Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Attackin keskustelufoorumilla kesäkuussa 2002. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .


 

 Kommentti liikkeistä ja järjestelmästä

Usein MAI-sopimuksen kaatuminen ja muut kansalaisliikkeiden voitot esitettään osoituksena järjestelmämme demokraattisuudesta. Kansanliikkeiden avulla nämä "kansanvaltaiset" hallituksemme saadaan todellakin noudattamaan kansan tahtoa. Mutta tämä mahdollisuushan on ollut aina, myös muodollisestikin epäkansanvaltaisten diktatuurien aikana. Olennainen ero on se, että nykyisin Euroopassa esiintyy entistä paljon vähemmän suoranaista repressiota kansalaisliikkeitä kohtaan. Toisaalta liikeorganisoitumista vaikeutetaan erittäin paljon keskitetyn median manipuloinnin avulla.

Tietenkin näistä vaikeuksista huolimatta on olennaista käyttää kuulemistilaisuuksia ja kaikkia kansanliikkeiden keinoja yhtiöbyrokraattisen järjestelmän tuhoisien päätösten estämiseen. Mutta jollei koko ajan samalla tuoda esiin nykyisen järjestelmän demokraattisuuden vähäisyyttä ja vallan keskittymistä yhtiöille sekä kansallisille ja globaaleille byrokratioille, on vaarana että kansalaistoiminta tahtomattamaan vahvistaa nykyistä järjestelmää ylläpitäviä demokraattisuusmyyttejä. Tämän ihmisiä ja luontoa tuhoavan järjestelmän vahvistaminen on taas demokraattisten kansalaisliikkeiden päämäärien vastaista. Tuloksekkaan liikkeen on Thomas Mathiesenin termínologiaa käyttääkseni oltava määrittelemätön: sen on samanaikaisesti sekä puhuttava konkreettisista ja pienistä parannuksista että suurista, tulevaisuudessa edessä olevista järjestelmämuutoksista.

Aktivistien voimien rajallisuuden, mediamanipuloinnin ja muun repression takia ei koskaan synnyt riittävästi kansalaistoimintaa, joka estäisi kaikki nykyjärjestelmämme tihutyöt ja rikokset tai edes saisi aikaan pysyvän laskusuhdanteen tuhosuuntaukselle. Toivo paremmasta - mikäli sitä ylipäänsä on - liittyy väistämättä siihen, että liittää tietoisesti oman pienen toimintansa laajaan historialliseen perspektiiviin, jossa imperiumit tuhoutuvat ja uudet yritykset inhimillisen ja ekologisen yhteiskunnan rakentamiseen nousevat savuavien (valta)raunioiden keskeltä ja ihmiskunnan yhteisen perinnön pohjalta.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

11.6.2002 jälkeen: