Tämä referaatti Olli Tammilehdon alustuksesta Maan ystävien Yhteys Maahan -projektin Leivän Valloitus -seminaarissa Tampereella marraskuussa 1997 on julkaistu Rihmasto-ekoyhteisötiedotteessa numerossa 2/1998. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Omavaraisuus globalisaatiota tukemassa?

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti

Ympäristöliikkeen vanha ja oikeana pidetty iskulause 70-luvulta "ajattele globaalisti, toimi paikallisesti" ei ole juurtunut syvälle. Paikallistoiminnassa globaali perspektiivi on supistunut lähinnä omavaraisuuden kehittämistä tukevaksi näkökulmaksi.

Olli Tammilehdon alustuksen punaisena lankana oli, että omavaraisuuteen ja omavaraisyhteisöihin suuntautuva vaihtoehtoliikehdintä saattaa jopa hyödyttää teollisen feodalismin etenemistä: "vapaan yhteiskunnan ideologiaa" ja globalisaatiota. Näin tapahtuu, elleivät vaihtoehtoyhteisöt hyväksynnän hakemisen sijaan

Olli Tammilehdon mukaan vaihtoehtoisten hankkeiden suurimpana uhkana on pyrkimys niiden pysyvään olemassaoloon!

Omavarais- ja toimeentulotalous

Tammilehdon käsittelyn lähtökohtana oli omavaraistaloutta läheisesti vastaavaan monissa kielissä käytettyyn "subsistenssi"-käsitteeseen liittyvä teoreettinen keskustelu. Subsistenssi(talous) käsittää
omaehtoisen toimeentulon ja se kytkeytyy myös epäviralliseen talouteen (harmaa talous) ja ns. kolmanteen sektoriin. Omavaraistalous ja kolmannen sektorin kehittäminen houkuttelevat, koska riistosta eläminen tiedostetaan ja passivoivalle työttömyydelle etsitään vaihtoehtoja.

Omavaraistaloudella ei tarkoiteta eristäytymistä; olennaista on sen pohjalta kehittyvä vaihdanta, pienmarkkinat ja tavat uskomuksineen ja sosiaalisine suhteineen.

Omavaraistalouden historiasta

Ihmiskunnan olemassaolosta suurin osa on ollut omavaraista ja sitä on ylläpidetty myös esimerkiksi uskonnollisilla symbolimerkityksillä. Yhteisöjen väliset suhteet perustuivat vastikkeettomaan yhteydenpitoon ja lahjojen jakamiseen. Pienmarkkinat kylien ulkopuolelle toimivat tarkkaan rajattuina.

Tätä omavaraistaloutta hyödyntämään tunkeutui turvallisuuden ylläpidon nimissä feodaalihallinto verotusluontoisine suhteineen. Omavaraissektorilla elätettiin sotilaita. Näin kylät alistettiin hyödyntämään ulkopuolisia.

Nykyisin on vallalla yleisesti harhaluulo, että vallitseva yhteiskuntamme on "kaukana feodalismista" ja että "entisenlaisilla kylillä ei enää ole merkitystä". Jopa yhteiskunnallisten liikkeitten kuten ympäristö- ja rauhanliikkeitten sisällä on nähtävissä kuvitelma tällaisesta maailmantalouden omavaraisuudesta.

Erityisesti kuitenkin naisliike on kunnostautunut purkamaan kuvaa vallitsevan talouden omavaraisuudesta nostamalla esiin palkattoman ja välttämättömän koti- ja hoivatyön arvon yhteiskunnan jatkuvuudelle. Kuva maailmantalouden omavaraisuudesta purkautuu myös luontoa ja ympäristöä tarkasteltaessa kuvaksi feodaalisesta suhteesta. Virallisessa ympäristönsuojelussa ei yleensä puututa siihen, mistä ympäristöongelmat aiheutuvat, eikä vaadita teollisuutta maksamaan kaikista aiheuttamistaan haitoista tai sitten lopettamaan toimintansa.

Köyhät maat

Maailmantalous, josta täkäläinenkin taloudenpito hyötyy, elää feodaalisuhteesta maailman köyhiin ja heidän kyliinsä. Näillä alueilla ihmisten palkka ei katata läheskään kaikkia heidän välttämättömiät
elinkustanuksiaan, vaan heidän taustayhteisönsä elättävät heitä. Erilaiset yhteiskunnallisen jatkuvuuden, tasa-arvoisuuden ja omaehtoisuuden turvaavat tuotannon lisäkustannukset esim. työsuojelussa, ympäristönsuojelussa yms. romahduttaisivat riistosuhteen ylläpitämisen.

Pääoman kasaantuminen ulkopuolisiin käsiin ja riistosuhde "helppoine" voittoineen voidaan kuitenkin ylläpitää taloudellisen kasvun ideologialla, joka saa harvojen rikastumisen näyttämään yhteisen kansantulon kasvulta ja lupaa rikastumista kaikille joskus tulevaisuudessa, kunhan nyt kaikki uhrautuvat ja osallistuvat säästötalkoisiin. Näin feodalismi jatkuu globaalin teollisen järjestelmän
puitteissa; se ei ole omavarainen, vaan perustuu luonnon riistoon, sen yksipuolistamiseen ja keskitettyyn jalostamiseen, ja se riistää ihmisyhteisöjä tuottaen omavaraisyhteisöjen sijaan työläisiä.

Entä täällä?

Eikö täällä teollinen sektori ole itsenäinen? Naisliike on nostanut esiin esimerkiksi sen, että kotitöiden arvo meilläkin on suurempi kuin virallisen sektorin talouden. Perheet ovat jäänne omavaraistalouden
sektorista, ja niiden tekemä "varjo"työ uusintaa ihmiset käyttökelpoisiksi teollisuudelle. Kansantuotteiden kasvuluvut ovat siksi harhaanjohtavia, kun varjokustannukset puuttuvat niistä.

Epävirallinen talous, perheissä tapahtuva elämän ylläpito ja kolmannen maailman työläiset taustayhteisöineen muodostavat valtavan toiminnallisen sektorin, joita ilman teollinen yhteiskunta ei tule toimeen. Teollista yhteiskuntaa ei voi pitää omavaraisena, koska sen edellytyksenä on omaehtoisten yhteisöjen hyödyntäminen, hallitseminen ja köyhdyttäminen.

Taloudenpidon kieli kätkee teollisen yhteiskunnan omavaraisuudettomuuden, ja on näin suurta hämäystä. Näin peitetään sen näkeminen, että teollisuusherrat nykyisin ovat loisia aivan kuten feodaaliherrat ja aateliset aikanaan.

Entä sitten vaihtoehtokokeilut ja ekokylät

Vaihtoehtoyhteisöjen on mahdotonta eristyä muusta yhteiskunnasta; olennaisin vaihto on lapset. Kokeilut voivat joko tuottaa "lihaa loisille" tai ne voivat kehittyä muutosvoimaksi.

Irrottautuminen riistosuhteesta itsenäisiä yhteisöjä rakentamalla voi tukea vallitsevaa teollista globalisaatiota muodostumalla esimerkiksi uudeksi ylijäämäväestön huoltolaitokseksi koululaitoksen tapaan, joka ensin vei lapset pois tehtaista ja sitten kaduilta.

Vaihtoehtokokeilut voivat myös olla eräänlaisia museoita, jotka otetaan käyttöön tarvittaessa. Esimerkkejä tällaisista museoista ovat kolmannen maailman geneettiset resurssit (maataloudellisen teollisuuden tarpeisiin) ja pienten kansojen perintötekijät (lääketeollisuuden tarpeisiin). Myös modernien omavaraisyhteisöjen ylläpitämät ja jalostamat maatiaispohjaiset kasvilajikkeet ovat esimerkkejä aineksista, joiden geneettinen varanto on ryöstettävissä ja patentoitavissa teollisuuden haltuun ja tuotantoon.

Vaihtoehtokokeilut voivat toimia myös fyysisesti ja psyykkisesti terveiden lasten ja työntekijöiden tuotantolaitoksina pienillä kustannuksilla. Yhteisöjen olemassaolo tukee myös vapaan yhteiskunnan
ideologiaa, jonka avulla vallitseva taloudenpito saa legitimaationsa.

Miten yhteisöt ja ekotilat muutosvoimiksi?

Jotta yhteisöt muodostuisivat todelliseksi muutosvoimaksi, niiden on kehitettävä ja ylläpidettävä tietoisuutta, joka paljastaa vallalla olevan yhteiskunnan vääristyneisyyksiä. Toisaalta yhteisöjen tulisi toimia katalyytteinä muutokselle toimimalla eräänlaisina voimanlähteinä yhteiskunnallisille liikkeille.

Saksalaisessa subsistenssiteoriaa koskevaa keskustelua käsittelevässä kirjassa tutkija Heinz-Jürgen Stolz painottaa yhteisöjen suhdetta vanhaan yhteiskuntaan ratkaisevana rajapintana. Jos yhteisöt keskittyvät vaihtoehtoisten elämäntapojen kehittämiseen yhteisöjen sisällä ihmisten kesken, mutta ulospäin sopeutuvasti, ne toimivat omavaraisuusresurssina teollistumiselle.

Olennaista on pysyä vaihtoehtoisina ulospäin; herättää ärsytystä ja huomiota julkisuudessa. Tärkeätä on myös kysyä: Mitä tapahtuu koulutuksen suhteen, keiden tarpeisiin ihmiset kouluttautuvat? Pyrkiikö kokemusten kyllästämä vaihtoehtoväki yhteiskunnan ruoriin - vai luomaan vaihtoehtoista yhteiskuntaa? Miten suhtaudutaan vallitseviin organisaatiomuotoihin - hyväksytäänkö hierarkinen organisaatiokulttuuri neutraalina, jolloin kokemukset yhteisörakenteista voidaan yhdistää vallitseviin yhteiskuntarakenteisiin? Millaisiksi arvioidaan normit tehokkuudesta ja tuottavuudesta, julkisesta ja yksityisestä, poliittisesta osallistumisesta ja perheiden suhteesta viralliseen yhteiskuntaan?

Olli Tammilehdon mukaan olennaista on pitää vanhaan yhteiskuntaan nähden yllä vastakkainasettelua, ja osoittaa vallitsevan tilanteen epävakautta. Ristiriidan ylläpito luo kuitenkin helposti kielteistä julkisuutta. Mutta senkään ei pidä lannistaa, sillä olennaista ei ensisijassa ole pyrkiä ns. vaihtoehtojuttujen pysyvään olemassaoloon vaan viedä eteenpäin muutosta. Yhteisöön ja yhteiskuntaan on opittava samaistumaan prosessina ei rakenteina.

Maailman kulttuuriperinnössä prosessuaaliselle elämännäkemykselle, jossa painotetaan sopeutumista epävarmuuteen, pohjautuu vahvoja perinteitä erityisesti idässä (buddhalaisuus, intialainen Bhagavad Gita yms.). Vaihtoehtoyhteisöt voivat toimia muutosvoimina auttamalla ihmisiä kohtaamaan vallitsevan yhteiskunnan epävarmuuksia ja luomalla keskinäiselle ja ulospäin suuntautuvalle vuorovaikutukselle perustuvaa yhteistoimintaa ja kulttuuria.

Ongelmakeskeinen yhteistoiminta

Tammilehdon alustuksen jälkeen oli aikaa vain lyhyelle keskustelulle, jossa Jani Valtonen Maan ystävistä esitti kysymyksen: Mikä muu on todellinen vaihtoehto kuin yhteiskunnallisen omavaraisuuden kehittäminen?

Olli Tammilehto: Omavaraiseen yhteiskuntaan on valtavan pitkä matka energisesti. Muutos vallitsevaan on valtava. Ratkaisevaa on, että vaihtoehtoyhteisöt toimivat osana vallitsevan yhteiskunnan ongelmakohtiin pureutuvia yhteiskunnallisia liikkeitä, että kehitetään ongelmakeskeisiä yhteistoimintahankkeita.

Page Top

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

24.1.2003 jälkeen: