Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon  kirjoitus on julkaistu Kulttuurivihkojen numerossa 3/2001. Vironkielinen käännös on julkaistu Päikesetuul-lehd en numerossa 7/2003. Kirjoitus perustuu Kriittisellä korkeakoululla Helsingissä 9.4.01 pidettyyn alustukseen. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Kapitalismin mustuus ja poliittisuus


Nykyisin yleisesti hyväksytyn tiedon valossa kapitalismi on paljon pahempi järjestelmä kuin mitä Marx ja kumppanit osasivat ajatellakaan. Siitä huolimatta kapitalismi ei useimmissa ihmisissä herätä sellaisia kielteisiä tunteita kuin fasismi ja kommunismi. Syynä ovat ilmeisesti ajattelumme ja puheemme peruskehikoksi pesiytyneet käsitykset, jotka koskevat kapitalismin suhdetta markkinoihin ja politiikkaan.
 

Kommunismin mustan kirjan ilmestyttyä ovat monet jääneet kaipaamaan vastaavaa kirjaa kapitalismista. Suomeksi ei ole ilmestynyt kirjaa nimeltä "Kapitalismin musta kirja", mutta sisällöllisesti tietenkin sellaisia on vuosien varrella kirjoitettu kymmeniä. (Yksi uusimmista on minun kirjoittamani Maailman tilan kootut selitykset, Like 1998.) Ulkomailla sen sijaan on ilmestynyt tämännimisiä kirjoja.

Ranskassa ilmestyi vuonna 1998 Le livre noir du Capitalisme. Se on 30 kirjoittajan 400-sivuinen vastine Kommunismin mustaan kirjaan. Kirja käsittelee koko kapitalismin pitkää historiaa, mutta painopiste on 1900-luvussa. Se osoittaa, että pelkästään viime vuosisadalla kapitalismin uhrien määrä vetää vertoja kommunismin uhrien määrälle.

Vuonna 1999 ilmestyi saksalaisen filosofin ja vapaan kirjoittajan Robert Kurzin800-sivuinen järkäle Scwarzbuch Kapitalismus, Ein Abgesang auf die Marktwirtschaft (Kapitalismin mustakirja, Markkinatalouden viimeinen säkeistö). Kirja on pitkän työn tulos eikä liity mitenkään Kommunismin mustaan kirjaan, ja teoksen nimi lienee kustantajan myyntikikka. Se onkin ollut Saksan myydyimpiä tietokirjoja. Teos on herättänyt voimakasta polemiikkia puolesta ja vastaan niin valta- kuin pienlehdissä. Kirja on hyvin mielenkiintoinen ja perusteellinen uuden ajan eurooppalaisen ajattelun ja historian uudelleen tulkinta.
 

Eikö Pääoma riitä?

Mutta mitä uutta tämä viime aikoina ilmestynyt kapitalismikriittinen kirjallisuus tarjoaa? Eikö Marxin Pääoma aja edelleen asiansa kapitalismin mustana kirjana? Vaikka Marxin näkemykset edelleen ovat osin relevantteja, niin kuitenkin muun muassa uudet historialliset tutkimukset ja tulkinnat, Neuvostoliiton ja Kiinan kokemukset, ekologisen tuhon tiedostaminen, tiedot kolmannen ja neljännen maailman riistosta sekä parempi muiden kulttuurien tuntemus tarjoavat tämän päivän kriitikolle uusia mahdollisuuksia ymmärtää kapitalismin luonnetta, tuhoisuutta ja tarpeettomuutta. Niinpä suuri osa uudesta kapitalismikritiikistä on yleisesti modernisaatiokriittistä, eikä usko eurooppalaisen uuden ajan olleen tai olevan jonkin välttämättömän kehitysvaiheen ihmiskunnan matkalla pimeydestä kohti valoa. Moderni keskitetty ja voimakas valtio ja kapitalismi ovat kehittyneet käsikädessä, ja suuri osa nykyaikaista filosofista ja tieteellistä ajattelua ovat toimineet ideologisena kittinä niiden muodostaman valtajärjestelmän synnyssä.

Olennaista monille kriitikoille on ollut irtautua käsityksestä, jossa uuden ajan teknologinen muutos samaistetaan edistykseen tai yhä korkeammalle tasolle etenevään kulttuurievoluutioon. Vaikka modernin teknologian ihmeet kertovatkin jotain ihmisten luovan toiminnan mahdollisuuksista, teknologian konkreettiset ilmenemismuodot ovat sidoksissa kapitalistisen riiston ja ylivallan rakenteisiin eivätkä ole sinällään valmiita otettavaksi käyttöön inhimillisessä ja ekologisessa yhteiskunnassa. Kapitalismin etenemisen edellytys sekä aikoinaan Euroopassa että tällä hetkellä monissa kolmannen ja "toisen" maailman maissa on ihmisten kurjistaminen. Kun myöhemmät kapitalistisen muutoksen vaiheet lieventävät tai poistavat osan kurjuuden ulottuvuuksista, on ollut mahdollista luoda illuusio kapitalismin tuottamasta hyvinvoinnista.
 

Kapitalismin suhde markkinoihin

Monet - vaikkakaan eivät kaikki - uudet kapitalismin kriitikot erottavat kapitalismin markkinataloudesta. Näitä asioita ei minunkaan mielestäni voi samaistaa, mutta tietty yhteys niillä kuitenkin on. Kapitalismin ja markkinoiden suhteen voi parhaiten ymmärtää historiallisen ja kulttuureja vertailevan tarkastelun pohjalta. Tässä on mahdollista esittää siitä vain karkea luonnos.

Yhteiskunnat voidaan jakaa markkinoiden esiintymisen suhteen neljään luokkaan. Ensinnäkin on ollut yhteiskuntia, joissa ei ole ollut markkinoita ja kapitalismia. Toiseksi on ollut yhteiskuntia, joissa ei ole kapitalismia mutta on ollut torin kaltainen markkinainstituutio. Kolmanneksi on ollut yhteiskuntia - kuten keskiajan Eurooppa ja muinaisen Aasian suuret valtiomuodostumat - joissa on ollut markkinoiden lisäksi myös kapitalismia, mutta nämä ovat olleet paljolti erillisiä ilmiöitä: kapitalistit ovat olleet hovihankkijoita, jotka ovat saaneet kaukokaupan monopolien turvin suuria voittoja, mitä toreilla ei kilpailun tai sääntelyn takia ole voinut saada.

Neljäntenä tyyppinä on modernit yhteiskunnat, joita kapitalismi hallitsee. Myös niissä kapitalismi on markkinoille yleisesti ottaen vastakkainen ilmiö: kapitalismin ytimessä olevat suuryhtiöt pyrkivät hävittämään markkinoiden aiheuttaman epävarmuuden luomalla tuotantoon ja jakeluun liittyviä oligo- ja monopoleja sekä säädättämällä valtiolla ja ylikansallisilla elimillä säädöksiä, jotka ratkaisevasti vaikeuttavat pienten tuottajien tai jakelijoiden toimintaa. Kuitenkin uuden ajan kapitalismi on myös edistänyt ja edistää kahdessa mielessä "markkinataloutta": Ensinnäkin se luo valtakunnallisia markkinoita, joiden avulla se hävittää paikalliset markkinat, ja maailmanlaajuisia markkinoita, joiden avulla se hävittää valtakunnalliset markkinat. Toiseksi juuri moderni kapitalismi on synnyttänyt ja edistänyt markkinatalousteoriaa ja -puhetta, jotka ovat sille välttämättömät oikeutusideologia ja -diskurssi.
 

Satunnainen murha-aalto

Eri järjestelmien ja oppien tuhoisuutta arvioitaessa ajatellaan usein, ettei kapitalismia voi verrata natsismiin ja kommunismiin: näiden edustajathan ovat perustaneet keskitysleirejä ja suoraan tappaneet ihmisiä, mistä kapitalisteja ei voi syyttää. Kapitalismin tuhoisuus on jotain hyvin paljon välillisempää. Tämä näkemys on kuitenkin ongelmallinen kahdessa suhteessa. Ensinnäkin kapitalistit syyllistyvät yleisesti ja joukkomitassa rikokseen, jota kutsutaan satunnaismurhaksi. Tätä valaisee seuraava tarina:

USA:n kuluttajaliikkeen johtava hahmo Ralph Nader sai vuonna 1959 monien vaikeuksien jälkeen julkaistua ensimmäisen autoteollisuutta kritisoivan artikkelinsa "The Safe Car You Can't Buy" (Turvallinen auto, jota et voi ostaa), jossa hän toi esiin, että suurin osa 40 000 vuosittaisesta USA:n autoliikenteen uhrista on autoteollisuuden tappamia. Artikkeli aikaansai paljon kohua ja johti kongressin kuulemistilaisuuteen. Siellä senaattori Ribicoff kuulusteli itseään Henry Ford II:ta (suomeksi kai pitäisi sanoa "Henrik II Ford"). Tämä ärtyi kovasti kuulustelusta ja sanoi:"Look, Senator, Ford Motor Company is not in the safety business. We are in the business of making the largest profit we can for our stockholders." (Kuulkaahan nyt senaattori, Ford Motor -yhtiön toimiala ei ole turvallisuus. Meidän toimialamme on suurimman mahdollisen voiton tuottaminen osakkeenomistajillemme.)
 

Kapitalismi ja valtio

Toinen ongelma liittyy kapitalismin ja valtion suhteisiin. Valtiot, joiden alueella on vallinnut kapitalismi, ovat syyllistyneet mitä hirvittävimpiin rikoksiin. Olihan Natsi-Saksakin kapitalistinen maa ja natsit tavallaan pelastivat Saksan kapitalismin varusteluohjelmallaan. Myös sellaisten kapitalististen valtioiden kuin Iso-Britannia, USA, Etelä-Afrikka, Indonesia ja Brasilia syntilista on pitkä. Siihen kuuluvat mm. lajien hävitys, ilmastonmuutos, kansanmurhat ja ydinsodan valmistelu.

Valtioiden hirmutöitä ei kuitenkaan yleensä lueta kapitalismin niskoille. Kuitenkin valtioiden kehitys on olennaisesti ollut riippuvainen kapitalismista. Poliittiset ja taloudelliset eliitit ovat tiiviisti kietoutuneet toisiinsa. Suomessa ja muualla tehdyt eliittitutkimukset osoittavat, että niiden välillä on "pyöröovi", jota kautta eliittien edustajat siirtyvät ahkerasti puolelta toiselle.

Miten siis kapitalismia voisi päästää vastuusta, joka koskee valtioiden tekemiä rikoksia? Itse kapitalistit ja suuryhtiöiden johtajathan ovat usein suurimpia vallankäyttäjiä moderneissa valtioissa. Valtioiden rikollisten toimien tarkoituksena on hyvin usein turvata niiden alueelta käsin toimivien yhtiöiden elintila. Esimerkiksi Britannian verinen imperialismi, USA:n toisen maailman sodan jälkeinen interventiopolitiikka, ilmastopolitiikan kariutuminen Kiotossa, Haagissa ja nyt viimeksi Washington D.C.:ssä sekä EU:n mieletön maatalouspolitiikka selittyvät parhaiten yhtiöjärjestelmän intressien turvaamisella.

Kapitalismin vapautus vastuusta ei onnistukaan tutkimalla valtioiden ja kapitalistien historiallista tai tämänhetkistä suhdetta. Sen sijaan se onnistuu, kun markkinatalouspuhe ja -teoria hämärtää näkökenttää tai suuntaa sitä tarkoituksenmukaisesti. Kapitalistien harjoittama brutaali riisto ja poliittinen vehkeily valtiobyrokraattien ja -johtajien kanssa peittyy näkyvistä, kun markkinatalousideologia saa sen näyttämään hyvinvointia tuottavan koneen toiminnalta, jonka joillekin joskus aiheuttamiin onnettomuuksiin on suhtauduttava kuin luonnonoikkuihin.

Markkinatalousideologian ja -diskurssin luoma harhainen jako politiikkaan ja talouteen on keskeinen filosofisia, tieteellisiä ja arkipäiväisiä yhteiskuntanäkemyksiä jäsentävä kehikko, joka johtaa mitä ilmeisimpien ja mitä keskeisimpien tosiasioiden siivilöitymiseen pois tietoisuudesta tai puheesta. Esimerkkinä tästä on EU:ta koskeva tutkimus ja sanomalehtikirjoittelu, joka lähes systemaattisesti välttää käsittelemästä ERT:tä (European Roundtable of Industrialists) ja muita yhtiömaailman yhteenliittymiä. Nämä ovat kuitenkin olleet jo pari vuosikymmentä aivan keskeisiä toimijoita EU:n politiikassa, ja niiden aloitteellisuuden ja lobbauksen tuloksena ovat syntyneet sen nykyiset rakenteet ja kehityssuuntaukset kuten yhteismarkkinat, mannerta yhdistävät autostradat, ympäristö- ym. lainsäädännön keskittäminen Brysseliin, valuuttaunioni ja itälaajeneminen.

Politiikattoman talouden ideologinen konstruktio heijastuu myös tieteenalojen jaossa. Niinpä yliopistot nykyään tuottavat kasapäin taloustieteilijöitä, jotka on koulutettu olemaan tietämättä, miten talous toimii, politologeja, jotka on koulutettu olemaan ymmärtämättä politiikkaa, ja sosiologeja, jotka on koulutettu puhumaan keskeisten yhteiskunnallisten tosiasioiden vierestä.

Markkinatalousideologian perustanlaskija, mekaanisten tieteiden voittokulusta innostunut Adam Smith hahmotti 1700-luvun Englannin kaikkine kurjuuksineen parhaalla mahdollisella tavalla järjestetyksi koneistoksi. Siellä aatelisen elintason paremmuus suhteessa ahkeraan talonpoikaan oli vähäisempi kuin tuon talonpojan elintason paremmuus suhteessa afrikkalaiseen hallitsijaan, "jonka vallassa oli 10 000 alastoman villin elämä ja vapaus".

Kuitenkaan Smith ei ollut ehtinyt käyttää vielä kyllin paljon itse luomiaan silmälaseja, joten hän ei voinut olla huomaamatta, että hienossa talouskoneistossa oli eräs ikävä häiriötekijä: poliittisesti toimivat kapitalistit. Smithin Kansojen varallisuus -kirjassa on useita huomautuksia kapitalisteja vastaan. Hänen mukaansavoitosta elävien etu on "aina jossain suhteessa erilainen, ja jopa vastakkainen, kuin yleinen etu". Kauppamiesten ja tehtailijoiden etu on "harhauttaa ja jopa tukahduttaa julkisuutta, ja he ovat niin muodoin monissa tilanteissa sekä harhauttaneet että tukahduttaneet sitä".
 

Markkinatalouden vapautus kapitalismista?

Jos nyt siis markkinatalouden ja kapitalismin samuus on vain ideologian luoma harha, voimmeko ajatella, että tulevaisuudessa yhteiskunnallisten mullistusten tuloksena syntyisi ei-kapitalistinen yhteiskunta, jossa olisi markkinatalous?

Tähän vastaaminen helpottuu, kun tarkastellaan, mitä on ollut ja on kapitalistista taloutta ennen ja sen ulkopuolella. Yleisin tuotantotapa on ollut koti- tai kylätalous, jossa on tuotettu omaan tai perheen tai yhteisön yhteiseen käyttöön. Vastaavasti yleisin "jakelutapa" on ollut lahjatalous, jossa tavaroiden antaminen on luonut sosiaalisia siteitä ja nostanut antajan arvostusta. Markkinataloutta on ollut paikallisten ja alueellisten kauppatorien muodossa, mutta nämä ovat usein olleet marginaalisia ilmiöitä. Suunnitelmataloutta on esiintynyt mm. ammattikuntalaitoksen piirissä, mikä on rajoittanut toreilla esiintyvää kilpailua.

Mutta oikeastaan kaikki tämä on ollut taloutta vain meidän talousdiskurssin indoktrinoimassa mielessämme, joka pyrkii abstrahoimaan kaikesta erilleen talouden. Reaalisessa mielessä on ollut vain koteja ja kyliä, joissa tuotannollinen toiminta on ajallisesti, paikallisesti ja käsitteellisesti liittynyt kaikkeen muuhun. On ollut koteja ja kyliä laajempi ihmis- ja yhteisösuhdeverkosto, jossa tavaroiden jakelu on saumattomasti liittynyt muuhun sosiaaliseen vuorovaikutukseen. On ollut viikoittaisia, kuukausittaisia tai vuosittaisia paikkakunnan tai alueen ihmisten kohtaamistapahtumia, joissa on vaihdettu tavaroiden lisäksi kuulumisia, kulttuurivaikutteita jne. On ollut kylien ja kaupunkien toiminnan enemmän tai vähemmän demokraattista suunnittelua, johon on kuulunut myös tavaroiden tuotannon ja jakelun suunnittelu ja säätely.

Samalla tavoin tulevaisuuden mahdollisessa ei-kapitalistisessa yhteiskunnassa erillistä taloutta ei ole reaalisessa mielessä. Tuskin sitä on myöskään ideologisena konstruktiona, varsinkaan jos tuo yhteiskunta on demokraattinen eikä näin ollen haluta ylläpitää diskurssia, joka siirtää olennaisen osan yhteiskunnallisista päätöksistä julkisen päätöksenteon ulkopuolelle. Näin ollen tässä yhteiskunnassa ei myöskään ole markkinataloutta.

Konkreettisia markkinoita voi tällaisessa yhteiskunnassa hyvinkin olla. Jos kuitenkin oletetaan, että yhteiskunta olisi nykyistä ratkaisevasti demokraattisempi ja ekologisempi, niiden kautta ei todennäköisesti kulkisi kovinkaan suurta osaa tuotannosta. Ekologisessa maailmassa olisi nimittäin luontevaa laskea tuotannon määrää ja tuottaa suuri osa ruoasta ja tavaroista paikallisesti tai alueellisesti. Niinpä ylipäänsä jakelua ja niihin mahdollisesti käytettäviä markkinoita olisi vähemmän.

Toisaalta demokraattisessa yhteiskunnassa olisi luontevaa tehdä demokraattisissa elimissä myös monia tuotantoa ja jakelua koskevia päätöksiä varsinkin kun talousdiskurssin puutteessa niitä olisi vaikea erottaa muista yhteiskunnallisista päätöksistä. Näin markkinoilla tapahtuvalle jaolle jäisi nykyistä paljon vähemmän tilaa. Lisäksi ekologisen demokratian oloissa ihmiset voisivat hyvinkin innostua syrjäyttämään markkinoita myös laajentamalla lahjojen annon piiriä. Demokraattisesti ja ekologisesti toimivan ihmisen ihanteeseen olisi luontevaa liittää myös anteliaisuuden hyve.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

11.6.2001 jälkeen: