Osoite:

 
Tämä Olli Tammilehdon artikkeli on julkaistu "omaehtoisen kehityksen verkostolehden" Areenan numerossa 4/1997 ja julkaisussa Geeniteknologia - liian paljon liian varhain, Biodynaaminen yhdistys, Helsinki 1997. Se perustuu Geeniteknologia -tapahtumassa Helsingissä 5.9.1997 pidettyyn alustukseen. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

 Viljelijästäkö ylikansallisten yhtiöiden torppari?

Vapaita talonpoikia tai itsenäisiä vilje lijöitä on pidetty kehittyneen länsimaisen yhteiskunnan tunnusmerkkinä. Maaorjat, torpparit, mäkitupalaiset, lampuodit, "kolhoznikit" ja sen sellaiset kuuluvat yleisen käsityksen mukaan kurjaan menneisyyteen, köyhiin kehitysmaihin tai totalitääriseen sosialismiin. Viljelijät ovat olleet vapaita, kun he ovat saaneet itse päättää, mitä viljelevät, miten työvoimaansa käyttävät sekä kelle ja kuinka paljon satoaan luovuttavat tai myyvät. Omistusoikeu den viljelymaahan on katsottu takaavan tämän.

Kuitenkaan ruoka ei synny vain maasta ja työstä: tarvitaan lisäksi tietoa ja teknologiaa. Näiden kontrolli on maanomistuksen säätelyn ohella ollut vanhastaan tunnettu tapa rajoittaa viljelijöiden vapautta.

Esimerkiksi sydänkeskiajalta lähtien vilja jauhet tiin Ranskassa yleisesti vesimyllyissä. Tämä ei johtunut siitä, että ihmistyötä olisi näin kulunut vähemmän kuin muita tunnettuja keinoja eli tuuli-, hevos- tai käsimyllyjä käytettäessä. Selitys on yhteiskunnallinen: lääninherrat saattoivat kontrolloida ja verottaa ihmisiä paremmin pakottamalla heidät käyttämään vesimyllyjään. Feo daaliyhteiskunnan yläluokka tuhosi viljelijöiden tuulimyllyjä ja kielsi käsimyllyjen käytön. Kielto uudistettiin 1600- ja 1700-luvuilla.

Keskeinen tieto, jota viljelijä tarvitsee onnistuakseen, liittyy maahan ja siemeniin. Se on toisaalta tietoa, joka kulkee viljelijäpolvelta toiselle ja kertoo mitä, missä, miten ja milloin tilalla kannattaa viljellä. Toisaalta kysymys on tiedosta, joka on itse siemenissä: se on vuosimiljoonien spontaanin evoluution ja vuosituhansien talonpoikaisen kasvinjalostuksen tuloksena kasvien geeneihin valikoitunut tieto, joka ohjaa niitä tuottamaan riittävää satoa eri olosuhteis sa.

Tätä tietoa pyrkivät suuryhtiöt nyt uuden teknologian sekä uusien patenttisopimusten ja lakien avulla monopolisoimaan. Viljelijöistä tulee tiedon vuokraajia ja heidän vapautensa kaventuu vähäisemmäksi kuin entisajan torppareilla.

Pienestä sakariinin valmistajasta ylikansalliseksi kemian jätiksi paisuneen Monsanton menettelytavat antavat vihiä siitä, mikä meitä odottaa. Yhtiön eniten myyviä, patenteilla monopolisoituja tuotteita on Suomessakin laajassa käytössä oleva rikkaruohomyrkky glyfosaatti, jota se myy nimellä Roundup eli "saarto". Lisätäkseen myrkyn myyntiä entisestään Monsanto on kehittänyt geeniteknologian avulla kasvilajikkeita, jotka viihtyvät erityisen hyvin Roundupin seurassa. Pisimmälle on saatu "Roundup Ready" soija, jonka laivaaminen Eurooppaan viime vuodenvaihteessa herätti paljon huomiota.

Monsanto päätti, ettei sen hienoa uutta tuotetta saakaan noin vain ostaa. Yhtiön etujen ja paisumisen varmistaminen vaati, rahan luovutusta tuntuvampia uhrauksia viljelijöiltä. Jokainen Roundup Ready soijan viljelijä joutui allekirjoittamaan lisenssisopi muksen, joka määrittelee tiukat ehdot yhtiön omistaman geenitiedon vuokraukseen. Sopimuksen mukaan tämän uustorpparin tulee käyttää vain Monsanton valmistamia glyfosaattia. Viljelijällä ei ole oikeutta säästää soijapapuja ja käyttää niitä uuden sadon siemeninä. Yhtiöllä on oikeus tarkastaa ja testata tämän pellot kolmen vuoden ajan. Sen agentit voivat käydä viljelyksillä milloin haluavat tutkimassa, ettei sopimusta rikota. Jos rikkomuksia kuitenkin tapahtuu, Monsantolle suoritettavat vahingonkor vaukset voivat viedä jopa viljelijän koko tilan ja muun omaisuuden.

Vielä pidemmälle meneviä suunnitelmia viljelijöiden epäitsenäistämiseksi on maailman suurimmalla aseyh tiöllä Locheed Martinilla. Se ja muut sotateollisuusyhtiöt ovat soveltamassa vuoden 1991 Persian lahden sodan satelliittipaikannus- ja ohjausteknologiaa maatalouteen. Locheed mainostaa takovansa miekat auroiksi tällä ns. täsmäviljelyllä (precision farming). Satelliitit, pellolla olevat lukuisat sääasemat ja erilaiset anturit kokoavat tiedot, jotka lähetetään tietokoneeseen. Käsiteltyjen tietojen pohjalla ohjataan automaattisesti satelliittipaikannettuja kylvö-, lannoitus- ja myrkytyskoneita niin, että pellon jokainen osa saa sille sopivan annoksen. Tämän monimutkaisen järjestelmän keräämä tieto on yhtiöiden omaisuutta, joka vain vuokrataan viljelijälle. Viljelijän työ alkaa muistuttaa yhä enemmän suuren tehtaan koneen käyttäjän tai pikkupomon tehtäviä. Miekat lieneekin tarkoitus takoa aurojen sijasta kahleiksi.

Nämä esimerkit voivat tuntua kaukaa haetuilta: eiväthän ne voi koskea pienen Suomen pieniä vilje lijöitä. Monsanton ja Locheedin tiedon- ja teknologian monopolit perustuvat kuitenkin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka myös Suomen valtio on allekirjoitta nut. Näitä globaalin yhtiövallan "perustuslakeja" ovat mm. Maailman kauppajärjestöön WTO:hon ja "Maailman intellektuaaliomai suusjärjestöön" WIPO:on liittyvät sopimukset. Osittain sotilaallisista syistä vuonna 1920 perustettu Valtion rikkihappo- ja superfosfaattitehdas sekä sen seuraaja Kemira on saanut useimmat suomalaiset viljelijät riippuvuuteen, jonka täydentäminen geeni- ja infoteknologialla on helppoa.  Puoleksi ylikansallisen jättiyhtiön Unileverin omistama suomalainen kasviöljy-yhtiö Mildola on kehittämässä geenirapsia yhdessä Monsanton kanssa.

Viljelijöiden kohtaloon samaistuminen ei ole kuitenkaan erityisen laajaa ainakaan Suomessa. Mutta jokainen on riippuvainen maan tuottamasta ruoasta. Kun ruokavalta siirtyy yhtiöiden käsiin, ne saavat otteen meistä jokaisesta. Ja uudet isäntämme eivät ole mitään hyvää tarkoittavia "fraasikivi-kepposia". Kysymys on freonit kehittäneen DuPontin ja Reinin tappaneen Sandozin kaltaisista yhtiöistä, joilla on tilillään suurimmat ympäristörikokset ja joiden olemassaolo on riippuvainen tällaisten rikosten toistamisesta.

Viime vuosina nämä korporaatiot ovat fuusioitu malla ja geeniteknologiafirmoja ostamalla muuttuneen "elämäyhtiöiksi", jotka pyrkivät hallitsemaan kaikkia elämäämme ylläpitäviä prosesseja. Paraatiesimerkki on Sandozin ja Ciba-Geigyn fuusiosta vuonna 1996 syntynyt Novartis, joka on maailman suurin maatalouskemikaaliyhtiö, toiseksi suurin siemenfirma, kolmanneksi suurin lääkkeiden tuottaja ja neljänneksi suurin eläinlääkintäyhtiö. Novartis on kehittänyt geenimaissin, se on syvällä ihmisgeenien kartoituksessa ja patentoinnissa sekä pitää halussaan patenttia, joka tekee kaikki geeniterapian kehittäjät ja harjoittajat siitä riippuvaiseksi.

Tilanne on luisumassa siihen, että viljelijöiden lisäksi myös meistä muista tulee torppareita: joudumme vuokraa maan elämäämme ylläpitävän, evoluution luoman tiedon yhtiöiltä.

Mitä sitten olisi tehtävä? Kieltäydyttävä kaikista suuryhtiöiden tuotteista? Sinänsä hyvä ajatus, mutta se on huono lääke tilanteeseen, jossa yhtiöt ovat kahmimassa itselleen kaikki resurssit, levittämässä saasteensa maapallon jokaiselle neliömetrille ja tekemässä vaihtoehdot yhä kalliimmiksi ja hankalammiksi. Vaihtoehtoihin vetäytyminen on yhtä kiitettävä ja tehoton muutosstrategia kuin aikoinaan torppareille tarjottu raittius. Enemmin kuin yhtiöiden tuotteiden vapaina kuluttajina meidän on nähtävä itsemme yhtiöiden vallan alle alistettuina alamaisina.

Torpparit vapauttivat itsensä aikoinaan liit tymällä sankoin joukoin työväenliikkeeseen. Samalla tavoin me nykyiset tai tulevat uustorpparit voimme vapautua ryhtymällä yhteistoimintaan maailmanjärjestelmämme pohjalla nousevien hikipaja työläisten, köyhälistön, maattomien, ympäristöpakolaisten ja alkuperäiskansojen liikkeiden kanssa.

Lisätietoja uustorppa reista ja "elämäyhtiöistä" saa mm. RAFI:n  ja kansainvälisen puhtaan ruoan kampanjan kotisivuilta.



Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen Etunimi(at)sukunimi.info

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivulle