Tämä Olli Tammilehdon artikkeli
on julkaistu lyhennettynä ja editoituna
Maan ystävien ilmaisjakelulehdessä
elokuussa 1997

 

Oy Euroopan unioni Ab

eli vaarallisia suhteita $/$ Europen komentosillalla

Ihmiset ympäri Eurooppaa eivät halua EMUa, eurobyrokratiaa ja geeniruokaa. Silti he saavat niitä, koska Euroopan unioni on katsonut ne hyväksi. EMUn ym. eurohankkeiden vastustajiin suhtaudutaan kuin itsepäisiin lapsiin, jotka eivät ymmärrä omaa parastaan. Kiukutteleville alamaisille järjestetään EU:n kustannuksella jättipurjehduskilpailuja ym. sirkushuveja, jotta he huomaisivat kuinka kiltti EU on ja lopettaisivat mankumisensa.

Ihmisen kasvatus saattaa kuitenkin olla niin pahasti epäonnistunut, etteivät namut ja nintendot auta. Hän voi alkaa selvittää, mihin Euroopan unioni oikein käyttää hänen rahojaan. Mikäli hän on kyllin sitkeä, paljastuu tällöin seikkoja, jotka eurokraatit ovat viisaasti pitäneet poissa alamaisten ulottuvilta.

Kehitysapua yhtiöille

Esimerkiksi toimittaja Jo Brew sai pommittaa EU:n komissiota yli vuoden kirjeillään. Vasta silloin komission vanhempi lehdistöavustaja suostui luovuttamaan listat, joista selviää, ketkä hyötyvät Itä-Eurooppaan ja entiseen Neuvostoliittoon suuntautuvasta euroavusta. Ensimmäistä kertaa komission ulkopuolelle päässeistä papereista päätellen EU:n apu käy vain kääntymässä itäisessä Euroopassa ja palaa sitten ylisuurina konsulttipalkkioina ym. EU:hun - toisin sanoen EU:ssa päämajaansa pitäville suuryhtiöille.

Tämä ja monet vastaavat paljastukset vahvistavat käsitystä, että EU tekee jotain aivan muuta, kuin mitä ihmisten enemmistö haluaisi. Ne eivät kuitenkaan unionia hetkauta. Karavaani kulkee - koirat haukkuvat.

Mutta eikö harvainvaltaisten järjestelmien pitänyt olla Valko- ym. Venäjällä sekä milosevicien ja tudjmanien valtakunnissa, joissa ei vielä ole opittu länsimaisen demokratian tavoille. Näin meille ainakin tavan takaa selittävät Helsingin Sanomien Matti Valkonen ynnä muut russologit, jotka markkinoivat  hohtavan valkoiseksi tekevää Onnellisten Maiden Organisaation OMO-pesujauhetta.

Eivätkö Valkonen et co sitten olekaan oikeassa? Miten voisi olla mahdollista, että demokratiallaan ylpeilevät Länsi-Euroopan maat olisivat rakentaneet lähes tulkoon demokratiasta vapaan her rajärjestelmän itselleen?

Yhden uskottavan selityksen tarjoaa Hollannissa juuri Amsterdamin huippuko kouksen alla ilmestynyt kirja Europe, Inc. (Eurooppa Oy), jonka alaotsikkona on "Vaaralliset yhteydet EU:n elinten ja teollisuuden välillä". Kirjan mukaan suuryhtiöiden perustamat organisaatiot ovat viimeisten viidentoista vuoden aikana onnistuneet ottamaan EU:n syleilyynsä ja muuttamaan sen mieleisekseen. Komission "yleisenä etuna" esittämät näkemykset ovatkin useimmiten vain kaikuja yhtiöiden ukaaseista.

Euroopan yhdentymisen taustalla on alunperin ollut paljon idealismia ja pyrkimyksiä estää uuden suursodan syttyminen maanosassa. Kuitenkin ne periaatteet, joiden pohjalla yhdentymistä on toteutettu 80-luvulta alkaen, muistuttavat enemmän kahteen maailmansotaan johtaneita taloudellisia suurvaltapyrkimyksiä kuin rauhanpolitiikkaa.

EU:n politbyroo

Keskeinen organisaatio entisen EY:n ja nykyisen EU:n arkkitehtuurin muuttamisessa on ollut vuonna 1983 perustettu ERT eli European Roundtable of Industrialists (Euroopan teollisuusmiesten pyöreä pöytä). Se on 44 suuryhtiön pääjohtajan muodostama herrakerho, jossa ovat edustettuina mm. Daimler-Benz, Fiat, Krupp, Nestlé, Shell, Siemens ja Unilever. Suomalaisen yhtiömaailman paikkaa on viime aikoina pitänyt hallussaan UPM-Kymmenen Casimir Ehrnrooth. ERT ei kuulu Brysselin eurolabyrint tien lobbareihin, eivätkä nämä usein ole edes kuulleet organisaa tiosta. Se hoitaa asiat miellyttävämmissä puitteissa ja suoraan korkeimmalla tasolla. Suur- ja pääjohtajat tapaavat säännöllisesti suurkomissaareja ja pääministereitä. Valtio- ja liittovaltiovallan edustajille kerrotaan, mikä tällä kertaa on Euroopan teollisuuden - ja siis Euroopan - etu.

ERT:n Brysselin sihteeristö ja sen työryhmät tuottavat tapaamisten tueksi raportteja, joissa kerrotaan, miten EU:ta taas täytyy muuttaa ja mitkä ovat päivän iskulauseita. Ei kulu aikaakaan, kun EU:n komissio on julkaissut vastaavansisältöiset mietinnöt ja valtamediat ympäri Bryssel-Eurooppaa toitottavat iskulauseita. Joidenkin vuosien kuluttua EU toteuttaa ERT:n vaatimukset.

Esimerkiksi vuonna 1984 ERT:n puheenjohtaja, Philipsin "kapteeni", Wisse Dekker ehdotti kaikkien kaupan ja pääoman liikkumisen rajoitusten poistamista EY-maiden välillä. Yksityiskohdat esitettiin Eurooppa 1990-ohjelmassa. Seuraavana vuonna ilmestyi EY:n samansisältöinen Valkoinen kirja, ja vuonna 1992 ohjelma toteutettiin Maastrichtin sopimuksella.

Vuonna 1986 ERT halusi Eurooppa työhön -raportissaan "joustavuut ta" työaikoihin, työntekijöiden liikkuvuuteen, erottamissuojaan, työsopimuslakeihin ja minimipalkkoihin sekä suurempia palkkaeroja ja pienempiä yhtiöveroja. Pian joustavuudesta tuli avainsana Euroopan poliittisten johtajien työretoriikassa, ja vähän myöhemmin raportin suosituksia alettiin monissa maissa toteuttaa.

Vuodesta 1985 saakka ERT on puhunut yhteisen EU-valuutan puolesta. Kohta tämäkin konsernivallan ukaasi näyttää toteutuvan.

Uusin EU:ta hallitsevan "kon-puolueen politbyroon" tunnus on benchmarking, jonka vakiintumattomia käännöksiä ovat 'esikuva-analyysi' ja 'vertailuanalyysi'. Kyse on kansainvälisestä vertailusta, jossa Euroopan maat yritetään saada muuttamaan fyysisiä ja yhteiskunnallisia rakenteitaan sellaiseksi, mitä ne ovat vahvimmissa kilpailijamaissa. Toisin sanoen yhtiöiden "sosiaaliturva" on saatettava yhtä hyväksi, kuin mitä se on USA:ssa tai jossakin Kau koidän maassa.

Tahdistetut EU-elimet

ERT vetää vain suuria linjoja. Jotta myös ukaasien yksityiskohdat tulisivat oikein hoidettua, se on synnyttänyt ympärilleen tytärorganisaatioita. Ne ovat usein virallisesti EU:n elimiä, mutta täysin ERT:n johdettavissa. Näin herrakerhomme saa samat vaatimuksensa esille kahta tai useampaa eri tietä, jolloin ne tietenkin näyttävät entistä vastustamattomammilta.

Esimerkiksi vuonna 1995 ERT sai EU:n komission puheenjohtajan Jacques Santerin perustamaan Neuvoa antavan kilpailukykyisyysryhmän eli CAG:n (Competitiveness Advisory Group). Se toistaa kaksi kertaa vuodessa ilmesty vissä raporteissaan kilpailukyky-, joustavuus-, benchmarking- ym. ERT:n mantroja. Se vaatii yksityistämistä ja "liberalisointia", mutta samalla lisää valtioiden ja EU:n rahaa suuryhtiöiden tukipalkkioihin eli niitä  hyödyttäviin infrastruktuuri-investointeihin. Jäseninä ryhmässä on ERT-veljiä Unileveristä, Asea Brown Boverista ja British Petroleumista, muita yhtiö- ja pankinjohtajia, joukko yhtiömielisiä poliitikkoja sekä kaunistuksena kolme ay-johtajaa.

Vuonna 1987 viisi ERT-yhtiötä, Fiat, Philips, Rhône-Poulenc, Solvay ja Total, perustivat Euroopan talous- ja rahaliittoyhdistyksen eli AMUE:n (Association for the Monetary Union of Europe). Kuitenkin ERT sai asian näyttämään siltä, että aloitteen olivat tehneet Ranskan presidentti ja Saksan liittokansleri. Yhdistyksen jäsenistä 80 % on teollisuusyhtiöitä ja 15 % pankkeja - Suomesta mm. Enso, Neste, Nokia ja Merita. ERT:n tapaan AMUE:lla on suorat ja luottamukselliset yhteydet ministereihin ja komissaareihin. Sen ja EU:n virallisten raporttien vaatimukset ovat samat, ja EU tukee rahallisesti yhdistyksen propagandatoimintaa EMU:n puolesta. AMUE:n puheenjohtaja on ERT-veli, varakreivi Etienne Davignon Société Générale de Belgique -yhtiöstä. (SGB on Belgian johtava holding-yhtiö, jonka hallitsemat yhtiöt harjoittavat monissa maissa mm. sähkön- ja kaivostuotantoa sekä pankki- ja vakuutustoimintaa.). Kun häneltä haastattelussa kysyttiin, eikö EMU johda vallankeskitykseen Euroopan keskuspankille, joka on eristetty täydellisesti kaikesta demokraattisesta kontrollista, Davignon totesi asiallisesti: "Mielestäni tuo on täyttä roskaa."

Brysselin seurapalvelut

ERT:n ja sen lisäkkeiden työtä EU:n "yh tiöittämisessä" täydentää joukko muita organisaatioita. Niistä tärkein on Euroopan työnantaja- ja teollisuusliittojen unioni eli UNICE (Union of Industrial and Employers' Confederations of Europe). Se lobbaa yli 55 työryhmän voimin Brysselissä ja huolehtii, että kaikki päätökset yksityiskohtia myöten ovat yhtiöille mieluisia. Tämä tarkoittaa useimmiten sitä, että yh tiöiden täytyy saada jatkaa ympäristömme ja tulevaisuutemme ryöstökäyttöä. Saksan Greenpeacelle Brysselissä töitä tekevä Susan Leubuscher kuvaa työnantajajärjestön ympäristövaikuttajia "täydellisiksi hirviöiksi".

UNICE työskentelee tiiviisti yhtiöiden muiden lobbaajien kanssa. Näitä eurokorttelien käytävillä vilistäviä, aina alttiita lounas- ja päivällisseuralaisia on mm. runsaasti yksittäisten suuryhtiöiden palkkalistoilla.

Myös monet teollisuuden erityisalat ovat perustaneet omia EU:n pehmittäjiään. Yksi niistä EuropaBio, joka on noin 500:n bio- geenitekniikkayhtiön etujärjestö. Jäsenten joukossa ovat mm. Novartis, Monsanto Europe, Nestlé ja Unilever. Se ja sen edeltäjäjärjestöt ovat onnistuneet te kemään EU:n komissiosta innokkaan geeniteknologian edistäjän. Bioteknologian uskotaan olevan yksi avain niin työttömyys- kuin kilpailukykyongelmien ratkaisussa. EuropaBioksen lobbauksen ansiosta kasvien ja eläinten sekä niiden osien patentointi on ilmeisesti mahdollista EU:ssa tätä luettaessa.

EU-herrojen suopeutta teollisuutta kohtaan lisää myös se, että heidän on mahdollista päästä yhtiöiden korkeapalkkaisiin ja vähävaivaisiin virkoihin. Monet Eurooppa-parlamen taarikot siirtyvät kautensa jälkeen suoraan ylikansallisten yhtiöiden palvelukseen, ja jotkut heistä ovat jo kansanedustajina firmojen palkkalistoilla.

4 laatikkoa vastaan 4 liuskaa

Kansalaisjärjestöt pyrkivät tietenkin myös vaikuttamaan Brysselissä. Kuitenkin niiden lobbaukseen käytettävissä olevat resurssit ovat olemattomat verrattuna yhtiöihin. Kun komission johonkin päätökseen yritettään vaikuttaa, teollisuus tuo paikalle neljä laatikollista asiakirjoja; kansalaisjärjestöt lähettävät kahdeksan sivua. Tärkeimmällä Brysselin ympäristölobbylla, Euroopan ympäristötoimistolla eli EEB:llä (European Environment Bureau) on ollut kunnia tavata komission puheenjohtaja peräti yhden kerran kahdessa vuosikymmenessä.

Euroopan yhteiskunnallisten liikkeiden voima näkyy yksittäisten maiden kaduilla ja toreilla, medioissa ja edustuselimissä. Siksi vallan siirtäminen Brysseliin on vähentänyt merkittävästi niiden vaikutuskykyä. Yhtiömaailman edustajat voivat olla tyy tyväisiä saavutukseensa. ERT:n apulaispääsihteeri Caroline Walcott toteaa: "Lobbaaminen komissiossa ei ole ongelma. Mutta kansallisella tasolla puuttuu usein jatkuvuutta. Ongelmana on, että yksittäisissä maissa poliitikkojen on kerättävä ääniä. Mutta Euroo pan unionissa he voivat nähdä kokonaiskuvan."



Julkaisun Europe, Inc. voi saada lähettämällä kaksi 20 markan seteliä osoitteeseen: Corporate Europe Observatory, c/o A SEED Europe Office, P.O. Box 92066, NL-1090 AB Amsterdam, Alankomaat (sähköposti: ceo@xs4all.nl ). Kirja ilmestyy lokakuussa 1997 Liken  ja Rauhanpuolustajien kustantamana. Internetistä löytyy lisätietoja tässä jutussa käsitellyistä organisaatioista, esim. ERT:n kotisivuilta: http://www.ert.be/


Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivulle