaa. On kysyttävä, miksi teknologia toimii näin, miksei se koskaan mene taaksepäin. Miksi teknologia ja vieraantuminen kulkevat käsikädessä.

OT: Mutta eikö ole kuviteltavissa, että yhteiskunnassa, jossa luokat kamppailevat keskenään, eri ryhmät kehittävät erilaista teknologiaa? Esimerkiksi kuuluisan Kehruu-Jennyn kehittivät tavalliset käsityöläiset, jotka halusivat helpottaa työtään. Teollisuusjohtajat eivät kuitenkaan ottaneet sitä koskaan käyttöön, koska se vaati ammattitaitoa. Sen sijaan he ottivat käyttöön toisenlaisia kehruukoneita, joilla työskenneltäessä ei tarvittu ammattitaitoa. Britannian teollistumisen aikoihin kehittyi siis kaksi erilaista teknologian haaraa. Ajatteletko, että Kehruu-Jenny oli vai työkalu vai olisiko se voinut olla osa toisenlaista teknologista järjestämää?

JZ: Syy siihen, miksi kaikki mene samaan suuntaan – tehdäkseni suuren yleistyksen – on se, että kehitystä ajaa eteenpäin työnjako, joka jatkuvasti vähentää autonomiaa ja erityislaatuja ja luo yhä massoittuneemman ja standarnisoidumman maailman. Saa turhaan hakea tapausta, joka ei noudattaisi tätä lainalaisuutta. Koska järjestelmä on syvenevässä kriisissä, sanotaan, että löydämme ratkaisut teknologiaongelmiin, mutta tämä merkitsee aina vain lisää teknologiaa ja tilanteen pahenemista.

OT: Perinteisissä metsästäjä-keräilijä- ja maatalousyhteiskunnissa käytetyt työkalut muodostivat eräänlaisen järjestelmän, jossa käytettiin paikallisia raaka-aineita kuten puuta. Ainakin tätä järjestelmää voisi kutsua vaihtoehtoiseksi teknologiaksi. Mitä mieltä olet?

Maan ja tarhan viljelys

JZ: Luulen, että tässä on hyvä alkaa keskustelle toisesta perusinstituutiosta työnjaon ohella. Tarkoitan domestikaatiota eli kasvien jalostamista viljelylajikkeiksi ja eläinten kesyttämistä. Mielestäni maanviljelys on aivan eri asia kuin metsästys ja keräily. Vaikka tämä ei selitä kaikkea, mielestäni on hyvä nähdä siirtyminen maatalouteen siirtymisenä luonnon kanssa elämisestä luonnon kontrolloimiseen. Tämä oli ratkaiseva käännekohta. Kuten muutamia vuosia sitten kuollut tunnettu yhdysvaltalainen luonnontutkija Paul Shepard sanoi: maanviljelyssä on piilevänä läsnä nanoteknologia, kloonaus, robottien kehittäminen ja niin edelleen. Siihen sisältyvä logiikka johtaa noihin asioihin. Yksinkertaistan nyt, mutta tähän sisältyy paljon totuutta. Domestikaation paradigma on kontrolli, ja kun se omaksutaan seuraa aina vain lisää kontrollia. Pyyntiyhteiskunnat eivät tietenkään noudattaneet tätä paradigmaa.

OT: Mutta luetko maanviljelyyn kuuluvaksi myös puutarhaviljelyn?

JZ: Tuo on hyvä kysymys. Asia ei ole mustavalkoinen. Esimerkiksi metsäpuutarhassa ei voi erottaa, missä puutarha alkaa ja missä metsä päättyy. Puutarhaa ei voi nähdä sillä tavalla, kuin mihin olemme tottuneet. Teollisen monokulttuurin ja metsäpuutarhaviljelyn välillä on suuri ero. Mutta tällaisessa luonnonkäytössä on kuitenkin se ongelma, että se on usein – vaikkakaan ei aina – epävakaata. Olisi kuitenkin liiaksi yksinkertaistavaa sanoa, että puutarhaviljely johtaa väistämättä teolliseen maatalouteen.

OT: Tässä yhteydessä puhut työnjaosta. Ymmärrän kyllä ajatuksesi, mutta myös pyynti- ja puutarhaviljely-yhteiskunnissa on työnjakoa – ainakin sukupuolten välillä.

JZ: Aivan niin, aina on jonkin verran työnjakoa – vain naiset synnyttävät ynnä muuta sellaista. Mutta mielestäni on painavia syitä yrittää löytää vastauksia työnjaon alimmalta tasolta. Ihanteellisessa tapauksessa silloin on enemmän autonomiaa ja joustavuutta, yhteiskunta toimii ilman suuria välityksiä pienessä mittakaavassa. Kun nousee työnjaon portaita ylöspäin, silloin tämä menetetään ja ihmiset ovat enemmän asiantuntijoiden vallan alaisia. Tästä on valtavasti kirjallisuutta. Marxkin aloitti työnjaon ongelmasta, jonka käsittelyn hän kuitenkin jätti ja siirtyi aivan toiseen kysymykseen: minkä luokan pitäisi hallita tuotantovälineitä. Tällöin ei enää olla kiinnostuneita siitä, mitä tuotantovälineet ja tuotanto oikein merkitsevät. Nämä ovat paljon vaikeampia kysymyksiä.

OT: Puutarhaviljelyä voi kutsua myös koeveluutioksi eli yhteiskehitykseksi. Ihmiset eivät niinkään ”kesytä” kasveja vaan palvelevat niitä, elävät niiden kanssa. On olemassa monia erilaisia suhteita ihmisten ja muiden luontokappaleiden välillä.

JZ: Teen kyllä yleistyksiä saadakseni ajatukseni ymmärrettäviksi. Suhteita on tosiaankin monenlaisia.

OT: Ajatellaan vaikka Pohjois-Amerikan ensimmäisiä brittiläisiä uudisasukkaita. He pitivät intiaaneja villeinä, vaikka nämä viljelivät samoja kasveja kuin valkoiset. Intiaanien pelloilla kasvoi kuitenkin puita ja muutenkin heidän menetelmänsä olivat erilaiset.

JZ: Toisaalta se kirjallisuus on kiehtovaa, jonka mukaan jotkut uudisasukkaista – kukaan ei tiedä kuinka moni – lähtivät asumaan intiaanien pariin. Heitä houkutteli toisenlainen elämä. Intiaanit eivät taas vapaaehtoisesti lähteneen valkoisten pariin.

OT: Alkuperäisasukkaiden elämäntapa veti puoleensa, koska siinä oli elementtejä, jotka tuon ajan maanviljelijä saattoi tuntea läheiseksi kaikesta ideologisesta vastakkainasettelusta huolimatta. Suhteessa maahan ja luontoon oli paljon yhdistävää.

JZ: Niin ja vieläkin tunnemme vetoa, vaikka meidän elämämme on äärimmilleen teknistynyt. Nämä toisenalaiset kokemukset alkuperäiskansojen keskuudessa ovat tärkeitä: heidän elämäntapansa, viisautensa ja asioiden taju. Minusta vastaukset löytyvät enemmin heidän keskuudestaan kuin mistään muualta. Heillä oli oikeansuuntainen elämä, mutta sitten domestikaatio alkoi muuttaa sitä.

Eläinten ja ihmisten kesyttäminen

OT: Puhukaamme nyt suhteesta eläimiin. Myös eläinten kesyttämisessä on eri vaiheita. Minulla on siihen liittyviä omakohtaisia kokemuksia Siperian pohjoisosien alkuperäiskansojen parista. Monet tuon alueen kansat ovat vielä jossain määrin metsästäjä-keräilijöitä mutta samalla myös poropaimentolaisia. He metsästivät aiemmin peuroja, mutta alkoivat jossain vaiheessa kulkea näiden kanssa. Mutta he ovat edelleen lähellä metsästäjiä. Hantit, joihin tutustuin Siperiassa, kunnioittavat suuresti poroja; itseasiassa poro on heille pyhä. Kun he tulivat tutustumaan Suomen porotalouteen, he kauhistuivat tavasta, jolla modernit saamelaiset kohtelevat poroja. Vaikka voidaan sanoa, että he ovat kesyttäneet peuran, suhde ihmisen ja eläimen välillä ei muistuta tavanomaista domestikaatiota. Olin myös todistamassa poron uhraamista – se oli tärkeä uskonnollinen seremonia. Siis suhde eläimiin voi olla samanlainen kuin monilla puutarhaviljelijöillä on kasveihin.

JZ: Tuo on tärkeä näkökohta. Vaikuttaa siltä, että syvällä meissä on jokin, joka haluaa vastustaa kasvien ja eläinten domestikaation houkutusta. Luulen, että rituaali on jollakin tasolla sen tajuamista, mitä on tapahtumassa, taktiikka pitää kiinni elämäntavasta ja vastustaa toiseen suuntaan menoa. En tiedä, onko asia näin, mutta etnologinen tutkimus, jota olen vuosien kuluessa lukenut, viittaa johonkin tällaiseen.

OT: Luoteis-Siperian tundra-alueen nenetsien koko elämäntavan määrää porojen ja peurojen muinainen vaellusreitti – se miten ne vaeltavat kevään tullen metsäalueen reunoilta Jäämerelle ja syksyllä taas takaisin. On kyseenalaista, voiko tätä kutsua kesyttämiseksi.

JZ: Aivan, ja on muita esimerkkejä. Koirien historia on kiinnostava. Jotkut käsittelevät sitä eräänlaisena vastavuoroisena domestikaationa, mikä ei itseasiassa ole domestikaatiota lainkaan. Koirat itse tulivat leireihin ja syntyi symbioottinen suhde, mutta niitä ei kesytetty. Mutta joissakin paikoissa ne kesytettiin: esimerkiksi inuitien koirat ovat orjaeläimiä. Itseasiassa on ihmisiä, jotka haluavat ottaa esiin koiran tapauksen eivätkä ajatella lainkaan, mitä domestikaatiossa on kielteistä. Donna Haraway (tunnettu yhdysvaltalainen feministi- ja teknologiateoreetikko) on kirjoittanut kokonaisen kirjan aiheesta. Mutta mitä koirien tapaus merkitsee? Koiria ei kesytetty, mutta mitä sillä on tekemistä kaiken muun domestikaation kanssa? En tiedä, mitä Haraway haluaa todistaa, vaikka arvaan sen kyllä.

OT: Haraway ja monet muut postmodernit ajattelijat haluavat vetää maton pois kritiikin alta. He nauttivat tästä.

JZ: Haraway rakastaa tätä. Hän hyväksyy teknologian täydellisesti. Ei ole sattuma, että hän tuntee kysymyksen domestikaatiosta uhkaavaksi. Olen puhunut hänen kanssaan, ja minusta hänen asenteensa on kauhistuttava. Koko hänen ajatustaan kyborgeista – ihmisen ja koneen risteytyksistä – kantaa seuraava idea: jos meistä tulisi koneista, sukupuolta ei olisi ja seksismi ja kaikki patriarkaalisen maailman ongelmat häviäisivät. Minusta tämä on hirveä argumentti. Se on kuin väittää, että jos eläisimme fasismisssa meillä ei oli tätä ongelmaa ja tuota ongelmaa. En tiedä, onko se ollenkaan feminismiä vai yritys hyväksyä koneet innokkaasti ja mainostaa yhä uusia koneita. Meillä oli kohtelias keskustelu, mutta minun oli vaikea uskoa, että hän oli väitteidensä kanssa tosissaan, ja hänellä oli samanlaisia uskomisongelmia minun suhteeni.

OT: Olet siis tavannut hänet.

JZ: Itseasiassa haastattelin häntä. Meistä hän sanoi: te olette kuin Jeremias erämaassa, kuin vanhat profeetat, jotka jyrisevät järjestelmää vastaan eikä siitä ole yhtikäs mitään hyötyä. Hänen lähestymistapansa on olla järjestelmän rikoskumppani. Sanoin hänelle: vaikka olisit oikeassa, olisin mieluummin tuollainen epätoivoinen hahmo kuin sellainen, joka palvelee järjestelmää ja oikeuttaa sitä. Sitä paitsi uskon, että meillä on hiukan enemmän vaikutusta kuin mitä Haraway luulee.

Sivilisaatio vai valtio

OT: Suuri osa kritiikistäsi kohdistuu sivilisaatioon. Olet sitä vastaan. Mutta mitä sivilisaatio on? On ollut ja vieläkin on suuri joukko eri kulttuureita, joilla on ollut rikas sisältö. Mikä tekee kulttuurista sivilisaation?

JZ: Sivilisaatio on domestikaatiota harjoittava kulttuuri. Näemme tämän historiassa: kun domestikaatiota esiintyy, sivilisaatio tulee heti kannoilla. Ei kuitenkaan aina. Toinen tekee toisen mahdolliseksi ja on toisen perusta. Sivilisaatio liitetään usein kirjoitustaitoon ja kaupunkeihin, mutta mielestäni sen perusta on syvemmällä. Näyttää siltä, että kun työnjako kehittyy tietylle asteelle, seuraava taso tulee mahdolliseksi, joka on domestikaatio, ja nopeasti sen jälkeen syntyy koko järjestelmä, joka toimii totalisoivasti ja jolla on kaikki sivilisaation tunnusmerkit kuten jatkuva sodankäynti.

OT: Mutta entä sitten valtion muodostuminen. Useimmat anarkistithan ajattelevat, että pääsyyllinen on valtio.

JZ: Minusta valtion muodostuminen on toissijaista. Tietenkin valtioiden kehittyminen on hyvin kiinnostavaa, mutta en ole käyttänyt paljoakaan aikaa siihen, koska sen taustalla on jotakin paljon perustavampaa. Jos käsittelee vain valtioita, menettää valtavan paljon. Olen kirjoittanut akseliajasta, siirtymisestä pronssikaudesta rautakauteen, seuraten ajatusta, jonka Karl Jaspers (tunnettu saksalainen filosofi) alunperin esitti. Silloin syntyivät monarkistiset valtiot, tuonpuoleisuutta korostavat uskonnot ja monet muut tärkeät ilmiöt. Minusta tämä on hyvin kiinnostavaa. Se oli yksi vaihe domestikaation täydellistämisessä. Silloin myös teknologia astui etualalle. Jaspers ei käsitellyt tätä, mutta siitä oli juuri kysymys, kun pronssikausi väistyi ja antoi tilaa rautakaudelle. Ei tarvitse olla teknologinen deterministi nähdäkseen valtavan eron pronssi- ja rautakauden välillä. Palatakseni aikaisempaan keskusteluumme klassiset anarkistit ovat valtiota vastaan ja tietenkin mekin olemme. Mutta jos halutaan moderni järjestelmä, globaali teollinen maailma tai teknokulttuuri – miksi sitä nyt kutsutaankin – valtio tarvitaan. Tällainen järjestelmä ei toimi ilman keskushallitusta minuuttiakaan, koska se on niin monimutkainen. Et voi sanoa abstraktilla tasolla olevasi valtiota vastaan kyseenalaistamatta muita sivilisaation elementtejä.

OT: Entä sitten kokemukset 1800- ja 1900-lukujen vallankumousten aikana ja joitakin vuosia sitten Argentiinassa? Valtiolliset rakenteet romahtivat ja ihmiset alkoivat itse hallinnoida tehtaita ja muita organisaatioita.

JZ: On totta, että ihmiset valtasivat ne ja alkoivat pyörittää niitä itse. Mutta koko maailmaa ei voi pyörittää niin. Jos itsehallinto olisi kestänyt kauemmin, se olisi sulkeutunut muun järjestelmän sisään. Ehkä niin ei tarvitsisi käydä, mutta näin maailma toimii globaalille tasolle ulottuvine työnjakoineen. Itsehallinto onnistuu, jos sen voi tehdä täysin paikalliseksi ja jos kyseiseltä alueelta saa kaiken tarvittavan: mineraalit, öljyn, ruoan ja niin edelleen, mikä tietenkään ei yleensä ole asianlaita. Jos kuitenkin halutaan kaikki, joutuu osaksi maailmanjärjestelmää. Tämän vasemmisto huomaa heti valtaan päästyään, esimerkiksi Lula ja Chavez. Tosin he eivät ole hyviä esimerkkejä itsehallinnosta, mutta heidän retoriikkansa viittaa siihen. Toisaalta juuri tällaiset hallitsijat kykenevät teollistamaan maansa ja integroimaan alkupeäräiskansat tehokkaammin kuin oikeisto.

OT: Väität minusta aivan oikein, että moderni teknologia ylläpitää valtioita ja muita hierarkkisia järjestelmiä. Mutta jos satuttaisiin onnistumaan luomaan ei-hierarkkiset rakenteet ja liike olisi kyllin voimakas pitääkseen ne yllä jonkin aikaa, niiden puitteissa voisi alkaa toisenlainen teknologinen kehitys.

JZ: Näin voidaan ajatella. Mutta jos hyvä elämä määritellään yhä useamman ihmiset saamina aineellisina hyötyinä, näin ei tule tapahtumaan. Olet kyllä oikeassa: ihmiset voivat luoda sellaisen yhteiskunnan kuin haluavat. Mutta olennaista on, mikä paradigma vallitsee, millainen yhteiskunnallinen malli on itsehallinnon takana. Ehkä yleistän liikaa, mutta muutosliikkeen tuloksena ei synny oikeasti toisenlaista yhteiskuntaa, jollei ole todella erilaista maailmankuvaa kuten alkuperäiskansoilla.

OT: Keskeistä on, että ihmisillä olisi erilainen käsitys siitä, mitä talouteen kuuluu: näkemys, että kaikkein olennaisimpaa tuotantoa tapahtuu kodeissa, kohduissa ja ennen kaikkea luonnossa. Sellaisessa tilanteessa vanhojen rakenteiden romahtaessa uusi kehityskulku voisi alkaa.

JZ: Niin juuri tätä ehdotamme. Uuden muutosprojektin pitää olla tuollainen. Tiedät varmaan Michael Albertin kirjan Parecon (suom.). Hänen yhteiskuntamalliinsa kuuluu massatuotanto ja -kulutus sekä loppumattomasti kokouksia. Voi väittää, että valtio on hävinnyt, mutta tilalla on miljoonia tunteja kokouksissa istumista ja byrokratisoituminen, joka välittömästi ja välttämättä syntyy koordinoinnin tarpeesta. Hän haluaa modernia maailmaa, mutta sitä ei voi pyörittää tuolla tavoin.

OT: Albertilla ei ole myöskään tarpeiden analyysiä. Hän ei pohdi sitä, miksi nykymaailmassa ihmiset tarvitsevat niin paljon tavaroita. Yleensäkin vasemmistossa näytetään pitävän tarpeitamme ikään kuin pyhinä. Meidän ei pidä sekaantua siihen, mitä ihmiset haluavat. Kuitenkin mainonta ja kaupallinen kulttuuri tuottaa ihmisten tarpeet. Tarpeiden tuotanto ihmisiä manipuloimalla on olennainen osa talousjärjestelmäämme.

JZ: Aivan. Osallistuimme kerran yhteen Washingtonin osavaltiossa järjestettyyn konferenssiin. Tauolla istuimme nurmikolla. Albert tuli luoksemme ja alkoi selittää: ”Istun ruohojen päällä, tapan ruohot, alistan luontoa.” Kaikki katsoivat häntä ihmeissään, kunnes selvisi, kuka hän oli. Hän oli todella järkyttynyt siitä, että oli ihmisiä, jotka ajattelivat toisella tavalla. Hän ei vain pilaillut, hän oli hyvin kireä. Pyysimme häntä istumaan alas ja keskustelemaan. Hän ei halunnut. Tämä on ainoa kerta, kun olen tavannut Albertin.

OT: Palataksemme valtion muodostukseen, kiinnostavaa on Afrikan pienten kansojen historia. Monet niistä ovat vasta hiljattain kamppailleet valtiomuodostusta vastaan – tästä on paljon antropologista aineistoa. Pienet Afrikan valtiot eivät syntyneet spontaanisti. Eliitin oli kamppailtava pitkään tavallisia ihmisiä vastaan, ennen kuin hierarkkiset rakenteet saatiin luotua. Eikö siksi ole liian determinististä ajatella, että maatalouteen siirtymisestä seuraa valtion muodostus?

JZ: Aivan, prosessi ei ole ollut rauhallinen ja automaattinen. Tässä suhteessa tärkeä kirja on Stanley Diamondin ”In Search of the Primitive”. Muutos on ollut verinen. Sivilisaatio on valloitusta ja alistamista.

OT: Jotkut Afrikan kansat ovat myös onnistuneet purkamaan valtiomuodostelman – esimerkiksi David Graeber (tunnettu Yalen yliopistosta erotettu antropologi ja globalisaatiokriitikko) viittaa muutamiin tapauksiin Madagaskarilla. Joka tapauksessa kaikki valtion muodostamisyritykset eivät ole onnistuneet.

JZ: Jotkut kansat ovat myös siirtyneet maataloudesta takaisin pyyntikulttuuriin.

OT: Historia ei ole suoraviivain. Jatkuvasti on käynnissä kamppailuja ja joskus siirrytään myös takaisinpäin. Tosin meidän on syytä ajatella uusiksi se, mikä on eteenpäin ja mikä taaksepäin.

JZ: Niin tätähän yritämme tehdä. Vallitseva historia on voittajien kirjoittama.

Tuho- ja ekometsästys

OT: Tarkastellaan nyt metsästäjä-keräilijöiden historiaa – tosin olisi asianmukaisempaa puhua keräilijä-metsästäjistä.

JZ: Nimenomaan. Vahinko, ettei tämä terminologian muutos ole mennyt läpi.

OT: Monet paleontologit ja arkeologit väittävät, että metsästäjä-keräilijöiden siirtyessä uusille alueille suuri joukko eläinlajeja hävisi sukupuuttoon – esimerkiksi mammutti Amerikan ja Euroopan pohjoisosissa. Tunnettuja tapauksia ovat myös Madagaskarin, Australian ja Uuden-Seelannin alkuperäiseen asuttamiseen liittyvät sukupuutot.

JZ: Tämä liikametsästysteoria on visainen. Monien alkuperäiskansojen mielestä se on rasistinen. Mielestäni teoriassa on paljon aukkoja. Ehkä minun ei pitäisi kommentoida tätä: en ole lukenut vielä kaikkea aineistoa. Se, mitä olen lukenut ei ole kovin vakuuttavaa. Joka tapauksessa löytyy enemmän esimerkejä metsästäjä-keräilijöiden ekologisesta rinnakkaiselosta kasvien ja eläinten kanssa kuin ylikäytöstä. Jos liikametsästysteorialla halutaan todistaa, että se elämäntapa, jota ihmiset harjoittivat kolme miljoonaa vuotta, hävitti lajit sukupuuttoon, miten on mahdollista, että kaikki lajit eivät kuitenkaan hävinneet?

OT: Voisiko olla niin, että uusille alueille siirtyvät kansat eivät aluksi kykene elämään sopusoinnussa heidän kohtaamansa uuden luonnon kanssa. Vie aikaa kehittää paikallista luontoa kunnioittava kulttuuri...

JZ: ... totta – löytää ekologinen tasapaino. Tietenkin metsästäjä-keräilijät liikkuivat paljon, mutta he eivät liikkuneet uusille alueille. He tunsivat lajit ja elivät niiden kanssa. Siksi tämä elämäntapa kesti niin kauan.

OT: Sama pätee muuten myös muihin lajeihin kuin ihmiseen. Uuden eläin- tai kasvilajin tulosta jollekin alueelle on usein tuhoisat seuraukset.

JZ: Aivan. Sehän on keskeinen asia ekologiassa. Luonnossa on tasapaino, joka järkkyy hyvin helposti.

OT: Vaikka metsästäjä-keräilijät eivät luoneet sivilisaatiota, he loivat alueensa luontoon liittyvän kulttuurin. Heidän ja luonnon hienovarainen tasapaino on kulttuurinen luomus. Mutta uudelle alueelle siirryttäessä tällaista alueellista ekokultuuria ei vielä ole.

JZ: Tuo on myös hyvä tuoda esiin.

Muutos ja olemassaoleva anarkia

OT: Viimeiset kysymykseni koskevat muutosta. Miten siirrymme tästä kauheasta tilanteesta johonkin parempaan? Mitä mahdollisuuksia näet tällaiselle muutokselle. Tämä järjestelmä ei todennäköisesti pysy pystyssä kauan, mutta sen romahtaminen voi merkitä myös täydellistä katastrofia.

JZ: Niin, se voi päättyä tuhoon, josta yksikään tietoinen olento ei selviä. Enpä tiedä. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos saamme sanomamme julkisuuteen, voimme nähdä, onko meillä mahdollisuuksia vai ei. Jollei näin tapahdu, selviytymismahdollisuuksia ei ole. Kaikki vain jatkuu. Ihmiset kertovat toisilleen, että tämä on väistämätöntä eikä tätä voi muuttaa. Virginian teknillisessä korkeakoulussa tapahtui joukkomurha huhtikuussa, eikä kukaan kysy miksi. Mutta juuri sitä on kysyttävä: miksi tämä tapahtuu?

OT: Mitä ajattelet olemassaolevista yhteiskunnallisista liikkeistä. Onko todellinen muutos mahdollinen niiden välityksellä?

JZ: Minusta esimerkiksi niin sanottu globalisaation vastainen liike on petosta. Vaaditaan vain joitain uudistuksia. Se ei vastusta globalisaation totaliteettia, maailmanlaajuista teollisuuskoneistoa. Toivon todella, että meneillään olevat G8-kokouksen vastaiset protestit onnistuvat ja kamppailu voitetaan. Mutta mikä on liikkeen visio? Minkä puolesta se taistelee? Vähän kiltimpää globalisaatiota – se on kaikki mitä he haluavat. Kiltimpi syöpä...

OT: Mutta tämän myös altermondialistiseksi kutsutun liikkeen sisällä on ihmisiä ja ryhmiä, jotka pyrkivät löytämään todellisen vaihtoehdon.

JZ: Se on totta. Ihmisiä, jotka kamppailevat esimerkiksi luotijunia ja patoja vastaan eri maissa. Ehkä he eivät kutsu itseään primitivisteiksi, mutta he ovat saaneet tarpeekseen edistyksestä.

OT: Sanoit, että on tärkeä saada sanomamme leviämään. Silloin on vedottava hyvin monenlaisiin ihmisiin. Mutta eikö ole niin, etteivät monet anarkistit ole kiinnostuneita tavallisista ihmisistä, koska heidän mielestään nämä ovat joka tapauksessa järjestelmän korruptoimia.

JZ: Minä en ajattele näin. Itseasiassa olen monesti havainnut ei-anarkistisissa ryhmissä enemmän avoimuutta uusille ajatuksille kuin niissä, jotka kutsuvat itseään anarkistisiksi. Anarkistit voivat kuvitella, että heillä on jo vastaukset kaikkiin kysymyksiin. Minut on kaksi kertaa kutsuttu puhumaan Italiaan. Ensimmäisellä kerralla kutsujat olivat anarkisteja, mutta toisella kerralla pienviljelijöitä ynnä muita. Jälkimmäisen ryhmän järjestämät keskustelut olivat miellyttävämpiä ja niissä oli enemmän vapaata keskustelua.

OT: Pyrkimyksellä tavoittaa tavallisia ihmisiä on paljon tekemistä väkivallattomuuden kanssa. Ne ryhmät ja yksilöt, joilla ei ole tällaista pyrkimystä, turvautuvat helposti väkivaltaan.

JZ: Jollei näe tavallisten ihmisten muutosmahdollisuuksia, miksi ylipäänsä toimia yhteiskunnallisesti. Monet aktivistit eivät itseasiassa ole kiinnostuneet siitä, mitä päivittäin tapahtuu. He sanovat, että se on kaikki paskaa.

OT: Mutta se ei ole paskaa, siksi että ihmiset ovat paskoja. Kysymyshän on siitä, että järjestelmämme on järjetön.

JZ: Tuo on tärkeää.

OT: Eikö muuten ole tärkeää huomata, että systeemin rattaina olemisen lisäksi ihmisillä on elämänalueita, joissa he voivat olla jossain määrin järjestelmän ulkopuolella: esimerkiksi aika perheen ja ystävien parissa. Kun minulla tällä hetkellä on pieniä lapsia, tuotamme todella paljon palveluja ja aineellista hyvää kotona, kuten lähes kaikki vastaavassa asemassa olevat ihmiset. Toisaalta olemme vilkkaassa yhteistyössä muiden perheiden kanssa, joilla on pieniä lapsia. Tästä muodostuu itseasiassa laaja vaihtoehtoinen talous, joka on paljolti järjestelmän ulkopuolella.

JZ: Tuo on erinomainen esimerkki. Anarkian määrä tavallisten ihmisten keskuudessa on itseasiassa varsin suuri. Tämä tarjoaa hyvän kiinnekohdan. Se näkyy monissa tilanteissa. Esimerkiksi USA:n Keski-Lännessä 10 vuotta sitten suurten tulvien aikaan. Jos kuuntelee järjestelmän edustajia, ihmiset olisivat tuossa tilanteessa ryöstäneet kaiken. Todellisuudessa ihmiset kantoivat hiekkasäkkejä kellon ympäri pelastaakseen jonkun, jota eivät olleet koskaan tavanneet. Tämä ei oikein sovi sivilisaation reaali-ideologiaan. Se kuulostaa enemminkin anarkialta. Kun sähkökatko sammuttaa valot, alkavatko raiskaukset ja murhat? Ei, ihmisillä on hauskaa yhdessä ja he tutustuvat toisiinsa.

OT: Epämuodollisen yhteistyön synnyttämä voima on niin ilmeinen, että teknologisen yhteiskuntamme suunnittelijat ovat pelänneet sitä. Esimerkiksi natsit pyrkivät aivan tietoisesti vaikeuttamaan spontaania yhteistyötä räjäyttämällä työläiskortteleita maan tasalle ja rakentamalla autoyhteiskuntaa moottoriteineen ja kansanautoineen. Ihmisten yhteistyö on hyvin luonnollista, ja siksi sitä pitää keinotekoisesti pyrkiä estämään.

JZ: Aivan niin. Se on luonnollista jopa meidän olosuhteissamme.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

16.8.2007