Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Rauhan puolesta -lehden numerossa 5/2017. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Kaasua, ylikomisario Trump!

Infosota ja journalismin kuolema


Tarinoita sodasta on paljon, mutta kuinka moni niistä on totta? Totuudellisuuteen pyrkivä sotajournalismi on vaikeaa, sillä osapuolet pyrkivät vääristämään tietoja omaksi edukseen ja niiden tarkistaminen on usein hengenvaarallista. Tässä tilanteessa voi helposti syntyä itse itseään vahvistava kertomus, jolla on vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa: sodan alussa epäluotettavista ja hatarista lähteistä saadun tiedon perusteella luodaan tulkintakehys ja myöhemmin saapuvasta tietovirrasta suodatetaan pois tähän sopimaton tieto.

Erityisen kovalle koetukselle journalismi on joutunut Syyrian sodan kohdalla. On tavallista, että jutut tehdään kaukana tapahtumapaikalta – Beirutissa, Ankarassa tai sitten kotitoimituksissa. Lähteenä käytetään jonkun sotivan osapuolen välittämiä tietoja – yleensä niin sanottujen kapinallisten.( 1)

Hyvä esimerkiksi on huhtikuun 4. päivän tapahtuma, jossa myrkkykaasua levisi Khan Sheikhunin kaupunkiin. Aluetta piti hallussaan Tahrir al-Sham -liitto, jota Wikipedian mukaan hallitsi Fateh al-Sham -rintama, aiemmalta nimeltään Syyrian al-Qaida. Tiedot ja videot tapahtumasta sekä Syyrian hallitusta syyttävä tulkinta tulivat Syrian Observatory for Human Rights ja White Helmets -järjestöiltä. Syrian Observatory of Human Rights on kangaskauppias Rami Abdulrahmanin kotoaan Englannista pyörittämä tiedotusorganisaatio, joka avoimesti vastustaa hallitusta( 2). White Helmets on brittiläisen entisen tiedustelu-upseerin James Le Mesurierin perustuma järjestö, joka on saanut Britannialta ja muilta Nato-mailta kymmenien miljoonien euron avustukset. Järjestö käyttää suuren osan rahoistaan itsensä markkinoimiseen ja toimii vain hallitusta vastustavien ryhmien alueella(3). Kovin luotettavina eikä ainakaan puolueettomina näitä lähteitä ei voi pitää.

Kuitenkin ennen kuin puolueettomat asiantuntijat ehtivät puhua, aseet puhuivat. USA kosti Syyrian kontolle pannun kaasuhyökkäyksen kolmen päivän kuluttua laukaisemalla 59 risteilyohjusta Shayratin lentotukikohtaan. Koston edellyttämää varmuutta al-Assadin hallituksen syyllisyydestä perusteltiin jälkeenpäin Valkoisen talon tiedustelumuistiolla, joka julkaistiin 11.4. Trumpin väitteisiin yleensä kohdistuva epäluulo sysättiin nyt syrjään, ja Syyrian hallituksen syyllisyyttä alettiin valtamediassa etenkin USA:ssa pitää varmana.

Käsityksen uskottavuutta lisäsi se, että väitettiin al-Assadin joukkojen käyttäneen sariinia Ghoutassa lähellä Damaskosta vuonna 2013. Helsingin Sanomat ja lukuisat muut tiedotusvälineet julkaisivat uutisen, jonka mukaan Ranskan tiedustelupalvelulla on varmoja todisteita Syyrian hallituksen syyllisyydestä huhtikuun alun kaasuiskuun. Kuitenkin tämäkin todistus perustui hallituksen oletettuun syyllisyyteen Ghoutan iskuun: käytetty kaasu oli näissä molemmissa samanlaista sariinia.

Jonkinlaisen puolueettoman journalismin vaikutelman säilyttämiseksi media kertoi Venäjän ja Syyrian virallisen kannan jonka mukaan al-Assadin joukot eivät olleet tehneet kaasuiskua. Näiden kahden maan uskottavuus on kuitenkin länsimaisen yleisön silmissä ajettu niin alas, ettei vastaväitteillä ollut merkitystä. Näin "totuus" kaasuiskusta oli muodostunut.

Olisiko tämän "totuuden" luonneilla toimittajille ollut muuta mahdollisuutta, kuin seurata hallitusta vastustavien aseellisten ryhmien ja Valkoisen talon nuotteja? Nähdäkseni olisi. Ensinnäkin olisi voinut muistella vaikka Irakin sodan perusteeksi esitettyjä olemattomia joukkotuhoaseita ja suhtautua skeptisesti Syyrian sodan yhden osapuolen tietoihin. Toiseksi olisi voinut ihmetellä, miksi ihmeessä al-Assad haluaisi ampua itseään jalkaan. Syyrian hallituksen asemahan oli vahvistunut Aleppossa saadun voiton ja Trumpin Assadille myönteisten lausuntojen takia. Todellinen tai luuloteltu kaasuhyökkäys, jolla ei saavutettu mitään sotilaallisia etuja, vahvisti jälleen kuvaa Assadista hirviömäisenä johtajana, josta on päästävä eroon.

Kolmanneksi seuraamalla yhdysvaltalaisia riippumattomia tiedotusvälineitä olisi selvinnyt USA:n tiedusteluasiantuntijoiden piirissä epäiltävän kovasti käsitystä, että Syyrian hallitus oli tehnyt kaasuhyökkäyksen. Tutkivan journalismin veteraani Robert Parry kirjoitti, että hänen lähteensä kertoi CIA:n johtajan Mike Pompeon raportoineen Trumpille henkilökohtaisesti, että CIA:n käsityksen mukaan al-Assad ei todennäköisesti ollut syyllinen kaasuhyökkäykseen. Lehdistötilaisuudessa, jossa Trump esitteli tiedustelumuistiota, Pompeo ei ollut paikalla eikä myöskään kaikkia 16 USA:n tiedustelupalvelua koordinoiva ”kansallinen tiedustelu johtaja” Dan Coats, mikä on poikkeuksellista.(4)

Samaan aikaan Trumpin tiedustelumuistion julkaisemisen kanssa 24 entistä tiedusteluammattilaista julkaisi oman muistionsa. Nämä ”Veteraanitiedusteluammattilaiset terveen järjen puolesta” -järjestön (Veteran Intelligence Professionals for Sanity) edustajat kertoivat, että alueella olevat USA:n armeijan sotilaat, joihin he ovat olleet yhteydessä, kertovat, että kaasuhyökkäystä ei tapahtunut vaan tavalliset pommit osuivat asevarastoon, jossa sattui olemaan suuri määrä myrkyllisiä kemikaaleja(5).

Neljänneksi vähäinenkin internet- ja muiden lähteiden penkominen olisi paljastanut sen, että Ghoutan kaasuhyökkäyksestä kiistellään edelleen ja että on paljon aineistoa ja tutkijoita, joiden mukaan syyllisiä olivat hallitusta vastaan taistelevat ryhmittymät eikä hallitus. Esimerkiksi tunnettu tutkiva journalisti Seymour Hersh, jolla on laajat yhteydet Washington DC:n sisäpiireihin, paljasti, että Yhdysvaltain turvallisuuskoneistossa toisinajattelu oli yleistä. Armeijan ja CIA:n piirissä epäiltiin alun alkaenkin, että kyse oli al-Qaidan Turkin avustuksella tekemästä lavastetusta hyökkäyksestä, jonka tarkoituksena oli saada Syyrian hallitus näyttämään syylliseltä. Myöhemmin CIA sai käsiinsä salakuuntelu- ja muuta tietoja, jotka vahvistivat, että kyseessä todellakin oli Turkin organisoima ”false flag” -operaatio, jonka päämääränä oli saada USA lähtemään avoimesti sotimaan Syyriaa vastaan. Tätä käsitystä vahvisti Britannian tiedustelupalvelu, joka sai haltuunsa näytteen hyökkäyksessä käytetystä sariinista. Kun näytettä analysoitiin armeijan laboratoriossa, sen havaittiin olevan toisenlaista kuin se, mitä tiedettiin olevan Syyrian hallituksen varastoissa.(6)

Viidenneksi olisi voinut raportoida USA:n johtavan teknillisen yliopiston MIT:n emeritusprofessorin Theodore Postolin kritiikistä Valkoisen talon tiedusteluraporttia kohtaan. Tämän asetekniikan läpikotaisin tuntevan tutkijan mukaan raportissa esitetty kuva-aineisto sotii sen johtopäätöksiä vastaan. Sariiniksi väitetyn kaasun lähtöpaikaksi esitetty kuopassa oleva putki ei voi olla lentokoneesta käsin pudotettu, vaan se on enemmin maahan asetettu ja siinä räjäytetty. Toisaalta putki ei ilmeisesti koskaan sisältänytkään sariinia, koska vallitsevan tuulen mukana myrkkykaasun olisi pitänyt kulkeutua ja levitä aivan lähellä olevalle tiheästi asutetulle alueelle. Kuitenkaan tällä alueella mahdollisesti tapahtuneesta tragediasta ei ole mitään kuva-aineistoa, vaikka videokuvaajat parveilivat kuopan ääressä, josta olisi vielä kuvaushetkelläkin pitänyt tulla tappavan myrkyllistä kaasua. Toisaalta satelliittikuvista voidaan havaita, että sellaista aukiota, jossa kaasuhyökkäyksen uhreja näytetään, ei ole missään lähistöllä.(7)

Toimittajat, jotka eivät olleet huhtikuussa välittäneet virallisesta kertomuksesta poikkeavista näkemyksistä, saattoivat onnitella itseään syyskuun alussa. YK:n Syyriaa tutkiva riippumaton kansainvälinen komissio julkaisi raporttinsa Khan Shaykhunin tapauksesta: komission mukaan Syyrian hallitus oli pudottanut huhtikuussa kaupunkiin sariinia levittävän pommin. Raportti on kuitenkin paljolti vanhaa viiniä uudessa leilissä: komissio ei vieraillut paikanpäällä, ja sen tulokset perustuvat paljolti 43 sieltä tulleen ihmisen haastatteluun ja siihen, että Postolin ja muiden asiantuntijoiden esittämä rikostekninen todistusaineisto sivuutettiin(8).

Komissio koostuu kolmesta YK-uraa tehneestä ihmisestä, joiden asiantuntemus liittyy kansainväliseen oikeuteen ja politiikkaan. Ilmeisesti koska heillä ei ollut teknistä asiantuntemusta, he saattoivat hyväksyä kemiallisen aseen käytön todisteeksi kuvat, joiden tulkintaa asetekniikkaa tuntevat voimakkaasti kritisoivat. Esimerkiksi kaksi USA:n hallituksen entistä kemiallisten aseiden asiantuntijaa totesi, ettei kemiallinen ase olisi voinut tehdä kuvissa näkyvää kuoppaa, koska tällaisissa aseissa on vain vähän räjähdysainetta. Pientä räjähdystä tarvitaan kaasun levittämiseen, mutta isompi räjähdys tuhoaisi kaasun(9).

AlterNetissä, yhdessä USA:n suurimmista vasemmalle kallellaan olevista nettilehdistä, kirjoittava tutkiva journalisti Gareth Porter on tehnyt perusteellisen selvityksen Khan Sheikhun tapahtumista. Hän kritisoi voimakkaasti riippumattoman komission ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) raportteja. Hän päätyy siihen, että Syyrian hallituksen lentokone todellakin pommitti kaupunkia tuona aamuna. Kyse oli kuitenkin tavanomaisesta pommista, joka osui alumiinifosfidivarastoon. Alumiinifosfidista muodostuu herkästi erittäin myrkyllistä fosfiinikaasua, jonka aiheuttamat oireet ovat pitkälti samanlaiset kuin sariinin. Osa kudosnäytetesteistä ei kykene erottamaan sariinia fosfiinista. Alumiinifosfidia käytetään yleisesti tuholaisten torjuntaan ja viljan säilömiseen, mutta sen mahdollinen käyttö kemiallisen aseen lähtöaineena on myös laajalti tunnettu.(10)

Miksi valtamedia on sivuuttanut kaiken tämän aineiston, joka olisi saattanut epäilyksenalaiseksi virallisen kertomuksen Khan Sheikhunin tapauksesta tai olisi vähintäänkin antanut ratkaisevasti monipuolisemman kuvan kaasuhyökkäyksestä? Tämä on sitäkin merkillisempää, kun sama media on viime aikoina halunnut voimakkaasti erottautua amatöörien internetissä harjoittamasta kirjoittelusta, jonka väitetään usein sisältävän valeuutisia.

Valtamedian edustajien oletetaan noudattavan ”journalistin ohjeita”, joiden mukaan ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”, ”tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin” ja ”tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti”. Aivan ilmeisesti näitä ohjeita ei Khan Sheikhunin tapauksen raportoinnissa noudatettu. Kritiikitön suhtautuminen yhden sodan osapuolen tietoihin on sikälikin raskauttavaa, koska journalistin ohjeissa korostetaan, että ”erityisen tärkeää” kriittinen suhtautuminen ”on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”. Sekään, että alussa tietoja oli vain vähän saatavilla, ei riitä puolustukseksi: ”Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.”

Mistä oikein on kysymys? Ovatko medioiden ulkomaantoimitukset täynnä epäpäteviä journalisteja? Tätä on vaikea uskoa, koska toimitukset tuottavat myös korkeatasoista journalismia. Sen sijaan asia voidaan ehkä selittää käsitteiden 'globaali nationalismi' ja 'informaatiosota' avulla.

Suuren maan nationalismikin on suurta, ja se leviää kauas maan rajojen ulkopuolelle. Aikoinaan suuri ja mahtava Neuvostoliitto sai monen eri puolilla maailmaa asuvan ihmisen mielen herkistymään. He tunsivat tarvetta selittää asiat idän jättiläisen kannalta parhain päin. Kun silloin ”länsimaissa” oli kysymys pääasiassa johtavan eliitin ulkopuolella olevasta autoritäärisestä vasemmistosta, nyt suureen ja mahtavaan samaistuu suuri osa lännen johtavaa eliittiä. Siksi toimitusten johdossa ja sitä vapaaehtoisesti tai välttämättömyyden pakosta seuraavien toimittajien keskuudessa halutaan tulkita sodat USA:ta ja sen liittolaisia myötäillen.

Tendenssiä on viime vuosina vahvistanut informaatiosotapuheen esiinmarssi. Tässä puheavaruudessa se, mitä Venäjä tai jokin muu USA:n ja Naton kanssa eripurainen maa esittää oman toimintansa tai näkemystensä tueksi, ei olekaan vanhaa tuttua organisaatioviestintää, suhdetoimintaa tai mainontaa vaan sotaa, jossa aseina ovat tekstit, puheen ja kuvat. Näin toimittajista tulee sotilaita kamppailussa vastapuolelta sinkoavia infoammuksia vastaan. Sellaisia uutisia ja väitteitä, jotka saattaisivat hyödyttää ”vihollista”, ei voi esittää, vaikka ne olisivat ilmeisestikin totta. Tällaisten väitteiden esittäjät leimataan trolleiksi, jotka rahasta tai ideologisesta ”maanpetturuudesta” toimivat vastapuolen käsikassaroina.

Suuri ongelma infosodankäynnissä on kuitenkin se, että sodankävijät sokeutuvat. Kun lähes kaikista medioista tulee infosotaa varten suodatettua tietoa, suodattamatonta tietoa on vaikea saada ja silloinkin, kun sellaista saadaan, siihen ei helposti uskota ja sen epäillään olevan vihollisen trollausta. Harhaisen tiedon pohjalla tehdään järjettömiä päätöksiä. Voidaan esimerkiksi ajautua kaiken tuhoavaan sotaan, joka olisi helposti voitu välttää. Kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen nimissä käyty infosota johtaakin turvallisuuden syöksylaskuun.



Viitteet

1Patrick Cockburn: ”This is why everything you’ve read about the wars in Syria and Iraq could be wrong”, The Independent, 2. joulukuuta 2016, http://www.independent.co.uk/voices/syria-aleppo-iraq-mosul-isis-middle-east-conflict-assad-war-everything-youve-read-could-be-wrong-a7451656.html.

2Ks. esim. Charlie Skelton: ”The Syrian opposition: who’s doing the talking?”, The Guardian, 12. heinäkuuta 2012, https://www.theguardian.com/commentisfree/2012/jul/12/syrian-opposition-doing-the-talking; Neil MacFarquhar: ”A Very Busy Man Behind the Syrian Civil War’s Casualty Count”, The New York Times, 9. huhtikuuta 2013, osa Middle East, https://www.nytimes.com/2013/04/10/world/middleeast/the-man-behind-the-casualty-figures-in-syria.html.

3Ks. esim. Scott Ritter: ”The ‘White Helmets’ and the Inherent Contradiction of America’s Syria Policy”, Truthdig, 5. lokakuuta 2016, https://www.truthdig.com/articles/the-white-helmets-and-the-inherent-contradiction-of-americas-syria-policy/; Jan Öberg: ”TFF PressInfo # 392: Just how grey are the White Helmets and their backers?”, TFF Pressinfo, 1. marraskuuta 2016, http://blog.transnational.org/2016/11/tff-pressinfo-392-just-how-grey-are-the-white-helmets-and-their-backers/.

4Robert Parry: ”Where Was CIA’s Pompeo on Syria?”, Consortiumnews, 8. huhtikuuta 2017, https://consortiumnews.com/2017/04/08/where-was-cias-pompeo-on-syria/.

5Veteran Intelligence Professionals for Sanity: ”Trump Should Rethink Syria Escalation”, Consortiumnews, 11. huhtikuuta 2017, https://consortiumnews.com/2017/04/11/trump-should-rethink-syria-escalation/.

6Seymour M. Hersh: ”The Red Line and the Rat Line”, London Review of Books, 17. huhtikuuta 2014, https://www.lrb.co.uk/v36/n08/seymour-m-hersh/the-red-line-and-the-rat-line.

7Theodore A. Postol: ”The Nerve Gas Attack Described in White House Report Did Not Occur, Expert Says of Syria Incident”, Truthdig, 20. huhtikuuta 2017, https://www.truthdig.com/articles/the-nerve-gas-attack-described-in-white-house-report-did-not-occur-expert-says-of-syria-incident-2/; Theodore A. Postol: ”With Error Fixed, Evidence Against ‘Sarin Attack’ Remains Convincing”, Truthdig, 22. huhtikuuta 2017, https://www.truthdig.com/articles/with-error-fixed-evidence-against-sarin-attack-remains-convincing-2/.

8Report of the Independent International Commission of Inquiry on the Syrian Arab Republic, Thirty-sixth session Agenda item 4 (Human Rights Council, 2017), http://www.ohchr.org/Documents/HRBodies/HRCouncil/CoISyria/A_HRC_36_55_EN.docx.

9Gareth Porter: ”Have We Been Deceived Over Syrian Sarin Attack? Scrutinizing the Evidence in an Incident Trump Used to Justify Bombing Syria”, Alternet, 13. syyskuuta 2017, http://www.alternet.org/grayzone-project/what-really-happened-khan-sheikhoun.

10Mt.


02.11.17


Kommentit

Ei vielä kommentoitu.

Kirjoita kommentti

* Pakollinen kenttä
(ei julkaista)
 
Bold Italic Underline Strike Superscript Subscript Code PHP Code Quote Insert line Bullet list Numeric list Link Email Image Video
 
Smile Sad Huh Laugh Mad Tongue Crying Grin Wink Scared Cool Sleep Blush Unsure Shocked
 
Ilmoita minulle uusista kommenteista sähköpostilla.
 
 
Powered by Commentics

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle (myös tämän sivuston teknsisistä yksityiskohdista) voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin tekijän (Olli Tammilehto) kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)