Tämä Olli Tammilehdon teksti on osa Olli Tammilehdon   toimittamaa, jo loppuunmyytyä kirjaa Kun edustajat eivät riitä - Kansalaistoiminnan opas (WSOY, Helsinki 1989). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

IV.7 Mielet kulkueissa

Mielenosoitusten tarkoituksena on nimensä mukaisesti osoittaa julkisesti, että osanottajilla on tietty mielipide jostain asiasta. Esimerkiksi yleisönosastokirjoitus ei kuitenkaan ole mielenosoitus - oleellista on fyysinen läsnäolo julkisella paikalla. Mielenosoitukset ovat aina jossain määrin yhteiskuntakriittisiä: tuskinpa kukaan kutsuisi sotilasparaateja tai uskonnollisten järjestöjen ulkoilmatilaisuuksia mielenosoituksiksi.

Mielenosoitus on täysin laillinen yhteiskunnallisen toiminnan muoto Suomessa kuten monessa muussakin maassa. Tämän takaa jo perustuslakimme (hallitusmuodon 10. §). Siksi perustuslakia alempiasteisiin säädöksiin - kuten kaupunkien järjestyssääntöihin - pohjautuvat yritykset rajoittaa mielenosoitusvapautta ovat lainopillisesti aina kyseenalaisia. Laittomia mielenosoituksia ei siis juuri ole - eri asia on tietoinen kansalaistottelemattomuus (siitä luvussa IV.9.) .

Mieltä osoittamalla halutaan vaikuttaa poliitikkoihin, muihin valtaapitäviin ja/tai yleiseen mielipiteeseen. Mahdollinen vaikutus perustuu joko määrään tai laatuun. Kun suuri määrä ihmisiä kokoontuu tai lähtee marssimaan, se on osoitus heidän ajamansa asian kannatuksesta. Toisaalta pienenkin ihmisjoukon nopea ilmaantuminen tai sitkeä pysytteleminen jollakin strategisella paikalla, voi kerätä sympatiat puolelleen ja aiheuttaa harmaita hiuksia suuren vallan haltijoille.

Mielenosoituksella voi olla myös muita päämääriä. Se saattaa tuoda julkisuuteen asian, joka muuten pysyisi vain harvojen tietona. Mielenosoituksella halutaan joskus syventää myös osanottajien tietoisuutta asiasta. Vaikka uusien tietojen antaminen jäisi vähäiseksi, joka tapauksessa onnistunut mielenosoitus antaa osallistujille uusia voimia. Ennen passiiviset ihmiset voivat innostua toimimaan ja uusia aktioita alkaa kehkeytyä. Mielenosoituksessa liikkuu osanottajien lisäksi myös sen takana oleva yhteiskunnallinen liike: eri ryhmät ja järjestöt kohtaavat ja jatkotoiminnan edellytykset muuttuvat.

Organisoinnin ongelmat ovat mielenosoitusten kohdalla samankaltaiset kuin yleensäkin ihmisten yhteistoiminnan järjestämisessä (ks. osaa II ja lukua IV.12.) . Oleellista on löytää tai perustaa yksi toimintakykyinen pienryhmä kantamaan vastuuta järjestelyistä. Suuren mielenosoituksen järjestäminen vaatii tämän koordinoivan ryhmän lisäksi lukuisten yksittäisten ihmisten ja muiden ryhmien panosta. Kun järjestäjät ovat päässeet yksimielisyyteen tavoitteistaan, on seuraavana vaiheena päättää mielenosoituksen koko.

SUURI VAI PIENI

Usein poliittinen tilanne muuttuu nopeasti. Jos tapahtumien kulkuun haluaa vaikuttaa ollenkaan mielenosoituksella, se on järjestettävä muutaman päivän kuluessa tai sitten ei ollenkaan. Vaikka lopulliset päätökset ajettavassa asiassa eivät olisikaan ovella, saattaa nopea toiminta siitä huolimatta olla paikallaan: asian noustessa ensimmäistä kertaa julkisuuteen ovat ihmiset kiinnostuneita ja on hyvät mahdollisuudet päästä tiedotusvälineisiin. Kiireessä toimittaessa on epäonnistumisriski kuitenkin suuri: voidaan olla väärässä paikassa väärään aikaan ja tiedotusvälineisiin pääsee korkeintaan säälittävä kuva ymmällään olevista aktivistipoloisista. Onnistunutkin nopea aktio voidaan sitä paitsi helpommin leimata jonkin epäilyttävän vähemmistön temppuiluksi kuin huolella järjestetty mielenosoitus, johon osallistuu tuhatmäärin ihmisiä.

Kokoluokkaa harkittaessa on arvioitava, onko ylipäänsä aikaavievälläkään valmistelulla mahdollista saada liikkeelle suurta joukkoa ihmisiä. Asia saattaa koskettaa vain pientä vähemmistöä tai sitten asian vakavaa luonnetta ei ole vielä pystytty tiedottamaan laajalle joukolle. Paikkakunnan sosiaalinen normisto vaikuttaa paljon joukkomielenosoituksen onnistumiseen: monissa pienissä kaupungeissa pidetään mielenosoittamista hyvänkin asian puolesta epäsopivana. Ajan ja/tai paikan muuttuessa voi taas suurenkin ihmismäärän saada liikkeelle yllättävän helposti.

Paljon riippuu kyseessä olevan toimintakulttuurin kulloisestakin suuntauksesta. Kun esimerkiksi suuria mielenosoituksia on ollut monta peräjälkeen, voidaan ihmiset todennäköisesti saada helpommin innostumaan pienimuotoisemmasta toiminnasta.

Muotoon vaikuttaa luonnollisesti myös kohteena oleva asia. Esimerkiksi poliittisen murhan selvittämistä lienee parempi vaatia pienen surevien joukon sitkeällä valvonnalla kuin kovaäänisellä joukkokokouksella.

ILMOITUS JA LUVAT

Laki yleisistä kokouksista vuodelta 1907 säätelee Suomessa mielenosoitusoikeutta. Vaikka sen mukaan lupaa ei tarvita, on mielenosoituksista ilmoitettava poliisille viimeistään kuusi tuntia ennen niiden alkamista. Lyhyempikin varoitusaika riittää, mikäli poliisi sen hyväksyy. Myös suullinen ilmoitus on käypä. Poliisilta kannattaa pyytää todistus siitä, että ennakkoilmoitus on tehty.

Kaupungeissa järjestyssääntö vaatii kuitenkin luvan anomista kiinteistövirastolta. Jos käytetään jonkun muun kuin kaupungin omaisuutta - esimerkiksi kirkon portaita - on siihen pyydettävä asianomaiselta erikseen lupa. Lisäksi äänenvahvistinten käyttöön tarvitaan poliisin suostumus. Ulkomaalaiset eivät Suomessa saa järjestää mielenosoituksia, mutta saavat osallistua muiden järjestämään mielenosoituksen.

Poliisille on ilmoitettava joku ihminen mielenosoituksen "toimeenpanijaksi". Jollei tällaista ole, poliisilla on oikeus hajottaa mielenosoitus. Näin on Suomessa joskus käynytkin.

Tarvittavien asiakirjojen hankkimisen voi aloittaa menemällä poliisilaitokselle ja täyttämällä siellä huvitilaisuuslomakkeen. Poliiseilta saa melkein heti tietää aikooko joku toinen järjestää mielenosoituksen samassa paikassa samaan aikaan ja onko poliiseilla mitään valittuja paikkoja ja/tai reittejä vastaan.

Tämän jälkeen voi toimittaa kopion täytetystä lomakkeesta kaupungin kiinteistövirastoon tai jonkin toisen maanomistajan päättäville elimille ja alkaa odottaa seuraavaa kokousta. Valtion, kaupunkien, kuntien ja seurakuntien velvollisuus on "julkisyhteisöinä" sallia perusoikeuksien eli myös mielenosoitusoikeuden käyttö. Kiireisissä tapauksissa kiinteistöviraston päällikkö tai vastaava virkamies voi antaa suullisen luvan, jonka lautakunta mielenosoituksen jälkeen mahdollisesti siunaa.

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JARRUNA

Jos poliisi tai paikkojen haltijat vaativat muutoksia suunnitelmiin - esimerkiksi paikkaan - ei kannata antaa heti periksi ainakaan siinä tapauksessa, että muutokset merkitsisivät mielenosoituksen vaikutuksen heikkenemistä. Viranomaisten kanssa voi neuvottelemalla päästä tyydyttävään ratkaisuun, sillä perustuslain takaaman oikeuden käyttöä ei ole aivan helppoa rajoittaa. Jollei muu auta, voi ottaa avuksi lainoppineen. Myös poliisi haluaa neuvotteluissa päästä sopuratkaisuun, sillä luvaton mielenosoitus olisi heille kiusallinen asia.

Mielenosoituksia on pyritty estämään, rajaamaan tai vaikeuttamaan myös viittaamalla kunnallisiin järjestyssääntöihin. Useissa kaupungeissahan on voimassa sääntöjä, joissa käsitellään kaikkea taivaan ja maan väliltä, pääasiassa kieltäen.

Yksi tyypillinen esimerkki on äänenvahvistimien käyttö. Mielenosoituksiin liittyy itsestään selvänä tietty äänekkyys. Tarkoituksenahan on vaikuttaa myös niihin, jotka eivät mielenosoitukseen osallistu.

Järjestyssääntöihin vedoten on kielletty äänenvahvistimen käyttö, koska "niiden käytöstä aiheutuisi vaaraa yleiselle liikenteelle ja turvallisuudelle". Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 6.2.1982 joutunut ottamaan kantaa tähän kysymykseen erään ydinvoiman vastaisen mielenosoituksen yhteydessä. Kyse oli lauantai-iltapäivänä kaupungissa järjestetystä mielenosoituksesta, jonka reitti kulki pitkin kaupungin äänekästä ja vilkasliikenteistä pääkatua.

Poliisin tulkinta kahden pienen äänenvahvistimen käytöstä oli omalaatuinen, koska niiden teho oli pieni verrattuna normaaliin liikenteen meluun. Kyse olikin todellisuudesta vakioehdosta, jota oli käytetty jo vuosikausia. Poliisin lähtökohtaa oli, että jokainen äänenvahvistin on vaara yleiselle turvallisuudelle.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös asetti poliisille todistustaakan siitä, että äänenvahvistinten käytöstä todella aiheutuu vaaraa yleiselle turvallisuudelle. Päätös oli seuraava:

"Poliisilaitoksella ei ollut oikeutta rajoittaa äänenvahvistimien käyttöä mielenosoituksessa, kun ei ollut aihetta epäillä äänenvahvistimien käytön vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta."

Päätös on sikäli merkittävä, että vastaavanlaisia , objektiivisesti perustelemattomia kieltoja asetetaan ilmeisesti edelleenkin.

Päätösten odottamiseen ja neuvotteluihin voi siis mennä aikaa ja viranomaiset saattavat aiheuttaa muutoksia suunnitelmiin. Lupaprosessi kannattaa näin ollen käynnistää jo ennen mielenosoituksesta tiedottamista tai viimeistään pari viikkoa ennen tapahtumaa.

Aina ei kuitenkaan odottamiseen ole aikaa. Sitä paitsi joskus eivät pitkätkään neuvottelut tuota tyydyttävää tulosta. Silloin voi mielenosoituksen järjestää ilman vaadittuja lupia. Kun ilmoitus poliisille on tehty ajoissa, on mielenosoituksen väittäminen laittomaksi tässäkin tapauksessa vaikeaa. Suomessa luvattomat mielenosoitukset ovat yleensä johtaneet vain ilmoituksen tehneen tai muuten joukon johtajana pidetyn ihmisen kutsumiseen kuulusteltavaksi. Rikossyytteitä ei ole nostettu.

Jopa ilman etukäteisilmoitusta voi osoittaa mieltä. Poliisilla ei ole oikeutta kieltää tai keskeyttää yllättävää mielenosoitusta. Ainoa seuraamus on sakot järjestäjille.

TIEDOTUS

Aktivistien kutsumisessa mielenosoitukseen ei yleensä ole ongelmia. Jos on lyhyellä varoitusajalla saatava suuri määrä ihmisiä paikalla, kannattaa rakentaa puhelinketju (ks. tark. luku II.2. ).

Sen sijaan toistaiseksi passiivisten, asiaan myönteisesti suhtautuvien ihmisten ja tiedotusvälineiden saaminen paikalle vaatii paljon työtä. On käytettävä hyväksi kaikkia edellisissä luvuissa käsiteltyjä tiedotusmenetelmiä.

Kannattaa aloittaa järjestöjen tiedotteista ja aikakauslehdistä. Useimmat niistä ilmestyvät harvoin ja epäsäännöllisesti eikä niiden levikkikään ole päätähuimaava. Mutta juuri tällaisten pienlehtien lukijat ovat yleensä yhteiskunnallisesti aktiivisia.

Sanomalehtien, radioiden ja television toimituksiin on tiedotteet syytä lähettää noin kahta viikkoa ennen mielenosoitusta. Kutsu mielenosoitukseen ja tapahtumakalentereihin tarkoitettu etukäteisilmoitus mielenosoituksesta kannattaa kirjoittaa eri papereille, koska todennäköisesti eri toimittajat käsittelevät niitä.

Pelkästään joukkotiedotusvälineiden varaan ei pidä kuitenkaan jättäytyä. Ensimmäinen vaihe omatoimista tiedotusta on ihmisille suoraan jaettavat lennäkit ja lehdet. Monien mielenosoitusten onnistumisessa ne ovat näytelleet keskeistä osaa. Etenkin kahtena tapahtumaa edeltävänä viikkona on näitä tiedotteita syytä jakaa mahdollisimman paljon. Kaikille halukkaille on hyvä tarjota levitettäviksi lehti- tai lennäkki pinoja. Sopivia sijoituspaikkoja tiedotepinoille on mm. oppilaitoksissa, virastoissa, kirjastoissa, terveyskeskuksissa ja myötämielisissä pikkukaupoissa. Vilkkailla kaduilla ja liikennevälineissä voi ihmisille jakaa lennäkkejä käteen (ks. tark. luku IV.3.1) .

Hyvin tärkeä osa tiedotuksesta on juliste. Sisällä oleville ilmoitustauluille ja muihin paikkoihin, joissa ei ole sateen, ilkivallan tekijöiden eikä teollisuusvartioiden vaaraa, julisteet kannattaa levittää noin kolme viikkoa aikaisemmin. Muualle on ensimmäinen yökävely liisteriastian ja nitojan kera syytä suorittaa 1 - 2 viikkoa etukäteen. Toisen kerran yön rauhasta voi nauttia muutamaa päivää ennen h-hetkeä. Julisteiden tarttumista etenkin pakkasella edistää liisterin levittäminen alustan lisäksi myös julisteen takapuolelle. Viimeisen voitelun voi antaa, kun juliste on jo paikallaan. Pakkaskävelyt tulevat miellyttävämmiksi varustautumalla pitkävartisella sudilla ja lorauttamalla spriitä liisterin sekaan. (Lisää katujen kaunistusohjeita luvussa IV.3.2) .

Julisteiden kiinnittämisestä yhteiseenkin omaisuuteen voi saada sakkoja. Joskus voi myös joutua maksamaan vahingonkorvauksia. Useimmat poliisit kuitenkin tajuavat, että heillä on parempaakin tekemistä kuin kansalaisaktiivien pidättäminen - varsinkin kun todella suurten kaupallisten julisteiden ja valotaulujen kiinnittäminen on sallittua ja yleistä.

PLAKAATIT JA BANDEROLLIT

On tärkeää, että mielenosoituksen syy selviää myös satunnaisille ohikulkijoille. Siksi pidetään esillä julistekankaita eli banderolleja. Ne voi maalata esimerkiksi lateksimaalailla halvalle lakanakankaalle. Kangas kiinnitetään narulla ja/tai nitojalla puutavaraliikkeistä saataviin pyöreisiin rimoihin tai jätepuiden runkoihin. Banderollissa olevat reiät helpottavat sen pitämistä ylhäällä tuulisella säällä. Isojen kankaiden pystyssä pitämistä voi auttaa rimojen yläpäihin kiinnitettävillä pitkillä naruilla.

Lisäsanomia ohikulkijoille ja lehtikuvien katselijoille välittävät kannettavat plakaatit. Ne voi tehdä tukevasta pahvista tai kevyehkön jätelevyn kappaleista, jotka kiinnitetään sopivaan rimaan.

Tekstejä ja kuvia ideoitaessa voi asiallinen tiedottaminen joutua ristiriitaan mielikuvituksen ja taiteellisten luomispyrkimysten kanssa. Yleinen käytäntö on kirjoittaa keskeiset teemat selkeästi ja nasevasti banderolleihin ja antaa plakaateissa tekijöiden luomisvoiman pulputa vapaasti.

OHJEET

Harvoin kaikki mielenosoittajat ovat lukeneet tarkkaan etukäteistiedotteiden pienimmän präntin saatikka sitten osallistuneet itse suunnitteluun. Siksi on välttämätöntä antaa osallistujille ohjeet, joista järjestäjien suunnitelmat käyvät ilmi. Ainakin silloin, kun ei tarkkaan tiedetä, ketkä mielenosoitukseen osallistuvat, on tehtävä ohjemoniste. Se jaetaan paikalle tulleille juuri ennen tapahtuman alkua.

Ohjeet voivat sisältää mm. seuraavia asioita: mielenosoituksen taustaa, suunniteltu kestoaika, kokoontumis(t)en ohjelma, marssireitti, marssitapa (esim. neljä rinnan, ruotujen väli kolme metriä, iskulauseita huudetaan kulloinkin kolme kertaa), huudettavat iskulauseet ja laulettavat laulut, plakaattien ja banderollien nouto- ja palautusohjeet, tietoja tulevista tapahtumista, kokouksista ja toimintamahdollisuuksista sekä vihjeitä ohikulkijoiden tai poliisin huonon käytöksen varalle.

ARVIOINTI

Esimerkiksi viikon kuluttua mielenosoituksesta on järjestäjien hyvä kokoontua vapaamuotoisiin illanistujaisiin ja miettiä, missä onnistuttiin ja missä ei ja miksi. Samalla voi koettaa parantaa haavoja, joita järjestelyjen tuoksinassa on ihmissuhteisiin saattanut syntyä.

PIENET MIELENOSOITUKSET

Mikäli on päätetty tyytyä suhteellisen vähäiseen osanottajamäärään, muodostuvat mielenosoituksen muut ominaisuudet keskeiseksi. (Se, mikä on suhteellisen vähäinen, riippuu paljolti paikkakunnalla viime vuosina järjestettyjen mielenosoitusten koosta.) Useimmiten ovat tällöin joko nopea reagointi tai pitkä kesto ratkaisevia. Esimerkiksi Euroopan ydinvoimanvastainen liike järjesti viikon kuluessa Tshernobylissa huhtikuussa 1986 sattuneesta onnettomuudesta useita näyttäviä mielenosoituksia. Mielenosoitus Fort Detrickissä, jossa sijaitsee USA:n bakteerisodankäynnin tutkimuslaitos, kesti 22 kuukautta. Siitä 12 kuukautta mielenosoittajat olivat paikalla joka ainoa päivä kello 7:stä 17:ään poistumatta hetkeksikään.

Pienissä mielenosoituksissa osanottajat tiedetään usein jo etukäteen. Sanoman perille menoa banderollien, plakaattien ja lennäkkien avulla voi siksi tehostaa pukeutumalla sopivasti esimerkiksi mustiin vaatteisiin tai vangin pukuun.

Kun mukaan lisätään sopivia liikkeitä ja ääniä, aletaankin jo lähestyä katuteatteria, josta tarkemmin luvussa IV.3.3 .

Pitkä kesto tuottaa usein yhtä paljon järjestelytyötä kuin suuri osanottajamäärä. Harva voi osallistua koko aikaa, joten on järjestettävä vaihtoja. Ruokailu, WC:ssä käynti, varautuminen sateeseen ja kylmään, mielenosoittajien ja muiden aktivistien yhteydet, yöpyminen ja monia muita asioita on hoidettava.

On olemassa ainakin kolme pieneten mielenosoitusten tyylivaihtoehtoa:"lakkovahtina" olo, valvonta ja marssi.

Ensimmäinen tyyli on kaikkein mutkattomin. Se on tavanomainen joukkokokous/mielenosoitusmarssi pienoiskoossa. Se on äänekäs ja liikkuva. Osanottajilla on paljon plakaatteja ja muuta rekvisiittaa. Suomessa tämän tyylin tavallisimpia edustajia ovat lakonalaisten työpaikkojen edessä olevat vahdit. Nämä eivät useimmiten mitään vahdi, koska työpaikoille ei ole pyrkijöitä, mutta sen sijaan osoittavat mieltään lakon puolesta. Englannin kielessä tällaisia mielenosoituksia kutsutaan nimellä "picket" (=sulkupuomi), joka on aikaisemmin tarkoittanut nimenomaan lakkovahteja.

Valvonta (engl. vigil) on vaativampi tyylilaji. Sen esikuvat ovat löydettävissä enemmin uskonnollisista rituaaleista kuin sotilasparaateista tai markkinoista. Ideana on hiljaisella ja sitkeällä pysyttelyllä julkisella paikalla saada katsojat vakuuttuneiksi asian vakavuudesta ja/tai siitä, että osanottajat ovat tosissaan.

Tähän tyyliin kuuluu yksinkertaisuus. Siksi käytetään vain vähän plakaatteja. Yleensä muutama mielenosoituksen tarkoituksen selvittävä banderolli tai plakaatti riittää. Vakavaa tunnelmaa voi pimeänä aikana tehostaa kynttilöillä.

Mielenosoittajat asettuvat tarkoin valitulle, ko. asian kannalta symboliselle paikalle mahdollisimman näkyvään muodostelmaan. Jos paikka on esimerkiksi metsäyhtiön pääkonttorin sisäänkäynti, tarkoitus ei ole kuitenkaan tukkia pääsyä konttoriin (toisin kuin kansalaistottelemattomuuden muodossa, jota kutsutaan suluksi - ks. luku IV.9.) .

Vaikutuksen säilyttämiseksi osanottajat tyydyttävät ravinnon ym. tarpeitaan vuoroperään muualla. Samasta syystä ihmisten laukkuja ja muita kamppeita ei ole syytä jättää lojumaan hujan hajan, vaan ne on kasattava yhteen. Yleensä mielenosoittajat vain seisovat, mutta kylmänä aikana voi ainakin ajoittain harrastaa kävelyä, esimerkiksi pienessä kehässä.

"Valvojat" eivät puhu keskenään. Usein päätetään, etteivät he puhu edes ohikulkijoille. Tällöin on joko etukäteistiedotuksen onnistuttava hyvin tai sitten on oltava erikseen ihminen, joka keskustelee kiinnostuneiden ohikulkijoiden ja lehti-ihmisten kanssa.

Mielenosoittajat voivat asteittain vähentää mukavuuttaan, jos heidän vakavat tarkoituksensa eivät muuten selviä eikä vallanpitäjien saama kielteinen julkisuus tehoa. Suinpäin ei kuitenkaan kannata mennä äärimmäisyyteen ja ryhtyä nälkälakkoon.

Kolmannessa tyylissä, marssissa, on olennaista se, että mielenosoittajat kulkevat pitkähkön matkan hankalalla ja/tai epätavallisella tavalla. Osallistujat voivat kävellä, juosta, pyöräillä, hiihtää tai soutaa satoja kilometrejä. Usein marssijat lisäksi työntävät tai vetävät perässään jotakin, joka tekee matkan hankalammaksi mutta samalla näyttävämmäksi. Esimerkkejä ovat työttömien marssi, jossa työnnettiin rukkasilla lastattuja kottikärryjä ja ydinvoimanvastustajien kävely vuonna 1984 Olkiluodosta Turun ja Karjalohjan kautta Helsinkiin siten, että heidän perässään kolisi koko ajan kahdeksan "ydinjätetynnyriä".

Reitin varrelle sattuvilla suurilla paikkakunnilla voi järjestää kansalaiskokouksia. Loppuhuipennus marssin päätepisteessä on tärkeä. Mainitussa tynnyrien pyörityksessä se oli tynnyrien raahaaminen eduskuntatalon portaita ylös ja niiden luovuttaminen kullekin eduskuntaryhmälle.

JOUKKOMIELENOSOITUKSET

Kun tarkoituksena on nimenomaan vaikuttaa suurella osanottajamäärällä, on huolellinen valmistelu ensiarvoisen tärkeää. Aikaa on varattava useita kuukausia mikäli mahdollista. Ajankohta valitaan sopivasti siten, ettei se osu yhteen minkään muun ihmisiä keräävä tapahtuman kanssa ja että myös kaukaa tulevat ehtivät paikalle.

Mikäli mielenosoituksesta halutaan valtakunnallista, on bussikuljetuksia järjestettävä ympäri maata. Paikallisia aktivisteja auttamassa ja bussien ajoreittejä suunnittelemassa on hyvä olla kiertävä organisoija. Yhdyshenkilöiden löytämisessä eri paikkakunnilta on yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa hyötyä.

Suurmielenosoituksen ei tarvitse aina olla tavanomainen marssi loppukokouksineen. Se voi olla myös pelkkä joukkokokous, tähtimarssi, jossa eri paikoista alkavat marssit päättyvät samaan pisteeseen, polkupyörämarssi, äänetön kulkue, surukulkue, jossa kaikki pukeutuvat mustiin, soihtukulkue, nais- tai lapsimielenositus jne.

Kulkueen lähtöpaikaksi kannattaa valita jokin helposti löytyvä paikka, jossa on tilaa kokoontua. Päätepisteen taas on hyvä olla yksi paikkakunnan keskeisistä aukioista, jonka ohi ihmisiä kulkee kyseessä olevana aikana. Reittiä suunniteltaessa on otettava huomioon mm. katselijoiden lukumäärät, rakennukset, jotka liittyvät mielenosituksen aihepiiriin ja yksisuuntaiset kadut. Marssinopeus vaihtelee mielenosoittajien lukumäärästä, säästä ja muista olosuhteista riippuen. Kaupunkialueella nopeus on yleensä noin neljä kilometriä tunnissa.

Mielenosoitukseen kuuluu kulkueen ja/tai kokouksen lisäksi myös paljon muuta toimintaa, joka on suunniteltava. Ainakin on sovittava puhujista. Tavallinen virhe on pitää liikaa ja liian pitkiä puheita loppukokouksessa. Yleensä muutama noin viiden minuutin puhe riittää. Joukkokokouksen ohjelmaan voi kuulua musiikkia, runon lausuntaa, katuteatteria, tanssia jne.

Suuri mielenosoitus voi maksaa järjestäjille sievoisen summan. Talousarvio kannattaa laatia huolellisesti. Tärkeä rahanhankintakeino on lipaskeräys ja materiaalin myynti loppukokouksessa. (Ks. luku III.4. )

Joukkomielenosoituksessa on kymmeniä tehtäviä, joita pieni ryhmä ei pysty yksin hoitamaan. Niitä varten on löydettävä sopivia ihmisiä, joiden on useimmiten jo etukäteen valmistauduttava hommiinsa. Seuraavien ihmisten tarvetta kannattaa ainakin harkita:

Kuten ei elämässä, niin ei myöskään mielenosoituksessa kaikki suju suunnitelmien mukaan. Syntyy yllättäviä tilanteita, joissa on tehtävä nopeita ratkaisuja. Mutta myös yllättäviin tilanteisiin varautumista voi suunnitella! On mahdollista sopia tavasta, jolla tällaisissa tilanteissa tehdään nopeita päätöksiä. Tavallisinta on antaa kiireisten ratkaisujen keskittyä yhdelle ihmiselle. Parempi on kuitenkin sopia pienestä ryhmästä, joka kenen tahansa jäsenensä kuulutuksen jälkeen kokoontuu nopeasti sovitussa paikassa.

Lopuksi ote erään mielenosoituksen organisoijan päiväkirjasta:

"Mielenosoituspäivän aamuna, runsas tunti ennen sovittua lähtöaikaa saavuimme pakettiautolla Kasarmintorille. Paikalla ei ollut ristinsielua. Purimme banderollit, plakaatit, moniste- ja myyntimateriaalilaatikot autosta. Hetken kuluttua ilmestyivät ensimmäiset aktivistit paikalla. He kokeilivat megafoneja ja varustautuivat monisteilla, merkeillä ja lehdillä.

Puolisen tuntia ennen alkua saapui ensimmäinen bussi. Se oli täynnä unenpöpperöisiä oululaisia, jotka halusivat lähteä kahville ennen marssia. Oli mukava tavata pitkästä aikaa muiden paikkakuntien aktiiveja. Vähitellen alkoi myös helsinkiläisiä kasaantua torille. Kehotin heitä megafonilla hakemaan plakaatteja.

Mielenosoitusilmoituksen tehnyt Jussi meni jututtamaan paikalle ilmestyneitä sinipukuisia. Mallaa, jonka piti aloittaa kulkueen järjestäminen ei vaan kuulunut paikalle. Onneksi hän sentään lopulta tuli. Hän pyysi kahta ihmistä levittämään banderollin, jossa oli mielenosoituksen päätunnus. Se vietiin torin siihen kulmaan, josta oli tarkoitus lähteä liikkeelle. Hän pyysi sitten ihmisiä asettumaan banderollin taakse neljän ruotuihin eli neljä aina vierekkäin.

Ihmisiä tuli torille yhä enemmän. Monet järjestelijät seisoivat kylmästä hytisten tai häipyivät läheiseen baariin eivätkä tehneet mitään. Olisi sittenkin pitänyt järjestää pari päivää aikaisemmin kaikille aktivisteille tapaaminen, jossa olisi annettu valmisteluille loppusilaus. Lopulta kulkue oli kuitenkin lähtövalmis. Tori alkoi olla täynnä ihmisiä. Olimme Jussin ja Mallan kanssa yksimielisiä siitä, että nyt voimme lähteä. Jussi meni poliisien luokse. Poliisiauto lähti liikkeelle ja kulkue sen perässä. Meitä oli monta tuhatta. Kuukausien työ ei ollut mennyt hukkaan. Muutamien ihmisten päässä syntynyt hullu ajatus mielenosoituksesta keskellä kylmintä talvea oli nyt todellisuutta!"

Page Top
 
Palautetta kirjoittajalle/toimittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info 
Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän/toimittajan kotisivulla

Takaisin toimintaoppaan alkuun ja sisällysluetteloon | Takaisin Tammilehdon kotisivun alkuun