Osoite:

Tätä Olli Tammilehdon  kirjoitusta ei Helsingin Sanomat suostunut julkaisemaan. Julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

"Suomi" ei tiedä ydinvoimasta mitään


Valtioneuvosto ja eduskunta tulevat tekemään päätöksensä uudesta ydinvoimalasta paljolti sen tiedon pohjalta, jota Teollisuuden Voima, Kauppa- ja teollisuusministeriö sekä Säteilyturvakeskus niille toimittavat. Näiden tahojen päätöksen pohjaksi tuottamista asiakirjoista selviää, että niiden levittämä ydinvoimatieto on aivan liian kapea-alaista ja yksipuolista. Tiedon tekee lähes arvottomaksi se, että siitä puuttuu lähes täysin tiedonsosiologinen näkökulma.  

Ydinvoimaa koskevasta tiedosta äärimmäisen vähän on tuotettu Suomessa, ja se vähäkin perustuu ulkomailla tuotettuun tietoon. Tässä suhteessa tilanne ei tietenkään poikkea useimmista muista tiedon aloista. Mutta valtavirran ydinvoimatietouden luotettavuutta arvioidessamme tämä on olennainen asia. Ei riitä, että luotamme suomalaisen tiedemiehen rehellisyyteen ja lahjomattomuuteen, vaan on myös selvitettävä, millainen on tuo kansainvälinen tiedontuotantojärjestelmä, jossa esimerkiksi viralliset käsitykset säteilyturvallisuudesta ovat syntyneet.

Se, että ylipäänsä voimme luottaa jonkin tieteen tuloksiin, ei perustu yksittäisten tiedemiesten nerouteen. Luottamuksemme perustuu siihen, että jokaisen tutkijan tulokset ovat vapaasti jokaisen muun tutkijan kritisoitavissa ilman että inkvisitiot tai politbyroot uhkaavat kriitikon turvallisuutta tai toimeentuloa. 

Valtaosa ydinvoimatietoa on kuitenkin syntynyt suurvaltojen, ennen kaikkea USA:n, ydinaseohjelmien sivutuotteena. Siksi "kansalliset turvallisuusintressit" ovat ajaneet tutkimuksen vapauden ohi. Tutkija, jonka tulokset ovat uhanneet lisätä ydinpommiohjelmien kustannuksia, hidastaa niitä tai peräti estää joitain ydinkokeita, on äkkiä huomannut joutuneensa parjauskampanjan kohteeksi tai olevansa entinen tutkija.

Ydinpommiohjelmassa uskollisesti pysyneiden tutkijoiden keskuuteen on kehittynyt kyyninen alakulttuuri, jossa tärkeämpää on useimmiten ollut suojella ydinohjelmia ihmisiltä kuin ihmisiä ydinohjelmilta. Niinpä USA:n Atomienergiakomission julkisuuteen päässeesä "huippusalaisessa" muistiossa kutsutaan ydinsaastepilven alle jätettävää intiaani- ja mormoniväestöä "väestön osaksi, jolla on vähän käyttöä" (a low-use segment of the population)(1). Kun tälle uhriväestölle ilmaantui runsaasti syöpää, tutkijat uskottelivat järjestelmällisesti, että kyse oli vain psyyken ongelmista. 

Häkkeihin ahdettuja vankeja käytettiin koekaniineina siinä missä karjaa. Näitä onnettomia uhreja nähneitä ihmisiä yritettiin ankaran tutkijapainostuksen alla saada uskomaan, että heillä oli ollut mielenhäiriöitä. 

On selvää, että tällaisessa tutkijayhteisössä puurot ja vellit ovat menneet sekaisin. Aidot tutkimustulokset ovat sekaantuneet poliittisista syistä esitettyihin valheisiin. Tuotettu tieto on arvoltaan samaa luokkaa kuin Stalinin aikana Neuvostoliitossa syntynyt lysenkolainen biologia. Ydinvoiman ja valtion suhteita tutkinut Joseph Camilleri kutsuukin ydinvoimatutkimusta byrokraattiseksi tieteeksi(2).

Jo näistä syistä ei uuden ydinvoimalan rakentaminen ole "yhteiskunnan kokonaisedun mukaista" - mikäli tällä ydinenergialain ilmaisulla tarkoitetaan jotakin, joka edistää suomalaisten eettisinä pitäviä päämääriä, ilman että esimerkiksi alkuperäiskansat ja Loviisasta itään asuvat ihmiset olisi luokiteltu "väestön osaksi, jolla on vähän käyttöä".


(1) Gallagher, Carole: American Ground Zero, The Secret Nuclear War. The MIT Press, Cambridge, Massachusetts 1993

(2) Camilleri, J. A.: The State and Nuclear Power, Conflict and Control in the Western World. Harvester, Brighton 1984

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

27.3.2001 jälkeen: