Tämä Olli Tammilehdon  kirjoitus on julkaistu Kirkkojen vastuuviikon virikevihossa Kuluta harkiten (Kirkon Ulkomaanapu, Helsinki 2000). Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Suomalainen elämäntapa

Etelän ihmisten taakkana

Suomalaisten elämäntapa lepää monimutkaisen ja vaikeasti ymmärrettävän talousjärjestelmän varassa - kuten kaikkien "kehittyneiden" maiden ihmisten. Noin 40 % meistä harjoittaa työksi luokiteltua toimeliaisuutta, mutta yleensä se ei välittömästi tuota ruokaa, vaatteita, asuntoja eikä usein edes yhtään mitään siitä, mitä me kulutamme. Loput 60 % suomalaisista, joiden toimeliaisuus luokitellaan kasvamiseksi, opiskeluksi, eläkeläispäivien vietoksi, sairasteluksi, kotirouvailuksi, työttömyydeksi tai pörssiosakkeiden omistamiseksi, osallistuu vielä vähemmän mainittujen tavaroiden tuotantoon. Silti kaikki meistä saavat taskuihimme siunaantuvia paperilappuja tai muovin kappaleita vastaan loistoasunnon tai vessalla ja vesipostilla varustetun murjun, herkullista ruokaa tai mukiinmenevää sapuskaa, kauniita vaatteita tai kierrätyskuteita ynnä vaihtelevan määrän mitä ihmeellisimpiä arvoesineitä tai mitä kummallisimpia kamoja.

Nykyisin jokainen tietää, että tuotantomme ja kulutuksemme aiheuttaa ympäristöongelmia sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Sen tiedostaminen, että elämäntapamme vahingolliset seuraukset kohdistuvat erityisen raskaina juuri "kolmannen maailman" eli "kehitysmaiden" eli "Etelän" ihmisiin, sitä vastoin on viime aikoina jäänyt vähemmälle. Monet katsovat siirtomaiden riiston kuuluvan menneisyyteen - eihän meillä ole enää siirtomaatavarakauppojakaan. Yleisen käsityksen mukaan rikkaan Pohjoisen ja köyhän Etelän välinen suhde on moraalinen ongelma ainoastaan sikäli, että Pohjoinen ei auta kylliksi Etelän kurjia ja kärsiviä.

Köyhien maiden riisto ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. Se on vain muuttanut muotoaan. Esimerkiksi tutuista ympäristö- ja luonnonvarakysymyksistä löydämme helposti "siirtomaakauppakaudelta" tutun kuvion.
 

Yhteisalueet Pohjoisen käytössä

Ilmakehä on kaikkien maapallon elävien olentojen yhteinen. Silti Pohjoisen ihmiset käyttävät sitä ikään kuin se olisi vain heidän. Vaikka ilmastomuutokseen syyllisiä ja siitä kärsiviä on joka puolella, maapallon "termostaatin rikkomisen" ovat aiheuttaneet pääasiassa Pohjoisen päästöt mutta haitoista tulevat pahiten kärsimään Etelän köyhät.

Maailmanlaajuisiin yhteisalueisiin kuuluvat ilmakehän ohella valtameret. Myös niiden rasituksena ovat ennen kaikkea teollisuusmaat kalastuslaivastoineen ja saasteineen. Teollisuusmaiden laivat pyytävät yli puolet valtamerten kalansaaliista ja tuovat lisäksi suuren osan Etelän laivojen pyytämistä kaloista. Kalakantojen heikkenemisestä taas johtaa nälkään kolmannessa maailmassa, koska siellä kala on paljon tärkeämmällä sijalla ruokavaliossa kuin Pohjoisessa.
 

Tuonnin tuhot

  Kolmannen maailman metsiä, peltoja ja maaperä ei sen sijaan lueta yhteisalueiksi. Siitä huolimatta nekin ovat teollisuusmaiden ankarassa käytössä. Tehtaamme ja automme pyörivät huomattavalta osaltaan kolmannesta maailmasta (ja neljännestä maailmasta eli alkuperäiskansojen mailta) tulevan energian ja metallien varassa. Esimerkiksi 75 % alumiinista tuli vuonna 1995 Etelästä. Kolmannen maailman osuus on kasvamassa, sillä sekä fossiilisten polttoaineiden että malmien kohdalla etsintä ja uusien lähteiden, louhosten ja kaivosten avaaminen ovat keskittymässä Etelään. Esimerkiksi noin 60 % malmiesiintymien etsimis- ja tutkimisrahoista käytetään nyt kolmannessa maailmassa. Sekä energia- että muiden raaka-aineiden nostaminen esiin maanuumenista ja jalostaminen merkitsevät usein pommituksiin ja kemialliseen sodankäyntiin verrattavaa tuhoa. Toisaalta öljyn ja muiden raaka-aineiden tulo Pohjoiseen on joskus niin tärkeää, että se on varmistettava oikeilla pommituksilla ja muilla sotatoimilla. Vaikka kaivannaistoiminnan vaikutukset ovat pistemäisiä, sen aiheuttaman hävityksen yhteismäärä on niin suuri, että voidaan puhua keskeisestä globaalista ongelmasta.

Aamiaispöytämme tee, kahvi ja mehu, vaatteidemme puuvilla sekä lukemattomat muut elämäntapaamme kuuluvat tuotteet ovat peräisin kolmannen maailman pelloilta. Esimerkiksi suurin osa banaaneista, riisistä, maissista, sokerista ja maapähkinöistä sekä monet mausteet ja kasviöljyt tulevat Etelästä. Näitä tuotettaessa käytetään suuria määriä usein täällä kiellettyjä myrkkyjä, mikä johtaa vuosittain satojen tuhansien köyhien ihmisten sairastumiseen tai ennenaikaiseen kuolemaan. Usein nälkäänäkevien maiden peltojen kaukokäytöstä on myös välillisiä sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia. Vientiviljelyyn erikoistuneet plantaasit syrjäyttävät pienviljelijät. He liittyvät nälkäänäkevien joukkoihin tai hakeutuvat viljelyyn soveltumattomille maille, joiden käyttö johtaa vakavaan eroosioon.

Pohjoisenkin peltojen tuotto on usein välillisesti riippuvainen Etelästä, sillä se vaatii runsaasti öljyä ja muita tuontiraaka-aineita. Lisäksi suurin osa viljelykasveja on alunperin syntynyt kolmannen maailman luonnon ja kulttuurien yhteistoiminnan tuloksena. Teollisuusmaiden yhtiöiden kiinnostus Etelän peltojen ja metsien lajirikkauteen on kasvanut, ja myös tällä on välillisiä, vaikeasti hahmottuvia tuhovaikutuksia. Paikallisten kulttuurien tuntemien kasvien kaupallinen kysyntä ja niiden tai niiden käyttömenetelmien patentointi, vaikeuttavat köyhien toimeentuloa ja mahdollisuuksia jatkaa suhteellisen ekologista elämäntapaansa.

Myös yhä suurempi osuus teollisuustuotteista tulee meille kolmannesta maailmasta. Esimerkiksi vuonna 1996 sen osuus maailmanlaajuisesti oli 24 %. Tämä prosenttiluku ei kerro koko totuutta, sillä monien virallisesti Pohjoisessa valmistettujen tuotteiden eniten työvoimaa vaativat ja eniten saastuttavat vaiheet ja osat tehdään Etelässä. Kolmannen maailman tehtaiden tuotteet ovat meille halpoja, koska myrkyt päästetään huoletta ympäristöön, työturvallisuudesta ei juuri välitetä, työntekijöitä kohdellaan kuin orjia ja heille maksetaan palkkaa, jolla he eivät kunnolla tule toimeen. Esimerkiksi Meksikossa USA:n vastaisella rajalla on niin sanottu maquiladoras-vyöhyke, jolla on 3400 rikkaiden teollisuusmaiden tarpeita palvelevaa tehdasta. Siellä puoli miljoonaa meksikolaista, monet heistä teini-ikäisiä tyttöjä, uhraa terveytensä maailman alhaisimpia palkkoja vastaan työskentelemällä maailman rikkaimmille yhtiöille. Vyöhykkeestä on tullut 3000 kilometriä pitkä myrkyllinen tuhoalue. Kalifornian kohdalla vyöhykkeellä virtaava New-joki on niin saastunut, että se syttyy ajoittain tuleen.
 

Viennin vahingot

  Elämäntapamme ei kuitenkaan ole vain kulutusta. Siihen kuuluu työntekoa tai muita toimia, joilla pidämme huolta siitä, että toisaalta kukkaroissamme on noita mainittuja paperilappuja ja muovin kappaleita ja että toisaalta niiden taikavoima pysyy ennallaan ja ne todella tarvittaessa muuttuvat niin Pohjoisen kuin Etelänkin tuotteiksi. Yksi keskeinen asia, jota tällöin on ylläpidettävä, on vienti Etelään. Vaikka sitä yleensä pidetään kiitettävänä toimintana, todellisuudessa myös se aiheuttaa suuria ongelmia kolmannen maailman ihmisille.

Myrkyllisten jätteiden, Pohjoisessa kiellettyjen kemikaalien ja saastuttavan teollisuuden vienti Etelään ovat räikeitä esimerkkejä. Mutta myös harmittomalta tai jopa suurelta hyväntekeväisyydeltä näyttävä elintarvikevienti voi aiheuttaa välillisesti inhimillistä ja ekologista tuhoa. Markkinatalouden nimeen vannovista maista tuleva subventoitu vilja ja muu ruoka tuhoaa paikalliset elintarvikemarkkinat. Viljelijät kurjistuvat ja valtiot velkaantuvat, mikä johtaa luonnonvarojen riistokäyttöön.

Ehkä kuitenkin suurimmat viennin aiheuttamista tuhoista liittyvät teknologian siirtoon. Saastuttavien ja luonnonvaroja kuluttavien laitteiden lisäksi samalla siirretään maailman ymmärtämisen muotoja, yhteiskunnallisia rakenteita ja elämäntapoja. Yksityisautoistaminen on yksi kaikkein selvimpiä tapauksia. Sen seurauksena joukoittain ihmisiä Etelässä kuolee saasteisiin ja liikenneonnettomuuksiin. Teknologian siirto merkitsee useimmiten kulttuurin ratkaisevaa muutosta epäekologisempaan suuntaan ja sen vähittäistä rapautumista.

Samaa kulttuurimuutosta edesauttaa turismi, joka on tällä hetkellä maailmanmitassa suurin elinkeinohaara. Se aikaansaa myös merkittäviä välittömiä sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia hotelleineen, lento- ja golfkenttineen sekä viidakkojen keskelle rakennettuine kulutuselämäntavan saarekkeineen. Suurin osa kolmannen maailman turismista kertyvistä rahoista virtaa Pohjoiseen.

Vielä enemmän kulutuskulttuuria Etelään siirtää joukkotiedotus, joka on viime vuosina voimakkaasti keskittynyt ja ylikansallistunut. Mainokset ja niitä tukevat tai niitä häiritsemättömät ohjelmat ovat sen toiminnan a ja o. Mainonta ruokkii avoimesti ekologisesti kestämätöntä elämäntapaa. Media on keskeinen osa tuotanto- ja kulutusrakenteitamme, mutta sen ympäristövaikutukset jäävät keskustelussa useimmiten sivuun.
 

Elämäntapamme mestaroijat

  Teollisuusmaissa päämajaansa pitävät ylikansalliset yhtiöt ovat lähes kaiken edellä mainitun toiminnan keskeisiä organisaattoreita. Ne pitävät huolen siitä, että tuhoisa elämäntapamme on mahdollista. Tuotantorakenteina ne ovat erityisen taipuvaisia toimimaan kolmannen maailman ihmisten ja ympäristön kustannuksella. Niillä on kaikille yhtiöille tyypillinen taipumus sysätä merkittävä osa kustannuksistaan ympäristön ja ulkopuolisten ihmisten maksettaviksi terveydellään ja köyhtymisellään. Mutta koska ne ovat onnistuneet irrottautua paikallisten ja alueellisten yhteisöjen kontrollista, ne voivat toteuttaa taipumustaan vapaammin.

Kansallisvaltion sijasta ylikansallisten yhtiöiden aisaparina toimivat monet globaalit valtioiden väliset elimet. Erityisen tärkeitä ovat Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailman kauppajärjestö. Ne luovat toiminnallaan kolmanteen maailmaan puitteet, joiden tukemana yhtiöiden tuhoisa toiminta voi laajentua.
 

Mitä on tehtävä?

  Kun siis nykyisten elämäntapamme vaikutukset Etelässä ovat niin kielteisiä, on moni alkanut miettiä, miten niitä voisi muuttaa. Yleisimmät muutosideat liittyvät yksilöllisiin elämäntavan muutoksiin. Ihminen ajattelee, että hänen on aloitettava itsestään ja ostettava vain reilunkaupan ja Maailmankauppojen kahvia ja teetä, siirryttävä luomutuotteisiin, boikotoitava ylikansallisten yhtiöiden tuotteita, vähennettävä energiankulutusta, luovuttava yksityisautosta, siirryttävä uusiutuvaan energiaan, käytettävä vain kierrätystuotteita, vähennettävä kulutusta ylipäänsä, muutettava maalle, kulutettava vain paikallisesti tuotettuja tuotteita...

Nämä ovat kaikki kiitettäviä pyrkimyksiä, mutta monet niistä ovat vaikeita ja jotkut lähes mahdottomia toteuttaa useimmille suomalaisille nykyisissä olosuhteissa. Tämä tilanne voi saada monen ihmisen, joka vilpittömästi haluaa elää eettisesti, tuntemaan syyllisyyttä. Mutta kuten edellä tuotiin esiin, elämäntapaamme ovat rakentamassa muutkin kuin me itse. Se määräytyy pitkälti yhteiskunnallisista rakenteista. Voi olla vapauttavaa tiedostaa, että yksilöllisillä muutospyrkimyksillä on rajansa.

Kuitenkin myös tällainen yhteiskunnallinen näkökulma saattaa johtaa harhaan. Voimme alkaa ajatella, ettemme millään tavalla ole vastuussa Etelän kurjuudesta ja ympäristötuhosta, koska kerran ylikansalliset yhtiöt ja muut rakenteet määräävät elämäntapamme. Nämä rakenteet ovat kuitenkin muotoutuneet konkreettisten ihmisten kamppailujen ja niissä saavutettujen voittojen ja häviöiden seurauksena pääosin viimeisten seitsemän sukupolven aikana. Koska ihmisten yhteistoiminta on rakenteet luonut, ne voidaan myös yhteistoimin purkaa - ainakin seitsemän sukupolven kuluessa.

Tätä muutospyrkimystä edustavat maailmanlaajuiseen solidaarisuuteen ja aitoon demokratiaan tähtäävät liikkeet, jotka ovat nousussa ympäri maailmaa. Sitä osoitti muun muassa Maailman kauppajärjestön Seattlen kokouksen yhteydessä joulukuussa 1999 järjestetty tuloksellinen kansalaistoiminta. Näihin liikkeisiin liittyminen on jokaiselle suomalaiselle mahdollista.

Meidän vastuumme Etelän ihmisten kärsimyksistä ei siis merkitse vain yksilöllisiä kulutusvalintoja vaan ennen kaikkea sitä, että tuemme Etelän riiston lopettamiseen tähtääviä liikkeitä ja osallistumme niihin. Tätä ei pidä nähdä raskaana velvollisuutena, vaan vapautuksen mahdollisuutena. Tilaisuutena olla yhteistoimin toisten ihmisten kanssa luomassa maailmaa, jonka rakenteet sallivat eettisen elämän eivätkä pakota meitä nauttimaan hirvittävien rikosten hedelmiä.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun

3.10.2000 jälkeen: