Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on yhteenveto hänen tutkimuksestaan Globalisation and Dimensions of Poverty (Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto, Helsinki 2002). Raportti kokonaisuudessaan on imuroitavissa osoitteesta http://global.finland.fi/english/publications/ pdf/tammilehto_globalisation.pdf . Painetun version voi tilata UM/KYOn tiedotuksesta: Kanavakatu 4 a, 00160 Helsinki, puh. (09) 1605 6370, sähköposti: kyoinfo@formin.fi

Yhteenveto tutkimuksesta “Globalisation and Dimensions of Poverty”

Globalisaatiota ja köyhyyttä käsittelevä keskustelu koskee yleensä vain yhtä köyhyyden monista ulottuvuuksista: tulo- ja kulutusköyhyyttä. Nykyisen kaltaisen globalisaation vastustajat väittävät, että se lisää niiden ihmisten lukumäärää, joilla on riittämättömästi ruokaa ja muita välttämättömiä hyödykkeitä. Rikkaiden maiden hallitsemien Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston ajamat rakennesopeutusohjelmat vaikuttavat monella tavalla ruoan hintaa nostavasti. Ne myös lisäävät työttömyyttä sekä ajavat viljelijöitä ja yrittäjiä konkurssiin. Maailmankauppajärjestöä koskevat sopimukset vaikuttavat samaan negatiiviseen suuntaan.

Nykyisen globalisaation kannattajien näkemys on päinvastainen: globalisaatio lisää köyhien tuloja ja kulutusmahdollisuuksia. Tätä perustellaan yleisesti kaksiosaisella argumentilla: globalisaatio kasvattaa bruttokansantuotetta ja tämä taas nostaa köyhien tuloja. On kuitenkin vaikea löytää pätevää teoreettista perustetta globalisaation ja kasvun yhteydelle. Käytännön kokemukset osoittavat jotakin aivan muuta: globalisaation aikakaudella eli viimeisten 20 vuoden aikana kasvu on ollut köyhissä maissa hitaampaa kuin edellisen 20-vuotiskauden aikana.

Kasvun ja köyhien tulojen välisen yhteyden osoittamiseen on usein viime aikoina käytetty Maailman pankin tutkijoiden David Dollarin ja Aart Kraayn selvitystä “Kasvu on hyvää köyhille”. Se on saanut osakseen ankaraa kritiikkiä monien arvovaltaisten taloustieteilijöiden taholta. Selvitys osoittautuu ilmeisesti tahattomaksi tilastomatemaattiseksi harhaksi. Siinä käytetty menetelmä antaa korrelaation BKT:n ja köyhien tulojen välille riippumatta tietokoneeseen syötettyjen empiiristen lukuarvojen suuruudesta.

Toinen yleinen tapa osoittaa globalisaation vähentävän köyhyyttä on viitata Maailmanpankin köyhyystilastoihin. Niiden mukaan alle yhdellä dollarilla päivässä elävien ihmisten määrä on prosentuaalisesti vähentynyt vuoden 1987 jälkeen. Nämäkin tilastot ovat kohdanneet ankaraa kritiikkiä mm. UNCTADin taholta. Osoittautuu, että ne ovat metodologialtaan harhaanjohtavia ja niiden empiirinen pohja on aivan liian kapea.

Yhden dollarin köyhyysraja vaikuttaa täysin mielivaltaiselta. Rajaa perustellaan sillä, että se vastaa joidenkin köyhimpien maiden kansallisia köyhyysrajoja. Kuitenkin esimerkiksi Intian köyhyysraja ei ole mikään tietty rahasumma, vaan sellaisen "kulutuskorin" arvo, jossa on muun ohella välttämätön vähimmäismäärä ruokaa. Kun paljolti yhteiskunnan rakennemuutoksista johtuvat kulutustottumusten muutokset otetaan huomioon, havaitaan kulutuskorin hinnan nousseen huomattavasti viime vuosikymmeninä. Tämä merkitsee äärimmäisen köyhien määrän suurta kasvua. Kun tämä korjaus pelkästään Intian osalta tehdään Maailmanpankin tilastoihin, köyhien prosentuaalinen osuus maailmassa kääntyy kasvuun.

Toinen tärkeä köyhyyden ulottuvuus on huono terveys. Myös tämän suhteen nykyisen globalisaation kannattajien ja vastustajien näkemykset ovat paljolti vastakkaiset. Vastustajat tuovat esiin rakennesopeutusohjelmien negatiiviset vaikutukset julkiseen terveydenhoitoon. Kun terveysbudjetit pienenevät ja terveydenhoitoa yksityistetään, köyhät putoavat pois koko järjestelmästä. Sairauksia lisäävät myös globalisaation tuoma heikentynyt ravintotilanne. Samaan suuntaan vaikuttavat saastuminen ja liikenneonnettomuudet etenkin suurissa kaupungeissa, jonne köyhät pakkaantuvat toimeentulon toivossa.

Globalisaation kannattajat käyttävät terveyden kohdalla paljolti samoja argumentteja kuin tuloköyhyyden suhteen: globalisaatio lisää kasvua, kasvu köyhien tuloja ja tulot viimein parantavat terveyttä. Äsken referoitu kritiikki vie näin ollen pohjan pois myös uskolta globalisaation myönteisiin terveysvaikutuksiin.

Empiirinen tilastoaineisto ei myöskään tue näkemystä nykyisen globalisaation sairastavuutta ja kuolleisuutta vähentävistä vaikutuksista. Tilastot osoittavat globalisaation vuosikymmeninä köyhien maiden terveystilanteen parantuneen huomattavasti hitaammin kuin edellisinä vuosikymmeninä.

Kolmas keskeinen köyhyyden ulottuvuus koskee vallan puutetta. Monet uskovat globalisaation lisäävän demokratiaa ja sitä kautta myös köyhien valtaa. Jopa kansainväliset rahoituslaitokset edistävät ehdoillaan vapaisiin vaaleihin pohjautuvaa järjestelmää. Kuitenkin nämä samat laitokset ja niiden takana olevat rikkaat maat pakottavat köyhät maat noudattamaan uusliberaalia talous-, sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikkaa. Sellaista järjestelmää, jossa kansa ei voi vaaleissa eikä muullakaan tavoin vaikuttaa politiikan suuntaan, voi tuskin kutsua kansanvaltaiseksi.

Kaiken lisäksi köyhien itsemääräämismahdollisuudet työpaikoilla ovat selvästi heikentyneet nykyglobalisaation vaikutuksesta. Yksi rakennesopeutusohjelmien vaatimuksista on ollut “työmarkkinoiden joustavuus”, joka käytännössä on tarkoittanut työntekijöiden järjestäytymis- ja muiden oikeuksien polkemista.

Neljäs köyhyyden ulottuvuus on turvattomuus ja haavoittuvuus. Tämän suhteen globalisaation vaikutuksista ei ole kovin suuria kiistoja. Myös nykymuotoista globalisaatiota tukevat tahot myöntävät yleensä globalisaation johtavan taloudelliseen turvattomuuteen ja köyhien haavoittuvuuden kasvuun. Jotkut viralliselle suunnalle myötämieliset tahot ovat pitäneet myös väkivaltaisten konfliktien kasvua globalisaation potentiaalisena seurauksena. Esimerkiksi USA:n avaruussodanjohto perustelee uusien avaruudesta maahan ampuvien laseraseiden kehittämistä sillä, että “maailmantalouden globalisaatio jatkuu, mikä merkitsee rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kasvamista”.

Kuitenkin turvallisuusulottuvuudella juuri globalisaation ja sotien välisestä yhteydestä on ollut eniten kiistaa. Monet ovat väittäneet globalisaation johtavan sotien vähenemiseen. Tällöin kuitenkin unohdetaan, että sotia on monenlaisia. Vaikka Euroopan uuden ajan historiasta tutut sodat todennäköisesti vähenevät, sisällissodat ja muiden maanosien uuden ajan historiasta tutut “imperialistiset kurinpitosodat” lisääntyvät.

Viides ulottuvuus on sosiokulttuurinen köyhyys, jonka OECD:n kehitysjärjestö määrittelee kykenemättömyydeksi “osallistua jonkin yhteisön toimintaan sen arvostettuna jäsenenä”. Tästä globalisaatiokiistoissa puhutaan varsin vähän. Kuitenkin maailman nykykehityksellä on ilmeinen vaikutus sosiokulttuuriseen köyhyyteen.

Globalisaatioprosessit murentavat monella tavalla paikallisyhteisöjen toimivuutta ja merkitystä. Niiden taloudellinen perusta heikkenee samalla kun paljon aktiivisia ihmisiä muuttaa pois työn perässä. Näin köyhät toisaalta menettävät paikallisyhteisöjen antamaa arvostusta ja toisaalta tämän arvostuksen merkitys vähenee. Hyvin toimeentuleville ihmisille paikallisyhteisöjen antaman tuen heikkenemisellä ei ole niin suurta merkitystä, koska kyky osallistua “kansakunnan” ja globaalin kulutuskulttuurin luomien “kuvitteellisten yhteisöjen” toimintaan tarjoaa korvikkeen. Köyhillä ei ole kuitenkaan tätä mahdollisuutta, ja siksi heidän köyhyytensä myös sosiokulttuurisella ulottuvuudella kasvaa.

Globalisaatio, jonka yleensä uskotaan liittyvän vaurastumiseen, näyttääkin siis lisäävän köyhyyttä sen kaikilla ulottuvuuksilla. Tätä on vaikea ymmärtää, ellei köyhyyden lisäksi analysoi myös nykyisen rikkauden luonnetta. Nykymuotoinen rikkaus on historiallisesti, käsitteellisesti ja yhteiskunnallisesti sidoksissa valtaan, joka alistaa köyhiä. Samalla tavoin kuin ei kuningasta voi olla ilman alamaisia, ei rikkaita voi olla ilman köyhiä. Rikkauksien kasaaminen on samalla sellaisten valtarakenteiden luomista, jotka estävät köyhien omaehtoisen toimeentulon.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki vaurastuminen perustuisi köyhien alistamiseen. Myös globalisoituvassa maailmassa on harvoille kasautuvan rikkauden lisäksi myös toinen yleinen vaurauden muoto: yhteisvauraus (common wealth). Sitä edustavat yhteismaat ja -alueet, valtameret ja suuri osa metsistä, luonnon monimuotoisuus, maapalloin ilmastojärjestelmä, julkiset tilat kaupungeissa, julkiset kirjastot, koulut ja sairaalat, tieteellinen ja perinnetieto jne.

Kaikella tällä on huomattavia käytännöllisiä seurauksia niille tahoille, jotka haluavat vähentää maailman köyhyyttä. Tyytyminen nykyglobalisaation hallinnan alati toistuviin parannuksiin tai niihin toimiin, joilla Maailmanpankin köyhyysluvut saadaan laskemaan, johtaa todennäköisesti vain köyhyyden kasvuun. Koska köyhyydessä on pohjimmiltaan kysymys vallan puutteesta, vain yhteiskunnalliset liikkeet ja poliittiset kamppailut voivat aidosti poistaa köyhyyttä. Ensisijaisessa asemassa tässä ovat köyhien omat liikkeet, joita on syntynyt eri puolille maailmaa. Nämä kamppailut tarvitsevat ulkopuolista tukea, mutta ei niinkään rahaa vaan poliittista tukea. Tukimuotojen löytäminen ei periaatteessa ole vaikeaa, koska Etelän liikkeet suuntautuvat usein sellaisia tahoja vastaan, joilla on enemmän tai vähemmän suorat yhteydet Pohjoisen valtajärjestelmään.

Page Top

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla .

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

17.3.2003 jälkeen: