Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Koijärven tulevaisuus -lehdessä heinäkuussa 1979. Se on julkaistu myös Olli Tammilehdon kirjassa Ekofilosofia, vaihtoehtoliike ja ydinvoima (Ympäristökeskus, Helsinki 1982). Ehkäpä tämä kiinnostaa nyt kun Koijärven tapahtumista on kulunut 30 vuotta..

Tavallisten ihmisten toiminta ratkaisevaa


Koijärven kuivatushanke on vain yksi esimerkki siitä luontoa ja ympä­ristöä tuhoavasta toiminnasta, jota tapahtuu Suomessa päivittäin. Metsiä ja peltoja myrkytetään, jokia padotaan, vanhoja arvokkaita rakennuksia puretaan ja maisemia raiskataan, työympäristö muutetaan entistä vaarallisemmaksi. Kaiken lisäksi rakennetaan ja ladataan uusia ydinvoimaloita ja lisätään näin katastrofaalisen, jopa satoja tuhansia kuolonuhreja vaativan suuronnettomuuden riskiä.


Ympäristöongelmien vakavuus alkaa olla kaikille selvä – ratkaisu­mahdollisuuksien löytäminen on sen sijaan usein vaikeaa. Asiaa mutkis­taa vielä se, että on paljon muitakin ongelmia, joista haluamme päästä eroon. Yhtä epäkohtaa korjatessamme emme halua lisätä toista. Lisäksi yhä useammalle alkaa selvitä, ettei ympäristöongelmia edes voida lopullisesti ratkaista erillään. Eri historiallisia yhteiskuntia koskevat vertailevat tutkimukset osoittavat, että suhtautuminen luontoon on yleensä ollut samantyyppistä kuin suhtautuminen toisiin ihmisiin: kun ihmisiä alistetaan ja riistetään, alistetaan ja riistetään myös luontoa.


Ongelmien yhteen kietoutuminen on saanut monet yrittämään niiden keskitettyä ratkaisemista: on muodostettu "kaikkien hyvien asioiden" järjestöjä, puolueita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, ettei tämä menetelmä yleensä onnistu: byrokratisoitumisen myötä keinot vähitel­len syövät tavoitteet. Sitä paitsi vaikka nippuratkaisu joskus onnistuisi, se tulee varsinkin ympäristöongelmien kohdalla yleensä liian myöhään – vasta silloin, kun peruuttamatonta on jo tapahtunut.


Monia epäkohtia on siis ainakin väliaikaisesti yritettävä poistaa yksitellen – tai sitten ei ollenkaan. Mutta miten saamme edes jonkinlai­set takuut siitä, että kokonaisuudessaan tapahtuu edistystä, ettei yhden ongelmien ratkaiseminen lisää toista, ja ettei sama ongelma taas kohta uudistu? Eri maiden yhdenasianliikkeiden vastaus on keinojen valinta siten, että ne heijastavat liikkeiden yleistä päämäärää.


Erilaisiin konkreettisiin ongelmiin keskittyneiden ympäristöliikkei­den pitkäntähtäyksen tavoitteena on luonnon kanssa tasapainoinen hajakeskitetty yhteiskunta. Siksi niiden toimintatapojen tulisi heijastaa tällaisen yhteiskunnan arvoja. Käytännössä tämä näkyy ennen kaikkea siinä, että pidetään tärkeimpänä toimintaa, johon tavalliset ihmiset voivat osallistua. Asiantuntijoiden ja palkattujen toimihenkilöiden tehtä­vänä on lähinnä vain tukea tätä ns. ruohonjuuritoimintaa. Organisaatio pidetään mahdollisimman hajakeskitettynä, pienistä suhteellisen itse­näisistä ryhmistä kostuvana. Luonnon kanssa sopusoinnussa olevaa, pehmeää teknologiaa ja sen käyttöön liittyvää elämäntapaa kokeillaan.


Tärkeintä on kuitenkin omakohtainen osallistuminen ympäristöpo­liittisiin ristiriitatilanteisiin. Niiden ratkaisemiseen käytetään tarvit­taessa kaikkia väkivallattoman suoran toiminnan menetelmiä. Tällai­sessa työssä on mahdollista paitsi oppia tuntemaan nykyisen yhteis­kunnan asenteita, myös nähdä ajoittain häivähdys tulevasta luonnonva­roja kestävästi käyttävästä yhteiskunnasta. Monta ekologisesti tasa­painoisen yhteiskunnan siementä voi jäädä itämään.


Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

06.04.09