Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kanavan numerossa 4/2019 (kirjoitettu 2018). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tässä.

Tekopyhyys – länsimaiden perusarvo

Vuonna 1985 Etelä-Afrikan ulkopolitiikan pääjohtaja J. J. Becker valitti (israelilaiselle) toimittaja Aharon Shamirille, että jostain syystä maailma oli kääntynyt entistä enemmän Etelä-Afrikan hallitusta vastaan... Shamir neuvoi seuraamaan Israelin mallia: ”Trendinä on liberaalilta kuulostaminen. Jos olet liberaali, olet mukava... Teoriassa annatte poliittiset oikeudet kaikille... Käytäntö on eri asia. Mutta saakaa maailma uskomaan, että olette vilpittömiä. Teidän on oltava tekopyhiä selvitäksenne.” Beckerin valittaessa, että afrikaanerit ovat liian rehellisiä eivätkä osaa johtaa harhaan, Shamir vastasi: ”Se johtuu siitä, että olette liian kaukana länsimaista maantieteellisesti. Siispä, ette ole pystyneet opiskelemaan tekopyhyyttä.”

- Syksy Räsänen kirjassaan Israelin apartheid

Länsimaisiin tai eurooppalaisiin arvoihin tai ”läntiseen arvoyhteisöön” vedotaan hanakasti. Niistä puhutaan haluttaessa korostaa Länsi-Euroopan tai Yhdysvaltojen paremmuutta muuhun maailmaan nähden tai perusteltaessa puutumista toisten maiden asioihin. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä kertoi 16.7.2018 valtioneuvoston sivustolla Suomen olevan ”selkeästi osa länttä ja sitä arvoyhteisöä”. Näihin arvoihin viitattiin presidentti Niinistön 4.9.2013 hyväksymässä julkilausumassa, jossa todetaan Yhdysvalloilla ja pohjoismailla olevan yhteiset perusarvot. Iltalehden pääkirjoitustoimittaja Juha Keskinen kirjoitti 21.1.2016, kuinka länsimaiset arvot ovat vakaalla pohjalla ”muslimifundamentalistien ja Venäjän äärikansallismielisten” arvostelusta huolimatta. Hänen mukaansa näitä arvoja ovat ”oikeusvaltio ja demokratia, ihmisten tasa-arvoinen kohtelu, vähemmistöjen oikeuksien kunnioittaminen, sukupuolten välinen tasa-arvo, sananvapaus ja suvaitsevaisuus”. Mainitussa julkilausumassa näihin lisättiin vielä ihmisoikeudet. Itse asiassa tämä yksin taitaisi riittää ”länsimaisten arvojen” kuvaukseksi, sillä YK:n ihmisoikeuksien julistus sisältää kaikki kyseisinä arvoina yleisesti mainitut.

Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi ja äärioikeistoa lähellä olevien puolueiden monissa EU-maissa saavuttama valta-asema tai huomattava kannatus ovat kuitenkin tehneet länsimaisten arvojen maantieteellisen paikantamisen vaikeammaksi. Vielä hankalammaksi se muuttuu muistettaessa fasistien nousu valtaan useissa Euroopan maissa 1920- ja -30-luvuilla. Miksi länsimaiden matka fasismiin näyttää olevan kovin lyhyt? Miksi ”eurooppalaiset arvot” voidaan näköjään helposti heittää yli laidan?

Ehkä kysymys on siitä, että ”älä tee niin kuin minä teen – tee niin kuin minä sanon” ei ole hyvä periaate. Saksan ja Italian fasismin kukistumisen ja äärioikeiston uuden nousun välisenä aikana länsimaiset arvot olivat kunniassa puheissa mutta harvemmin teoissa. Yhdysvaltojen johdolla länsimaat ovat tukeneet lukuisia selviä ihmisoikeuksista piittaamattomia diktatuureja ja muita autoritaarisia hallituksia. Muistettakoon vaikkapa tuki Latinalaisen Amerikan sotilasjuntille ja Persian šaahille sekä yhä jatkuva sotilaallinen apu Saudi-Arabian miljardööridynastialle. Edes ihmisoikeuksista ensimmäisestä, oikeudesta elämään, ei ole piitattu. Muiden länsimaiden enemmän tai vähemmän aktiivisesti avustamana tai hyväksymänä USA on suorittanut toisen maailmansodan jälkeen toistasataa sotilaallista interventioita, joissa on kuollut miljoonia siviilejä.

Länsimaisten arvojen toteuttaminen sisäpolitiikassakin on kovin vaillinaista ja valikoivaa. Vaikka demokratiaa halutaan viedä ulkomaille, kansanvallan toteutuminen maiden sisällä kohtaa vakavia esteitä. Kansalaisten jo sinänsä hyvin pientä äänestysvaltaa rajoittaa entisestään se, että suurin osa ihmisille tärkeistä päätöksistä on luokiteltu talouteen kuuluviksi. Näistä päättävät yhtiöiden johtajat tai hyvin pienet "asiantuntija"elimet. Kansanedustajat, valtuutetut tai muut kansalaisten valitsemat elimet eivät saa päättää rauhassa edes asioista, jotka luokitellaan demokraattiseen päätöksentekoon kuuluviksi: heitä lobataan ankarasti noudattamaan talouspiirien tahtoa. Muiden tahojen vaikutus jää useimmiten pieneksi vikinäksi suuren rahan jyrätessä tahtonsa läpi. Myös vaalirahoituksen avulla tapahtuva korruptio on tavallista.

Demokratia kaventuu entisestään siksi, että toinen länsimainen arvo, sananvapaus, on myöskin horjuvalla pohjalla. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen mukaan sananvapauteen sisältyy ”oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”. Tästä huolimatta television, radion ja painettujen sanomalehtien kautta tapahtuva tietojen levitys on käytännössä harvojen toimittajien etuoikeus. Nämä taas ovat riippuvaisia tiedotusvälineiden omistajista ja päätoimittajista, jotka ovat suoraan tai hyvävelisuhteiden kautta osa suurten yhtiöiden maailmaa tai lähellä sitä. Niinpä yhtiöille eli "taloudelle" epämieluisia tekstejä ei usein sallita edes mielipidepalstoilla.

Sisäpolitiikassakaan ei oikeus elämään toteudu. Esimerkiksi vahingollisten kemikaalien ja säteilyn sallitut päästömäärät pidetään kyllin korkeina, jotta yhtiöiden ”kohtuullinen toimintavapaus” ei vaarannu. Tämä merkitsee satunnaismurhien sallimista.

Reagoimattomuuden ulkomaisiin ihmisoikeusloukkauksiin voisi selittää diplomatialla, jos linja olisi johdonmukainen. Länsimaisten arvojen soveltaminen on kuitenkin äärimmäisen valikoivaa: esimerkiksi yhdessä maassa edustuksellisen demokratian täydellistä puuttumista pidetään normaalina, kun taas toisessa maassa pienet vaalirikkeet saavat osakseen ankaran tuomion.

Arvojen mukaisen toiminnan vähäisyys kotimaassa voitaisiin selittää epäonnistumisilla, jos kyseisen maan edustajina esiintyvät ihmiset kuuntelisivat nöyrinä arvojen vastaisen toiminnan kriitikkoja. Todellisuudessa kriitikkoja ei useimmiten haluta kuulla, ja heidän pääsynsä suuriin tiedotusvälineisiin estetään. Sen sijaan itsetyytyväisenä toistellaan fraaseja länsimaisista arvoista. Vaikka toisia syytetään ihmisoikeuksien loukkauksista, itse tekeydytään viattomaksi.

Tällaisella vilpillisyydellä ja teeskentelyllä on nimi: tekopyhyys. Tunnetun yhteiskuntafilosofin Hannah Arendtin mukaan tekopyhyys on kaikista paheista pahin, koska rehellisyys voi piillä muiden paheiden alla, ”mutta vain tekopyhä on todellakin läpeensä turmeltunut”.

Joidenkin läntisistä arvoista puhuvien yksilöiden kohdalla kysymys saattaa olla tietämättömyydestä, lapsenomaisesta herkkäuskoisuudesta tai yksinkertaisuudesta. Kuitenkaan järjestelmän ja läntisten maiden organisaatioiden tasolla kysymys ei voi olla tästä: tyrannien tukemisesta, ihmisoikeusloukkauksista ynnä muusta tietävät ainakin ne, jotka ovat niistä päättäneet, sekä ne, joiden tehtävänä on olla oikeasti selvillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Sitä paitsi läntisten maiden ihmisoikeusloukkauksien selville saaminen on helppo tehtävä: tarvitsee vain pitää esillä YK:n ihmisoikeuksien julistusta samalla kun lukee tarkkaavaisena päivän lehteä.

Miksi sitten tekopyhyys on niin laajalle levinnyt? Ja miksi kuulemme tekopyhyyttä huokuvia lausuntoja niin usein järjestelmän kellokkaiden suusta? Kysymys lienee siitä, että hyvät tulot ja hyvä asema hierarkian yläkerroksissa eivät ihmiselle useinkaan riitä. Hän haluaa olla myös hyvä eettisessä mielessä siitä huolimatta, että ”vaikeita” ja ”ikäviä” päätöksiä on ”pakko” tehdä. Tekopyhä puhe luo hetkeksi hyvyyden illuusion jopa niille, jotka tarkkaan tietävät raa'an ja ruman totuuden. Toisaalta naiiveille ja tietämättömille tekopyhät väitteet tarjoavat pysyvämmän lohdun: kaikesta huolimatta olemme hyviksiä, ja nuo, jotka joudumme jyräämään hienojen suunnitelmiemme tieltä, ovat pahiksia. Tekopyhyys toimii siis ideologiana, joka helpottaa hallitsevien toimintaa ja saa osan hallituista hyväksymään ylpeinä heitä alistavan järjestelmän.

Mutta miksi tekopyhyys on niin yleistä juuri lännessä? Ilmeisesti on kyse kahdesta seikasta: lännen valta-asemasta ja vaalidemokraattisesta hallitsemistavasta. Länsi-Eurooppa ja sen ”juurivesat” ovat valloittaneet ja ryöstäneet muita maita ja kansoja 500 vuoden ajan. Sen sijaan vain toiset länsimaat ovat alistaneet joitakin niistä. Leirin johtavia maita Britanniaa ja Yhdysvaltoja ei ole alistettu kertaakaan viimeisten parin sadan vuoden aikana. Siksi löytöretkien, sivistyksen levittämisen, kehityksen, modernisaation, globalisaation, demokratisoinnin, ihmisoikeuksien puolustamisen ja muiden eufemismien takana oleva karu ja julma toisten kulttuurien ja kansojen nujertaminen on voitu normaalisti pitää poissa näkyvistä. Näin tekopyhyys on voinut kukoistaa.

Modernin mainonnan pioneeri Edward Bernays julkaisi vuonna 1928 kirjan nimeltä Propaganda. Siinä hän kirjoittaa: ”Tietoinen ja älykäs massojen käyttäytymisen ja mielipiteiden manipulointi on demokraattisen yhteiskunnan tärkeä elementti.” Propaganda oli hänen mukaansa keskeistä, koska ”demokratia oli tehtävä vaarattomaksi”. Toisin sanoen oli estettävä äänestysdemokratian muuttamasta yhteiskunnan rakennetta ja viemästä valtaa eliitiltä. Kun propaganda, jota lännen harjoittamana alettiin kutsua mainonnaksi, PR:ksi ja suhdetoiminnaksi, täytti yhteiskunnan, sen yhdeksi elementiksi vakiintui tekopyhyys.

Vaarattomaksi tehdystä demokratiasta on lyhyt matka fasismiin.


31.05.19


Kommentit

Ei vielä kommentoitu.

Kirjoita kommentti

* Pakollinen kenttä
(ei julkaista)
 
Bold Italic Underline Strike Superscript Subscript Code PHP Code Quote Insert line Bullet list Numeric list Link Email Image Video
 
Smile Sad Huh Laugh Mad Tongue Crying Grin Wink Scared Cool Sleep Blush Unsure Shocked
 
Ilmoita minulle uusista kommenteista sähköpostilla.
 
 
Powered by Commentics

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)