Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Elonkehän numerossa 6/2007. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

G8 – vaaraton herrasmiesklubi?

Termillä G8 viitataan kahdeksan suuren teollisuusmaan muodostamaan ryhmään. Nämä maat – Yhdysvallat, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Japani, Italia, Kanada ja Venäjä – olivat joskus kansantuloltaan suurimmat maat. Nykyisin kuitenkin Espanja kiilaa Italian ja Kanadan väliin ja Venäjän edelle sijoittuu useita maita. G8 maat erottuvat muista suurista maista ennen kaikkea siinä, että niiden valtionpäämiehet ja -naiset tapaavat kerran vuodessa suuren julkisuuden saattelemana. Vaikka G8-maissa asuu vain 13 % maailman väestöstä, ne hallitsevat edelleen maailman virallista taloutta: niiden kontolle tilastoidaan 64 % maailman BKT:sta ja 2/3 maailmankaupasta.

G8:aan kuuluu tavallaan myös EU, sillä kahdeksasta maasta neljä on EU:n jäseniä ja huippukokouksiin osallistuvat myös komission puheenjohtaja ja puheenjohtajamaan valtionpäämies.

G8-tapaamisten merkitystä vähättelevät monet. Nehän ovat vain epämuodollisia johtajatapaamisia, joissa ei tehdä muodollisia päätöksiä. Varsinaisiin huippukokouksiin ei lehdistöllä eikä edes avustajilla ole pääsyä.

Todellisuudessa G8 on merkittävä osa meitä hallitsevan eliitin organisoitumista. Esimerkiksi Genovan G8-kokoukseen kaikkine osatapaamisineen otti osaa 2000 virallista edustajaa – yksin USA:sta 600. Sitä seurasi 6000 toimittajaa. Vuoden mittaan vähän väliä tapaavat ”sherpat” ja ”sous-sherpat” (ali-sherpat), joiksi kokousta valmistelevia virkamiehiä nimitetään. Vaikka nimitys viittaa Himalajalla herrasmieskiipeilijöiden varusteita kantavaan alkuperäiskansaan, sherpa on merkittävä asema herrahississä. Esimerkiksi Saksan nykyinen presidentti Horst Köhler oli aikoinaan sherpa.

Lisäksi G8-maiden ministerit tapaavat tosiaan huippukokousta edeltävän vuoden aikana. Erityisen tärkeä on talousministerien ja keskuspankkien johtajien tapaaminen. Koska tähän kokoukseen ei Venäjä osallistu, sitä kutsutaan G7:ksi.

G8:n historia alkaa vuodesta 1974, jolloin USA kutsui Britannian, Länsi-Saksan ja Japanin korkeat talousvirkamiehet keskustelemaan maailman talouskysymyksistä Valkoisen talon kirjastoon. Tätä ”Library Groupia” täydennettiin Ranskalla ja Italialla seuraavan vuoden ensimmäisessä varsinaisessa huippukokouksessa, jonka Ranska kutsui koolle Rambouillet'en. Vuonna 1976 G6:sta tuli G7, kun Kanada kutsuttiin mukaan. Vuodesta 1997 Venäjä on virallisesti osallistunut näihin huippukokouksiin ja G7:stä on tullut G8.

Uuden poikkikansallisen instituution perustamisen syynä olivat useat 1970-luvun muutokset ja prosessit, joihin vastaaminen vaati hallitsijoiden uutta yhteistyötä. Richard Nixonin hallinto lopetti vuonna 1971 virallista kansainvälistä taloutta toisen maailmansodan jälkeen säädelleen Bretton Woods -järjestelmän. Järjestelmä oli perustunut siihen, että dollari oli tietyin rajoituksin sidottu kultaan ja muut tärkeät valuutat kiinteällä kurssilla dollariin. Kelluvat kurssit mahdollistivat valuuttakeinottelun, josta poliittista johtoa lähellä olevat finanssipiirit saivat valtavia voittoja. Ne aiheuttivat kuitenkin myös uutta epävakautta, jota oli hallittava organisatorisesti.

Ensimmäinen öljykriisi vuonna 1973 osoitti, että kriisitilanteessa Lähi-Idän öljyntuottajamaat saattoivat toimia suurimmista kulutusmaista tulevan käskytyksen vastaisesti huolimatta vuosikymmeniä kestäneestä alistuspolitiikasta. Kaivattiin siis alistajien uutta yhteisrintamaa.

Vietnamin sota päättyi USA:n kirvelevään tappioon vuonna 1975 viisi kuukautta ennen ensimmäistä varsinaista huippukokousta. Kun valtava aseylivoima ja huipputeknologia eivät taanneetkaan globaalia hallintaa, oli kehitettävä muita hallitsemistapoja.

Maailman hallitsijoiden riesana oli myös 1960-luvulla alkanut uusi voimakas opiskelija-, työläis- ja talonpoikaisliikkeiden aalto. Edes keynesiläinen hyvinvointivaltiopolitiikkaa ei tuntunut tyydyttävän massoja, jotka keksivät aina uusia vaatimuksia.

G-instituutio ryhtyi siis yhdessä Trilateraalisen komission, Bildenberg-ryhmän ynnä muitten globaalien herrakerhojen kanssa luomaan uutta maailman hallitsemistapaa. Ensialkuun kokousten julkilausumissa oli vanhoja keynesiläisiä äänenpainoja. Viimeistään vuonna 1981 G7 kuitenkin liputti avoimesti uusliberaalin järjestyksen puolesta ja se oli organisoimassa sitä muutosta, jota alettiin kutsua globalisaatioksi. Vuoteen 1996 mennessä keskeistä agendassa oli imperiaalinen globaali hallinta.

Huolimatta kaikesta tästä G8:aa vähätellään: sehän on vain klubi, ja toki myös presidenteillä ja pääministereillä saa olla omat kerhonsa. Mutta mitä olivatkaan nuo klubit alunperin? Klubeja alkoi syntyä 1500-luvulla Englantiin. Ne olivat tarkoitettu vain yhteiskunnan eliitille – ensin aristokratialle sitten myös nousevalle porvaristolle. Niissä pelattiin bridgeä ja biljardia, nautittiin hyvän kirjaston ja keittiön antimista, jutusteltiin epämuodollisesti ja siinä sivussa sovittiin liiketoimista ja punottiin poliittisia juonia. Ne olivat olennainen instituutio silloisen yläluokan luokkatietoisuuden kehittämisessä, sisäisten ristiriitojen selvittämisessä sekä ajoittaisen ja tarpeenmukaisen yhtenäisyyden luomisessa.

Monien tutkijoiden mukaan maailmaamme on muodostunut ylikansallinen yläluokka, jota jotkut kutsuvat myös ylikansalliseksi kapitalistiseksi luokaksi (Ks. esim. Sklair, Leslie: Globalization, Capitalism & Its Alternative. Oxford University Press, Oxford 2002 ja Robinson, William I.: A Theory of Global Capitalism, Production, Class, and State in a Transnational World. Johns Hopkins University Press Baltimore 2004). Myös tämä yläluokka tarvitsee omat klubinsa, joista G8 on näkyvin ja yksi vaikutusvaltaisimmista. G8:ssa toki käsitellään myös koko ihmiskunnan yhteisiä ongelmia, mutta vain tietyssä kontekstissa: miten ongelmista voidaan puhua ja mahdollisesti jopa tehdä niille jotain ilman, että vaarannetaan globaalin yläluokan asemaa ja maailman kapitalistista järjestystä, josta tämä asema riippuu.

Esimerkiksi ilmastonmuutosta käsiteltiin Gleneaglesissä 2005 ja aiotaan käsitellä nyt Heiligendammissa. Asiasta voidaan keskustella esimerkiksi seuraavin äänenpainoin:

”Ihmisenä, joka on elänyt kommunismissa suurimman osan elämästäni, tunnen velvollisuudekseni sanoa, että suurin uhka vapaudelle, demokratialle, markkinataloudelle ja vauraudelle 2000-luvun alussa ei ole kommunismi tai sen pehmeämmät variaatiot. Kommunismin tilalle tuli kunnianhimoinen ympäristönsuojelu. Tämä ideologia saarnaa maapalloa ja luontoa ja niiden suojelua vaativien iskulauseiden alla – samalla tavoin kuin vanhat marxilaiset – haluaa korvata ihmiskunnan vapaan ja spontaanin kehityksen eräänlaisella koko maailman keskussuunnittelulla.”

Kun G8-kokousten pöytäkirjat eivät ole julkisia, jouduin tässä lainaamaan Tsekin tasavallan presidentin Vaclav Klausin puheenvuoroa, jonka hän käytti USA:n kongressin energia- ja kauppakomiteassa sen käsitellessä ilmaston muutosta.

Voi olla, että G8 ja sen sellaiset ovat jo onnistuneet tiedontuotannon hallinnallaan kääntämään ilmastomuutoskeskustelun itselleen ja järjestelmälle suotuisille raiteille. Keskustelun lähtökohtana ovat useimmiten Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raportit. Vaikka näitä raportteja mainostetaan tiedemiesten viimeisenä sanana, todellisuudessa tutkijoiden kirjoittamat yhteenvedot eivät pääse julkisuuteen. Valtioiden nimittämät byrokraatit sensuroivat ensin raportin itselleen sopiviksi.

Esimerkiksi tänä keväänä ilmestyneistä raporteista sensuroitiin viittaukset siihen, että positiiviset takaisinkytkentämekanismit voisivat joissain tapauksissa kiihdyttää ilmastonmuutoksen hyvin nopeaksi. Nämä tiedot oli sensuroitava, koska ihmiskunnan eloonjäämisen kapitalismin säilymisen edelle asettavat moukat voisivat tehdä niistä vaarallisia johtopäätöksiä: sen sijaan että odottaisimme päästökauppakeinottelun ja muiden markkinamekanismien pelastavan meidät, koko kapitalistinen kasvutalous olisikin pantava hyllylle.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

16.8.2007