Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Hämeen Sanomien, Karjalaisen, Keskipohjanmaan, Kouvolan Sanomien, Pohjolan Sanomien, Savon Sanomien ja Uutisvuoksen 23.1.02. ilmestyneissä numeroissa sekä Lapin Kansan 25.1.02 ilmestyneessä numerossa ja Kainuun Sanomien 27.1.02 ilmestyneessä numerossa. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Ydinvoima myös globaali riski



Erilaisia energiatulevaisuuksia koskevat riskiarviot on tehtävä noudattaen yhdenmukaisia periaatteita. Jos tietyntyyppiset riskit otetaan huomioon yhden energialähteen kohdalla, ne on otettava huomioon myös muiden kohdalla. Tämä vaatimus tuntuu kaikista varmaan luonnolliselta ja kohtuulliselta. Kuitenkaan vaatimusta ei valitettavasti noudateta Suomen energiatulevaisuutta käsittelevissä virallisissa arvioissa ja kannanotoissa.

Riskit eroavat laadullisesti toisistaan monessa suhteessa. Yksi tärkeä ulottuvuus on riskin kohteena olevan alueen laajuus. Monet riskit ovat ensi sijassa paikallisia tai alueellisia - esimerkiksi ydinvoimalan aiheuttaman meren lämpenemisen kielteiset vaikutukset. Toiset riskit taas ovat luonteeltaan globaaleja - esimerkiksi freonin ja muiden kaasujen aiheuttama otsonikato.

Toinen tärkeä riskejä toisistaan erottava tekijä on se, miten niiden aiheuttajaksi voidaan määrittää jokin tietty voimala- tai muu yksikkö. Jaolliseksi voidaan kutsua niitä riskejä, joiden kohdalla tällainen määrittäminen voidaan tehdä. Esimerkkinä tästä on öljysäiliöiden räjähdysriski: vaikka näitä räjähdyksiä voi tapahtua ympäri maapalloa, nimenomaan tietyt säiliöt uhkaavat tiettyjä ihmisiä. Vastaavasti jaottomiksi voidaan kutsua sellaisia riskejä, joita ei voida palauttaa tiettyyn voimala- tai muuhun yksikköön. Esimerkiksi ilman saasteiden sairastuttama kaupunkilainen ei periaatteessakaan voi löytää sitä autoilijaa, joka on syypää juuri hänen vaivaansa, vaikka polttomoottorikäyttöiset kulkuneuvot ovat ilmeisen selvästi sairauden aiheuttaneet. Globaalit riskit ovat yleensä myös jaottomia.

Moderni ympäristöliike alkoi muotoutua 1960-luvun alussa. Sen taustalla oli maailmanlaajuinen ydinaseiden vastainen liike. Siksi se on alusta lähtien ollut huolissaan myös globaaleista riskeistä. Aluksi viranomaiset ja yhtiöt koettivat kumota kokonaan ympäristöaktivistien ja kriittisten tutkijoiden väitteet. Vähitellen kuitenkin alettiin yleisesti myöntää, että voimalaitoksilla ja muilla hankkeilla on "ulkoisvaikutuksia". Taloudellista "edistystä" hinnalla millä hyvänsä ajavat ryhmät pyrkivät kuitenkin rajaamaan näkökulman vain helposti mitattaviin, paikallisiin ja jaollisiin riskeihin. Näin ympäristövaikutukset näyttivät ratkaisevasti vähäisemmiltä, kuin mitä ympäristöliikettä lähellä olevat tutkijat esittivät.

Tässä suhteessa tärkeä muutos tapahtui 1990-luvulla, jolloin viranomais- ja teollisuuspiirit alkoivat yhä yleisemmin hyväksyä päätöksenteon lähtökohdaksi yhden globaalin ja jaottoman riskin: kivihiilen ja muiden fossiilisten polttoaineiden poltosta seuraavan tuhoisan ilmastonmuutoksen. Suomessa siis vakavasti harkitaan kivihiilivoiman käytön rajoittamista, vaikka Suomen kivihiilivoimalakapasiteetin satakertaistaminenkaan ei yksinään aiheuttaisi ilmastonmuutosta ja vaikka Suomen panosta kasvihuonekaasujen globaalissa kasvussa ei voi havaita. Kysymys ei ole siitä, että Kioton sopimus pakottaisi Suomen kasvihuonekaasupäästöjen rajoituksiin, vaan siitä, että Suomi on liittynyt Kioton sopimukseen, koska pitää globaalin ilmastomuutoksen torjumista olennaisena. Näin siitäkin huolimatta, että ilmastomuutosta aiheuttavien kaasujen suurin päästäjä, USA ei ole sopimukseen liittynyt.

Tätä sinänsä myönteistä muutosta suhtautumisessa ympäristöriskeihin varjostaa kuitenkin sen puolinaisuus. Vaikka kivihiilivoiman globaalit ja jaottomat riskit otetaan yleisesti ainakin jossain määrin vakavasti, ydinvoiman kohdalla monet tahot sivuuttavat ne kokonaan. Näin lukuisat ihmiset sijoittavat ydinvoiman samaan luokkaan kuin uusiutuvat energianlähteet ja energiansäästön, vaikka tämä globaalien riskiensä vuoksi kuuluisi enemminkin fossiilisten polttoaineiden kanssa samaan kategoriaan.

Globaali riski syntyy jo siitä, että ydinvoimaloiden rakentaminen on maailmanlaajuista liiketoimintaa. Alan teollisuudella menee tällä hetkellä erittäin huonosti ja useimmat eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset yhtiöt ovat luopuneet ydinvoimaloiden rakentamisesta. Jäljellä oleville yhtiöille ydinvoimalan tilaaminen merkitsi ratkaisevaa piristysruisketta. Se parantaisi niiden mahdollisuuksia myydä ydinvoimaloita maihin, joissa teknologinen osaaminen ja turvallisuuskulttuuri eivät ole lähimainkaan edes sillä tasolla kuin Suomessa. Näin Olkiluotoon tai Loviisaan rakennettava ydinvoimala lisäisi suuren ydinvoimalaonnettomuuden riskiä paitsi täällä myös monissa muissa maissa.

Tavanomaisessa ydinvoimakeskustelussa tarkastellaan yleensä vain ydinvoimaloita. Tämä on kuitenkin yhtä harhaanjohtavaa kuin pistorasian pitäminen sähköenergianlähteenä. Ydinvoimalan lisäksi ydinsähkön tuottamiseen tarvitaan ainakin uraanikaivos, uraaninerotuslaitos, konvertointilaitos, väkevöintilaitos, polttoainetehdas ja erilaisia jätevarastoja. Ydinvoimaloita ja joitain jätevarastoja lukuun ottamatta nämä laitokset sijaitsevat ja tulevat sijaitsemaan Suomen ulkopuolella ympäri maapalloa. Ne aiheuttavat kaikki paikallisia ja jaollisia riskejä, joista mm. uraaniesiintymien läheisyydessä ikimuistoisista ajoista asuneet alkuperäiskansat ovat joutuneet kärsimään. Nämä laitokset aiheuttavat myös globaaleja ja jaottomia riskejä. Yksi niistä on radioaktiivisista kaivos- ja erottelujätekasoista vuotava radonkaasu, joka aiheuttaa ympäri maapalloa tuhansia ylimääräisiä syöpätapauksia. Toinen on se, että näiden laitosten pyörittämiseen yleisesti käytetään ilmastonmuutosta aiheuttavia fossiilisia polttoaineita.

Merkittävin globaali ja jaoton riski on kuitenkin Suomen ja muiden maiden ydinvoimantuotannon aiheuttama ydinaseiden leviäminen ja ydinsodan todennäköisyyden kasvu.

Ydinvoiman sotilaallinen ja rauhanomainen käyttö ovat samaa teknologiaa, ja niitä on mahdoton erottaa toisistaan. Uraanikaivokset sekä erotus-, konvertointi- ja väkevöintilaitokset palvelevat yhtä hyvin ydinaseiden kuin ydinsähkön tuotantoa. Jatkamalla uraanin väkevöintiä normaalia pidemmälle, saadaan uraania, jonka uraani-235-pitoisuus on niin suuri, että siitä voidaan tehdä ydinpommeja. Ydinvoimalat tuottavat toista ydinpommien raaka-ainetta, plutoniumia. Kun polttoainesauvat otetaan normaalia aikaisemmin pois reaktorista saadaan niin sanottua pommiplutoniumia. Myös tavallisesti syntyvästä niin sanotusta reaktoriplutoniumista voidaan tehdä ydinaseita. USA räjäytti tällaisen ydinpommin Nevadassa vuonna 1977.

Mitä enemmän maailmassa käytetään ydinvoimaa, sitä helpompaa on erilaisten terroristiryhmien hankkia ydinaseita ja sitä paremmat mahdollisuudet valtiolla on naamioida sotilaalliset ydinohjelmansa rauhanomaisiksi. Esimerkiksi Intian ensimmäisen ydinpommin plutonium oli peräisin Kanadan toimittamasta "rauhanomaisesta" koereaktorista.

Yleensä suomalaisen ydinvoiman yhteys ydinaseisiin on torjuttu sillä, että on naurettavaa ajatella pienen Suomen koskaan havittelevan ydinaseita. Torjunta on perustunut siihen vaikutusvaltaisissa piireissä yleiseen käsitykseen, jonka mukaan globaaleja ja jaottomia riskejä ei tarvitse ottaa huomioon. Nyt kun globaali ja jaoton ilmastonmuutoksen riski otetaan huomioon kivihiilivoiman kohdalla, ydinaseiden leviämisriski on otettava vakavasti, mikäli eri energianlähteitä ylipäänsä halutaan tarkastella tasapuolisesti. Suomen ydinvoimapäätöksen vaikutusta ydinsodan syttymiseen voi todennäköisesti erottaa yhtä vähän kuin suomalaisen kivihiilivoimalan vaikutusta ilmastonmuutokseen. Silti samalla tavalla kuin Suomi on Kioton sopimukseen liittymällä halunnut olla mukana yhdessä muiden maiden kanssa ilmaston muutoksen torjunnassa, voi Suomi pidättäytymällä ydinvoiman jatkorakentamisesta maailman maiden enemmistön tavoin olla mukana ydinsodan estämisessä.

Page Top

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

12.3.2002 jälkeen: