Tämä Olli Tammilehdon artikkeli on ilmestynyt Kumppani-lehden numerossa 1/1996.

 
Yhdistyneet johtokunnat Sisäistä ulkomaankauppaa Kamera, joka tuhoaa sademetsää

Näkymättömät suurvallat

Ulkomaan uutisista luemme päivittäin, mitä USA, Euroopan Unioni, Venäjä tai jokin muu valtio on kulloinkin sanonut tai tehnyt. Kansainväliset tilastolliset vuosikirjat ovat pullollaan lukuja, joiden uskotaan kuvaavan näiden tekojen tuloksia: kuinka paljon rahaa, tavaraa ja palveluja on siirtynyt sisään tai ulos kustakin valtiosta tai valtioryhmittymästä. Mutta sekä ulkomaan sivut että tilastokirjat vaikenevat yhdestä keskeisestä valtablokista: ylikansallisista yhtiöistä. Nykymaailmaa ei juuri voi ymmärtää, ellei tunne suuryhtiöiden kaikkialle ulottuvaa val lankäyttöä.

Kun maailman tapahtumien media-pintaa raaputtaa, taustalta löytyy tavan takaa ylikansallisten yhtiöiden pyrkimyksiä. Hyvä esimerkki on Euroopan yhdentyminen. Kyseessä olevat korporaatiot vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että vuonna 1985 alettiin luoda niin sanottuja sisämarkkinoita. Uuteen yhdentymisvaiheeseen tähtäävää ehdotusta olivat laatimassa mm. Philipsin, Fiatin ja Olive tin pääjohtajat. 

EU:ssa tapahtunutta ylikansallisille yhtiöille edullista muutosta on globaalilla tasolla ajettu GATT-neuvotteluissa. Esimerkiksi vuonna 1991 USA:n neuvottelijoita avustavien kolmen keskeisen komitean 111 jäsenestä 92 edusti yksittäisiä yhtiöitä, 16 teollisuuden kauppaorganisaa tioita, 2 ammattiliittoja. Tuona vuonna oli komiteoihin saatu yksi ympäristöjärjestön edustaja kongressissa käydyn kiistelyn tuloksena. Yhtään terveysalan tai kuluttajajärjestön edustajaa ei avustavissa komiteoissa ollut. 

Kaikesta soluttautumisesta huolimatta uuden sopimuksen synty näytti välillä uhatulta, mutta General Motorsin, IBM:n ja muiden USAlaisten yhtiöiden painostuksesta Pohjois-Amerikka ja Eurooppa sopivat kiistansa. Uusi GATTin korvaava sopimus Maailman kauppajärjestöstä eli WTO:sta solmittiin vuonna 1994. 

Ylikansallisten loistavimpia saavutuksia maailmanlaajuisessa val lankäytössä on vuonna 1992 Rio de Janeirossa järjestetyn ympäristö- ja kehityskonferenssin (UNCED) vesitys. Ne onnistuivat poistamaan konferenssin esityslistalta kaikki ehdotukset ylikansallisten säätelystä. Jopa yhtiöidentarkkailua koskevat esitykset poistettiin. Ylikansallisten yhtiöiden uskottiin pystyvän valvomaan itse it seään. 

Yhdistyneet johtokunnat

Jo ennen Rion kokousta suuryhtiöt olivat huolehtineet, että YK-koneistosto suojelee niiden voittoja. Vaikka YK:n elimissä on eri maiden nimittämiä edustajia, ei ole lainkaan selvä, mitä nämä varsinaisesti edustavat: taustat vaihtelevat, mutta joka tapauksessa ylikansallisilla yhtiöillä on runsas edustajisto maailmanjärjestössä. Esimerkiksi Elintarvike- ja maata lousjärjestön FAO:n koneistamistyöryhmässä on edustajia mm. seuraavista yhtiöistä: Caterpillar, John Deere, Fiat, Massey Ferguson, Mitsui, British Petroleum ja Shell. Niinpä järjestö omissa ohjelmissaan ja kenttätyössään tukee voimakkaasti maatalouden kemiallis tamista ja koneistamista. 

FAOn ja WHO:n yhteinen elin Codex Alimentarius -komissio laatii kansainvälisiä normeja elintarvikkeiden sallituista myrkkypitoisuuksis ta. Se on WTO-sopimuksen yhtenäisten "elintarviketurvallisuus"-normien hyväksyjä. Esimerkiksi vuonna 1991 komission 197 jäsenestä 50 oli maatalouskemi an yhtiöistä ja 14 elintarvikeyhtiöistä. Vain kaksi jäsentä edusti kuluttajia. Vuosien 1989-1991 kokouksissa 49 % USA:n ja 61 % Sveitsin delegaatiosta edusti teollisuutta. Sveitsiläis-ylikansallisella Nestléllä oli enemmän edustajia kuin useimmilla jäsenmailla.

Voiko kaikki tämä olla totta? Tekevätkö länsimaisten tiedotusvälineiden toimittajat siis lähes yhtä harhaisia uutisia kuin mukavan myönteisten Pravda-juttujen kirjoittajat aikoinaan? Mihin yhtiöiden valta-asema oikein perustuisi?

Ehkäpä edellä esitetyt, lähinnä globaaleja ympäristökysymyksiä käsittelevistä julkaisuista poimitut tiedot tulevat uskottavimmiksi, kun täydennän niitä UNCTADin ja muiden vastaavien organisaatioiden luvuilla. Näiden virallisten tietojen mukaan taloudellinen valta lukuisilla aloilla on harvojen ylikansallisten yhtiöiden käsissä. 

Maailmassa oli 1990-luvun alussa noin 37 000 ylikansallista yhtiötä, joilla oli noin 170 000 tytäryhtiötä. Kansainväliset yrityskaupat ja yhtiöiden sulautuminen toisiinsa ovat viime vuosikym meninä lisänneet niiden lukumäärää nopeasti. Toisaalta ylikansallinen pääoma on keskittynyt voimakkaasti: 1 % emoyhtiöistä omistaa puolet tytäryhtiöiden yhteenlaske tusta pääomasta. Suurimmat ylikansallisista ovat maailman suurimpia talousyksiköitä. Öljy-yhtiö Shellin liikevaihto oli vuonna 1990 suurempi kuin Tansanian, Etiopian, Nepalin, Bangladeshin, Zairen, Ugandan, Nigerian ja Kenian yhteenlaskettu kansantuote. Näissä maissa asuu noin 500 miljoonaa ihmistä. 

Vaikka ylikansallisia yrityksiä kutsutaan myös monikansallisiksi, niiden omistus tai hallinta eivät ole kovinkaan kansainvälisiä: valta yhtiöissä on keskittynyt emäyhtiön sijaintimaan kansa laisille. Yli 90 % pääkonttoreista on läntisissä teollisuusmaissa. 

Sisäistä ulkomaankauppaa

Ylikansallisten kautta tapahtuva ulkomainen vaikutus eri maiden talouksiin on ratkaiseva: Yhtiöiden ulkomaantuotanto on kasvanut toisen maailmansodan jälkeen nopeammin kuin maailman ulkomaankauppa, ja nykyisin emämaan ulkopuolella tapahtuva myynti on tätä suurempi. Lisäksi 30-50 % maailmankaupasta on itseasiassa jonkun ylikansallisen yrityksen eri haarojen välistä kauppaa. Kolmas osa "kehittyneiden teollisuusmai den" (OECD) työntekijöistä oli vuonna 1987 suoraan näiden yhtiöiden palkkalistoilla. Ylikansallisten talousvallasta pääosa on keskittynyt suurimmille yhtiöille: 500 suurinta yritystä kontrolloi 70 % kaikesta maailman kaupasta ja 80 % kaikesta ulkomaisesta sijoitustoiminnas ta. 

Monia aloja hallitsevat vain muutamat harvat yhtiöt. Esimerkiksi elintarvikekaupasta kuuden suurimman alan yrityksen käsissä on ollut vähintään 70 %. Maailman viljakaupasta kanadalainen Cargill on hallinnut yksin 60 %. Ylikansalliset ovat kontrolloineet 80 % vientiviljelyyn käytetystä maasta. Vuonna 1980 raakaöljyn, kuparin, rautamalmin, tinan, bauksiitin (alumiinin raaka-aine), puutavaran, puuvillan ja tupakan kaupasta oli kunkin alan 15 suurimman yhtiön osuus yli 75 %. Myös uusien teknologioiden käyttöönotossa ylikansallisilla on keskeinen rooli. 

Ylikansallisten yhtiöiden valta-asemaa eivät kuitenkaan selitä vain määrät vaan myös se, että juuri yhtiöiden toiminnan hajautus moneen maahan on muuttanut ratkaisevasti niiden ja valtioiden valtasuhteita: Valtioiden mahdollisuudet kontrolloida yhtiöitä ovat vähäiset. Sekä köyhissä että rikkaissa maissa ylikansallinen yhtymä voi vastata niin maltillisiin kuin radikaaleihin, niin työnteki jöiden kuin valtion taholta tuleviin vaatimuksiin uhkaamalla vetäytyä pois kyseisestä maasta. Tällöin suuri joukko ihmisiä jäisi työttömiksi ja valtio me nettäisi tulojaan. Siksi uhkaukset helposti tehoavat. 

Usein valtio ei pysty kontrolloimaan ylikansallista edes verotuksen avulla: yhtiö voi tytäryhtiöidensä välisillä siirroilla manipuloida tulostaseitaan niin, että verotettavaa voittoa syntyy vain sinne, missä verotus on alhainen - tai sitten se voi siirtää voittonsa Cayman-saarten kaltaisiin veroparatiiseihin.

Ylikansalliset siis hallitsevat maailmaa. Mutta entä sitten? Eivätkö ne tuota monenlaistahyvää ihmisille ja kehitä jatkuvasti parempaa ja hyödyllisempää teknologiaa?

Kulutus-kultti on toki laajalle levinnyt uskonnollisuuden muoto eikä uskonnollisia tunteita ole hyvä loukata. Silti on syytä muistaa, että talous"elämämme" on myös talous"kuolemaa" ja ylikan salliset ovat usemmiten ylivoimaisia myös tuhon tuotannossa.

Esimerkiksi kasvihuoneilmiötä vahvistavista eli ilmakehän lämpenemistä aiheuttavista kaa suista yli puolet on suoraan tai välillisesti peräisin ylikansallisten toiminnasta. Ne kontrolloivat kahta kolmasosaa otsonikerrosta tuhoavien CFC-yhdisteiden ja niitä lähellä olevien kemiallisten aineiden tuotantoa ja käyttöä - kärjessä CFC-yhdisteiden ensimmäinen valmistaja, yhdysvaltalai nen kemian jätti DuPont. Yli 90 % tuholaisten torjuntaan käytettyjen myrkkyjen myynnistä menee 20 ylikansallisen yrityksen tiliin. Monet yhtiöistä, mm. Union Carbide, General Electric, Westinghou se, Esso, General Motors, IBM ja ITT, ovat olleet vahvasti mukana ydin- ja muiden aseiden kehittämisessä ja tuotannossa.

Kamera, joka tuhoaa sademetsää

Ylikansallisten organisaation monimutkaisuus ja maantieteellinen laajuus vaikeuttaa kansalaisliikkeiden toimintaa niiden pyrkiessä estämään tai rajoittamaan yhtiöiden vahingollista toimintaa: todellisia val lankäyttäjiä ei päästä painostamaan. Toisaalta jo liikkeiden syntyminen voi estyä, kun ihmisten vastustamien hankkeiden yhteys heille tuttuun taloudelliseen toimintaan hämärtyy yhtiöi den laajuuden ja monialaisuuden takia. Esimerkiksi ei ole aivan helppoa huomata tukevansa sademetsien hävitystä eri puolilla maailmaa ostaessaan Mitsubishin autoja ja televisioita, Nikonin kameroita tai Toshiban tietokoneita.

Ylikansalliset yhtiöt pystyvät monilla tavoin kiertämään yhden maan lakeja ja muita määräyksiä. Jos esimerkiksi jonkin tuotteen myynti sen vaarallisuuden takia kielletään, tuotantoa voidaan jatkaa, koska yhtiö voi markkinoida tuotteen muihin maihin helpommin kuin yritys, jolla ei ole laajaa ulkomaista toimintaa. Jos myös tuotanto kielletään, voi tehdas monasti jatkaa toimin taansa lähes entiseen tapaan: yhtiö siirtää vain tuotannon viimeisen vaiheen tytäryhtiöön, jonka sijaintimaassa määräykset ovat löysemmät. Näin tehdään esimerkiksi monia torjunta-aineita valmis tettaessa. 

Usein lopulta siirretään koko saastuttava tuotanto köyhiin mihin, joissa valvonta on vähäistä. Esimerkiksi kun Saksan ay-liike sai tiukennettiin työsuojelumääräyksiä, Deutsche Kap-Asbestwer ke purki asbestitehtaansa ja vei sen Etelä-Afrikkaan. 

Ylikansallisten tuotannosta suuri osa tapahtuu "vapailla" talous vyöhykkeillä, joilla ympäristö- ja turvallisuusnormit ovat olemattomia ja joissa työntekijöitä riistetään armotta. Esimerkiksi yksin Meksikon ja USA:n rajalla on noin 2000 USAlaisten, länsieurooppalaisten ja japanilaisten yhtiöiden omistamaa tehdasta, joissa työskentelee pääasiassa teini-ikäisiä naisia maailman alhaisimmilla palkoilla hengenvaarallisissa olosuhteissa. Kun palkka ei riitä kunnolliseen ruokaan tehdassalien myrkyt heikentävät näitä palkkaorjia erityisen tehokkaasti. 5-10 vuoden kuluttua vaatteidemme ja kapineidemme valmistajat ovatkin kypsiä vaihdettaviksi uusiin meksiko laisnuoriin. Heillä on kunnia uhrata elämänsä, jotta yhtiöt, nuo sivilisaatiomme korkeimmat saavutukset, menestyisivät, kauan eläisivät ja täyttäisivät koko maan piirin.



Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivulle