Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 18.5.02. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .


Ympäristöliike ajaa uusiutuvaa energiaa ja energiansäästöä

Vanha strategia kyseenalaistaa jotain ryhmää on panna se vastuuseen jostain epätoivotusta ilmiöstä, jonka syntymiseen ryhmä on kaikkein vähiten vaikuttanut. Usein kyseenalaistaja päinvastoin itse on ollut edistämässä tuota ilmiötä, mutta unohtaisi mieluummin syyllisyytensä.

Uuden ydinvoimalan kannattajat Eija-Riitta Korhola ja Atte Korhola tekevät juuri näin syyttäessään minua ja ympäristöliikettä maakaasun ajamisesta. Kuitenkin ympäristöjärjestöt ovat jo aikaa sitten koettaneet valistaa ihmisiä maakaasun tuotannon tuhoisista vaikutuksista Siperiassa. Itse olen ollut järjestämässä aiheesta seminaaria vuonna 1999 ja toimittanut sen pohjalta julkaisun Alkuperäiskansat ja öljy. Minä ja useimmat ympäristöliikkeen ihmiset ovat ajaneet energiavaihtoehdoksi uusiutuvia energianlähteitä ja energiansäästöä. Tämän vaihtoehdon realistisuuden vahvistavat lukuisat Suomessa ja muissa maissa tehdyt tutkimukset. Muiden vaihtoehtojen epärealistisuutta todistavat kasvihuoneilmiö sekä ydinaseiden leviäminen ja muut ydinvoiman globaalit vaikutukset.

Maakaasua jotkut ympäristöliikkeen edustajat ovat ajaneet vain lyhyen siirtymäkauden energianlähteeksi. Sellaiseksi se soveltuu monin verroin ydinvoimaa paremmin, koska se ei keskitä samalla tavoin energianhuollon rakennetta ja koska sen käyttöteknologia on uraaniin verrattuna ratkaisevasti lähempänä puun ja muiden kasviperäisten polttoaineiden käyttöä.

Mutta miksi nämä ympäristöliikkeen peruslähtökohdat eivät ole menneet perille Korholoille eikä monille muillekaan? Suomessa yhtenä välittömänä syynä on se, että kauppa- ja teollisuusministeriö alisti Kansallisen ilmastostrategian laadinnat ydinvoiman edistämiselle. Piittaamatta ympäristöasiantuntijoiden näkemyksistä uusiutuvan energian skenaariota ei laadittu. Sen sijaan laadittiin kaksi toistensa kanssa lähes samansisältöistä kehitysarviota: ydinvoimaskenaario ja maakaasuskenaario. Näin saatiin aikaan ydinvoiman kannattajia hyödyttävä mieletön keskusteluasetelma, jossa ydinvoiman ja kaikkien fossiilisten polttoaineiden todellinen vaihtoehto ei nouse juuri ollenkaan esille.

Page Top

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

18.5.2002 jälkeen: