Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Anja Portinin toimittamassa kirjassa Kaikesta jää jälki - puheenvuoroja ympäristöä säästävistä valinnoista (Avain 2008). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Kamppailu yhteisestä vedestä



Vesi on tärkeimpiä yhteisvaurauden muotoja. Riittävän ja puhtaan veden saantia voidaan pitää perustavaa laatua olevana ihmisoikeutena. Siksi vesivarojen yksityistäminen on aina ongelmallista.

Bolivian, Etelä-Amerikan köyhimmän maan, kolmanneksi suurin kaupunki on Cochabamba. Maailmanpankin painostuksesta kaupungin vesihuolto yksityistettiin joulukuussa 1999. Kaikki kaupungin vesivarat siirtyivät Aguas del Tunari -yhtiölle, jonka omistivat yhdysvaltalainen Bechtel, englatilainen International Water Limited, italialainen Edison ja espanjalainen Abengoa sekä kaksi bolivialaista yhtiötä. Yksityistämistä varten säädetty laki numero 2029 takasi sen, että Tunari-yhtiö saattoi halutessaan periä maksun kaupungin vesilaitoksen veden lisäksi myös erillisten yksityisten vesilaitosten vedestä ja myös siitä, että näiden asiakkaille asennettaisiin vesimittarit. Jopa yksityisten kaivojen ja sadeveden käytöstä Tunarin oli periaatteessa mahdollista laskuttaa, kunhan vain keksisi tavan valvoa veden käyttöä. Vesi, luonnon suoma yhteisvauraus, oli siis Cochabambassa yksityistetty täydellisesti

Myyntisopimus takasi Tunarille vähintään 16 % vuosittaisen tuoton sijoitetulle pääomalle. Myyntivuonna kirjoitetussa Maailmanpankin katsauksessa sanottiin, ettei mitään julkista tukea saanut antaa Cochabambassa odotettavissa olevien vesimaksujen korotuksen kompensoimiseksi. Ja maksut todellakin nousivat muutaman viikon kuluttua siitä, kun Tunari oli saanut vesihuollon haltuunsa. Investoimatta kaupungin vesihuollon parantamiseen euroakaan yhtiö korotti maksuja keskimäärin 30 % . Osalle asiakkaista maksut nousivat jopa 300 %.

Veden uusi hinta oli useimmille köyhille kaupunkilaisille täysin kestämätön. Monet joiden kuukausiansiot olivat alle 70 $ saivat maksaa kuukauden vedestä 20 $ tai jopa enemmän. Vesi maksoi nyt enemmän kuin ruoka. Yhtiön johto ei välittänyt vähääkään ihmisten hädästä. Yksi Tunarin johtajista, Geoffry Thorpe, totesi: ”Jos ihmiset eivät maksa laskujaan, heidän veden saantinsa katkaistaan.”

Kaupunkilaiset eivät jääneet kuitenkaan toimettomiksi. Tammikuussa vuonna 2000 alkoi kehittyä protestiliike, johon osallistuivat muun muassa lähialueiden talonpojat, eläkeläiset, katukauppiaat, opiskelijat, tehtaiden alipalkatut ja ylityöllistetyt työntekijät ja katulapset. Nopeasti voimistuva liike valtasi kaupungin keskusaukion ja rakensi tiesulkuja ulosmenoteille. Helmikuussa lakot ja monenlainen kansalaistottelemattomuus pysäyttivät kaupungin kokonaan neljäksi päiväksi. Pian protestit levisivät Bolivian muihin kaupunkeihin. Poliisi pahoinpiteli ja pidätti lukuisia mielenosoittajia ja ampui yhden teini-ikäisen protestoijan kuoliaaksi. Lopulta huhtikuussa 2000 hallitus antoi periksi ja purki sopimuksen Tunari-yhtiön kanssa. Cochabamban vesihuoltojärjestelmä 35 miljoonan dollarin velkoineen annettiin protestiliikkeen muodostamalla organisaatiolle.

Vesiprotestit saivat yhteiskunnallisten liikkeet nousun ympäri Boliviaa. Liikehdintä johti vuonna 2005 siihen, että ekososialisti Evo Morales valittiin maan presidentiksi. Syntyperältään airmarana hän on ensimmäinen alkuperäiskansoja edustava valtionpäämies Amerikassa sitten eurooppalaisten suorittaman valloituksen.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)