Tämä Olli Tammilehdon artikkeli on julkaistu Muutoksen Kevään numerossa 5 (1997).  Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Raha-arvon mekin ansaitsemme...

Työttömyyspuhe talouskuoleman verhona


Ongelmia säilyttävät ratkaisut Vain virallinen todellista Virallisia loisia Elin- vai kuolinkeinoja Valtasuuntaistettu puhe

Kaikki kantavat nykyisin huolta työttömyydestä. Liikuttavan yksimielisesti työttömyyttä haluavat alentaa niin ydinvoimamiehet kuin ympäristönsuojelijat, niin kokoomukselaiset kuin kommunistit, niin EU-intoilijat kuin -kriitikot, niin pasifistit kuin militaristit, niin teurastajat kuin eläinoikeustaisteli jat. Työllistämisestä on tullut kaikkiin mahdollisiin hankkeisiin yhtä hyvä perustelu kuin taloudellinen kasvu, Suomen turvallisuus tai aikoinaan hyvät neuvostosuhteet.

Mutta eikö työttömyys sitten ole keskeinen yhteiskunnallinen ongelma? Eikö ole luonnollista, että kaikki yrittävät ratkaista sitä? Kun työttömyys ei runsaista puheista huolimatta ota juuri vähenty äkseen, on ehkä paikallaan ainakin kokeen vuoksi asettaa nämä vallitsevat totuudet kyseenalaisiksi. Voi yrittää etsiä mahdollisia muita syitä työllistämisperustelujen suosioon.

Aloitetaan tutkailu työttömyysongelman luonteen ja sen ratkaisukeinojen ristiriidoista. 

Page TopNext ItemOngelmia säilyttävät ratkaisut

Miksi sitä, että ihmiset ovat vailla virallista työpaikkaa, pidetään niin pahana? Kolme perustelua on heti valmiina: työttömän toimeentulovaikeudet, hänen "syrjäytymisensä" ja kolmanneksi työttömyy destä valtiolle koituvat suuret menot. Luulisi, että työllistämistoimet ainakin lievittäisivät juuri näitä ongelmia. Omituista kyllä, näin ei läheskään aina tapahdu.

Työllistäminen ei useinkaan vähennä valtion menoja - ne vain ohjataan kulkemaan ihmisille toisia reittejä pitkin. Myöskään työttömän toimeentuloa ei työllistäminen välttämättä paranna: val tiontuella luodut työpaikat on usein pienipalkkaisia ja osa-aikaisia, jolloin ansiot jäävät työttömyys korvauksen tasolle tai jopa sen alle. Vaatimukset työmarkkinoiden jouston lisäämisestä ja siirtymises tä USA:n kaltaiseen järjestelmään merkitsisivät käytännössä sitä, että ihmiset pantaisiin tekemään työtä palkalla, jolla ei tule toimeen.

Entä sitten syrjäytyminen? Eikö mikä tahansa työpaikka kuitenkin liitä ihmisen yhteiskuntaan ja tee hänen elämästään mielekkäämmän? Joidenkin kohdalla näin varmaan käy ainakin lyhyellä aikavä lillä. Kuitenkin työelämä on normaalisti kaikkea muuta kuin mielekästä elämää, ja työttömille tarjou tuvat tehtävät ovat yleensä vielä keskimääräistä mielettömämpiä. Ajatellaanpa vain työorganisaatioi den epädemokraattisuutta, alistussuhteita ja niitä peittäviä yhteisöllisyysvalheita sekä yhtiöiden ja valtioiden laitosten päämäärien vahingollisuutta tai yhdentekevyyttä.

Totta kyllä viralliset työpaikat liittävä ihmisen viralliseen yhteiskuntaan eli valtioon ja yhtiöihin. Mutta kun työtön siirtyy niihin hänen osallistumisensa epäviralliseen yhteiskuntaan samalla vaikeu tuu. Harvat jaksavat harrastaa yhteiskunnallisia liikkeitä sekä epävirallisen talouden ja elämisenprojekteja henkisesti tai fyysisesti uuvuttavan työpäivän jälkeen. 

Previous ItemPage TopNext
ItemVain virallinen todellista

Tästä alkaakin selvitä työttömyyspuheen todelliset seuraukset. Vaikka se ei siis ratkaise työttömien ongelmia, se ei kuitenkaan ole pelkkää suunpieksentää. Yhteiskunnallisen keskustelun kohdistaminen virallista työtä vailla olevien lukumäärään, vahvistaa voimakkaan kahtia jakoista, dualistista, käsitystä yhteiskunnasta: todellinen ja tärkeä toiminta tapahtuu vain yhtiöissä sekä valtion ja kuntien elimissä. Näiden organisaatioiden ulkopuolinen elämä perustuu virallisella sektorilla tapahtuvaan tavaroiden ja palvelujen tuotantoon. Osa-aikainen oleskelu yhteiskunnan epävirallisella sektorilla on jotenkuten hyväksyttyä: silloinhan ihmiset ovat sentään hyviä kuluttajia. Sen sijaan kokopäiväisesti epävirallista elämää viettävät ovat elättejä, loisia tai jonkinlaista ihmisjätettä. Heihin kuuluvat työttömien lisäksi vanhukset, sairaat ja vammaiset. Lapset ja heidän kanssaan elävät koti-isät ja -äidit ovat lähellä tätä kastia. Mutta koska virallinen koulutusjärjestelmä ei vielä ole ulottunut imeväisiin, hermoverkko-ohjatun lihallisen laitteiston epävirallinen tuotanto jotensakin hyväksytään.

Virallista ajattelua (tai ajattelemattomuutta) kuvastaa seuraava Ivan Illichin kertoma tarina: 80-luvun lopulla Japanin tärkeimpiä vientituotteita köyhiin maihin olivat jätteet. Samanaikaisesti kor keantason kauppavaltuuskunta neuvotteli Meksikon hallituksen kanssa suunnitelmasta, jonka mukaan miljoona japanilaista vanhusta olisi siirretty tuohon aurinkoiseen ja halpaan maahan...

Mutta onko yhtiöiden ja julkishallinnon toiminta todella niin tuottavaa kuin ajatellaan? Mitkä ja ketkä oikein ovat elättäjiä ja elättejä? 

Previous ItemPage TopNext
ItemVirallisia loisia

Kun irtaudutaan taloudellisesta dualismista, joka tekee maailman toisesta puoliskosta passiivisen, luonnollisen tai näkymättömän taustan, lois-isäntä-suhde näyttäytyy uudessa valossa. Tämä näkökul ma on helpointa omaksua, jos siirrytään ajassa taakse päin tai paikassa useita tuhansia kilometrejä etelään päin. Sekä historiassa että kolmannen maailman nykyisyydessä virallinen talous on armotto masti elänyt epävirallisen talouden kustannuksella. Köyhien nälkä ja kurjuus ovat paljolti johtuneet siitä, että heiltä on otettu pois vastikkeetta suuri osa tuotannosta ja virallisen sektorin laajentuessa myös tuotantoresurssit: pellot, laitumet ja metsät. Teollisuudessa on ollut tavallista maksaa palkkaa, joka ei riitä edes ruokaan, jolloin epävirallinen sektori on saanut elättää työntekijöitä ja subventoinut tälläkin tavalla teollisuutta.

Eikö sitten ainakin "kehittyneissä" maissa, joissa virallinen sektori ulottuu kaikkialle, ole selvää kuka on tuottaja ja kuka loinen? Nykymuodossaan teollisuus kuitenkin köyhdyttää ja turmelee ankarasti maapallon luontoa. Näin ollen tuotannolla on lapamadon tai syöpäkasvaimen kaltainen suhde tuleviin ihmissukupolviin ja muihin lajeihin. Lisäksi teollisuutemme lepää köyhien maidenihmisiä riistävien tytäryhtiöiden, alihankkijoiden ja kaivosten varassa. 

Previous ItemPage TopNext
ItemElin- vai kuolinkeinoja

No jos siis virallinen sektori teollisuusmaissa on loinen, eikö epävirallinen täällä ole sitä vielä enemmän - loinen "toisessa potenssissa"? Näin voidaan ajatella vain, jos kuvitellaan elämän työpaikkojen ulkopuolella olevan tarpeetonta löhöilyä ja nautiskelua, joka ei mitenkään liity viralliseen työhön. Todellisuudessahan epävirallisella sektorilla tapahtuu valtavasti asioita, joita ilman ihmiset eivät pystyisi työskentelemään eikä heitä edes olisi olemassa. Tähän voimien palauttamiseen, suvunjatka miseen, hoivaan, hauskanpitoon, virkistäytymiseen, normien rakentamiseen ja ylläpitoon, epäviralli seen organisointiin yms. osallistuvat kaikki ihmiset, eivät vain työssäkäyvät. Näin ollen myös työttö mien epäviralliselle työlle ja toimeliaisuudelle perustuu paljolti yhtiöiden ja julkishallinnon toimintaky ky.

Olennaista on myös se, että toivo nykyisen elämää tuhoavan talousjärjestelmän muuttumisesta lepää paljolti epävirallisen toimeliaisuuden varassa. Niinpä tulevaisuuden näkökulmasta todelliset elinkeinot ovat yleensä palkattomia, ja palkkaa saa useimmiten talouselämän sijasta "talouskuoleman" palveluksessa.

Mutta eikö kuitenkin monen työttömän elämä kulu kaljaa kitatessa, ja eivätkö heidän suhteensa kanssaihmisiin usein ole kaikkea muuta kuin rakentavia? Tätä ei käy kieltäminen. Kuitenkin yksi syy lukuisien työttömien kurjuuteen on juuri työttömyyspuhe ja muut dualistista yhteiskuntakäsitystä vahvistavat puhe- ja ajattelutavat. Kun ihmiset määritellään turhiksi ja yhteiskunnan rasitteiksi, ei omanarvontunnon laskua, masennusta ja sallittujen huumeiden liikakäyttöä voi ihmetellä. Kun vielä monet julkiset puheenvuorot siirtävät työttömyyden syyn työttömille itselleen ja leimaavat heidät huijareiksi ja yhteisten varojen väärinkäyttäjiksi, on itseasiassa hämmästyttävää, että on olemassa siedettävää ja jopa hyvää elämää viettäviä työttömiä. 

Previous ItemPage TopValtasuuntaistettu puhe

Siis nykyinen työttömyyspuhe vääristää yhteiskunnallista todellisuutta ja tuottaa epävirallisella sektorilla eläville ihmisille monenlaista vahinkoa. Kyse ei tietenkään ole kiusanteosta, vaan puheen yleisyy dellä on yhteiskunnalliset syynsä. Nykyinen tuhoisa, ihmisille ja muille luontokappaleille suuria kärsimyksiä aiheuttava valtajärjestelmä ei voi pysyä pystyssä, ellei puhe- ja ajatusmaailmaamme koko ajan "valtasuuntaisteta", ellei ole ylivaltaa tukevia ideologioita. Mikä tahansa julkinen keskustelu muuttuu tässä tilanteessa helposti ideologiseksi puheeksi. Näin on käynyt työttömyyden käsittelylle.

Kun voimakkaan kaksijakoinen talouspuhe kätkee epävirallisen sektorin panokset ja uhraukset näkyvistä, virallinen talous näyttää uutta rikkautta alati luovalta sammolta, jonka vaatimuksiin jokai sen järkevän ihmisen on alistuttava. Talouden elämälle tuottama suuri tappio muuttuu voitoksi, kuntileistä pyyhitään pois olennaiset menoerät. Osallistumalla tämän harhaisen yhteiskuntakuvan rakenta miseen työttömyyspuhe vain vahvistaa olemassaolevaa valtajärjestelmää. Vallan lujittaminen taas merkitsee työttömyyden jatkumista, sillä sehän on palkkakustannusten alentajana ja erottamisuhan pelottavuuden lisääjänä mitä edullisinta kapitalisteille, teknokraateille ja valtiomiehille. Näin päädy tään paradoksiin: nykyinen työttömyyttä alentamaan pyrkivä puhe itseasiassa vain ylläpitää työttö myyttä.

Eivätkö siis aidosti työttömien ongelmista huolta kantavat voi puhua työttömyydestä lainkaan? Toki voivat - se on vain yhdistettävä yleiseen talouskritiikkiin. On pyrittävä esittämään asia tavalla, joka rikkoo jyrkän kahtia jakoisuuden työllisyyden ja työttömyyden välillä. Tämä voi tapahtua esi merkiksi puhumalla pelkän työttömyyden sijasta niistä konkreettisista ongelmista, joita työttömillä on - ja yleensä myös monilla muilla ihmisillä. Tunnuksina voisivat olla esimerkiksi seuraavat iskulauseet:

Mielekästä työtä kaikille! Oikeus elämään! Ryöstötalous kuriin! Sulku harhatuotannolle!
Page Top



Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun