Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Voima-lehden numerossa 1/2007. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Daniel Cohn-Bendit: vallan kumoajasta vallan vartijaksi


Markkinoita vai kapitalistien valtaa?

Itsehallinto ja väsyvät kansalaiset

Sidottu valtakirja vai itsenäinen poliitikko?

Ylikansallinen diktatuuri vai demokratia?

Manipuloidut vai suvereenit kuluttajat?

Tuotanto vai varanto?



Olli Tammilehto tapasi vuoden 1968 Pariisin kapinan näkyvimpiin johtajiin kuuluneen Daniel Cohn-Benditin, joka on nykyisin vihreä europarlamentaarikko. Tämä oli lennähtänyt syyskuussa Suomeen osallistuakseen Euroopan vihreiden kokousta. Ajoittain kiivas mutta ystävällissävyinen keskustelu käytiin tyhjässä eduskunnan kokoushuoneessa.

Olli Tammilehto: Millaisen yhteiskunnan puolesta kamppailit keväällä 1968?

Daniel Cohn-Bendit: Silloinen Ranska oli moraaliltaan hyvin vanhanaikainen. Nuorten ihmisten autonomiaa ei tunnustettu.

OT: Mutta mitkä olivat päämääränne?

DC: Se on monimutkainen asia. Kielenkäyttö oli paljolti sosialistista, mutta olennaista oli pyrkimys saada lisää vapautta. Silloin nuorten ja naisten elämä oli vaikeaa. Esimerkiksi naimisissa olevan naisen piti saada aviomiehensä lupa pankkitilin avaamiseen.

OT: Sinähän itse olit tuolloin anarkisti.

DC: Niin olin antikommunisti ja antitotalitaristi ja myös antikapitalisti. Meillä oli selvä näkemysero maolaisten ja muiden silloisten marxilaisten ryhmien kanssa.

Markkinoita vai kapitalistien valtaa?

OT: Miten nyt suhtaudut kapitalismiin?

DC: Radikaalien yhteiskunnallisten liikkeiden keskuudessa on vanhastaan ollut kiistoja suhtautumisesta markkinatalouteen. Esimerkiksi tunnettu anarkistiteoreetikko Pierre-Joseph Proudhon oli aivan eri linjoilla kuin Karl Marx. Olennaista oli, että anarkistit olivat talouden valtiollistamista vastaan. Tämä on ollut aina minun näkemykseni. Hyväksyn markkinatalouden – kysymys on siitä, millaisilla säännöillä se toimii. Valtiollistettu talous ei toimi.

OT: Mutta elämmekö nykyisin markkinataloudessa?

DC: Meillä on markkinatalous. Tosin on monopoleja ja oligopoleja. Nykyistä globalisaatiota tarkastellessa huomaa, ettei markkinatalous toimi maailman tasolla. Olennaista on kaikissa tapauksissa löytää tasapaino valtion väliintulon ja markkinoiden välillä. Suomessa teillä on toimiva markkinatalous Nokia-yhtiöineen.

OT: Monet teoreetikot tekevät nykyisin eron markkinatalouden ja kapitalismin välillä – itseasiassa jo Adam Smithillä on tämä erottelu.

DC: Niin mutta tämä on varsin monimutkainen teoreettinen kysymys. Tietenkin elämme kapitalistisessa markkinataloudessa. Keskeinen ongelma on, kuinka taata ihmisarvon mukainen elämä tällaisessa yhteiskunnassa. Se ei ole helppoa. Tästä on Euroopassa käynnissä laaja keskustelu.

OT: Nämä ylikansalliset yhtiöt kasvavat yhä suuremmiksi...

DC: ... ja siksi tarvitaan ylikansallisia poliittisia organisaatioita. Kansallisvaltio syntyi, kun markkinoista tuli kansakunnan laajuiset ja tarvittiin valtio määräämään säännöt markkinoille. Ylikansallisessa kapitalismissa kansallisvaltio ei voi toimia. Siksi meillä on nykyisin Eurooppa, joka on yhdenlainen ylikansallinen poliittinen organisaatio.

OT: Säätelevätkö nämä eurooppalaiset poliittiset rakenteet markkinoita vai...?

DC: ... tämä on ollut pitkä historiallinen kamppailu. Eurooppa on vain 50 vuotta vanha. Me olemme matkalla Euroopan poliittisten organisaatioiden uskomattomaan muutokseen. Prosessiin kuulu ongelmia ja ristiriitoja. Otetaan yksi askel eteen ja toinen taakse. Tämä on nähtävä historiallisessa ulottuvuudessa.

OT: Satutko tuntemaan hollantilaisen ryhmän nimeltään Corporate Europe Observatory (CEO)?

DC: Niin...

OT: Ryhmä on tuottanut mielenkiintoisia raportteja, jotka viittaavat siihen, että yhtiöt säätelevät poliittista järjestelmää eikä päinvastoin (Ks. Oy Eurooppa Ab, EU:n ja teollisuuden vaaralliset kytkennät. Like, Helsinki 1999 jahttp://www.corporateeurope.org/)

DC: Jos tämä on totta, yhtiöt säätelevät myös kansallisvaltioita.

OT: Toki myös näin on.

DC: On aina ollut niin, että kapitalismissa yhtiöt haluavat säädellä valtioita omalla tavallaan. Tässä on kysymys kamppailusta demokratian puolesta. Voi tehdä analyysin, jonka mukaan suuret yhtiöt ovat vahvoja ja ne pakottavat muut toimimaan niiden tahdon mukaisesti. Tämä on tavallaan totta, mutta on kysymys vain siitä, kuinka voimakkaasti ihmisten on kamppailtava saadakseen demokratian takaisin. Valtiollinen säätely saa alkunsa tästä kamppailusta.

OT: 1960-luvulla ajattelit erilailla...

DC: Mikä tässä 60-luvussa oikein viehättää. Nyt 40 vuotta myöhemmin kaikki toimittajat, jotka tulevat luokseni, aloittavat tästä. Kyse on maailmanlaajuisesta pakkomielteestä. Tuo periodi näyttää merkittävämmältä kuin ensimmäinen ja toinen maailmansota.

OT: Joka tapauksessa minä olen henkilökohtaisesti vähintään yhtä paljon kiinnostunut toisesta ajanjaksosta nimittäin Venäjän vallankumouksesta. Silloin oli syntymässä kapitalismista ja valtiososialismista eroava komas vaihtoehto, jonka bolshevikit murskasivat. Kirjoitat Gauchisme-kirjassasi (suom. Radikaali-vasemmisto: lääke kommunismin vanhuudenheikkouteen. Helsinki 1969) tästä. Noilla vallankumouksellisilla kuten sinulla 1960-luvulla oli mielessään aivan erilainen yhteiskunta – ei markkinatalous eikä keskitetty suunnitelmatalous. Miksi olet menettänyt uskosi sellaisiin vaihtoehtoihin?

Itsehallinto ja väsyvät kansalaiset

DC: En ole menettänyt mitään. Libertaarien ja anarkistien keskeinen ajatus oli, että ihmiset haluavat itsehallintoa tehtaissa, lähiympäristössään, kouluissa ja kaikkialla muualla. Ajan kuluessa huomasimme kuitenkin, että ihmiset voi mobilisoida joksikin aikaa laittamaan valtavasti energiaa asioiden muuttamiseen. Ja sitten, sanomatta ”nyt lopetetaan”, he vain palaavat arkipäiväiseen elämäänsä. Tässä nähdään, että he haluavat antaa politiikan joidenkin toisten tehtäväksi. Näin päädymme demokraattisen vallan perinteiseen muotoon. Jos tämä ihmisten halu oli totta, se libertaarinen idea, joka minulla oli, koska olin valtiota vastaan, oli hylättävä. Suurin osa ihmisistä haluaa elää elämäänsä ja vain kontrolloida poliittista valtaa. Tämä oivallus sai minut muuttumaan. Meidän oli integroitava näkemykseemme perinteinen poliittinen järjestelmä ja katsottava, perustuuko tämä demokraattiseen eikä autoritaariseen kulttuuriin, avoimeen kulttuuriin, joka on täynnä ristiriitoja. Tähän ajatteluun kuuluu tietyn tyyppinen markkinatalous ja tietyn tyyppiset sitä säätelevät säännöt. Lisäksi täytyy olla – kuten Hannah Arendt sanoi – julkinen sfääri, jossa käydään suuret poliittiset keskustelut. Tämä eroaa kovasti utopistista itsehallinnollista yhteiskuntaa koskevasta ajatuksesta.

OT: Varmaan ihmiset väsyivät itsehallintoon Ranskassa 1968, mutta voiko yleinen väite asiasta pohjautua vain tuohon kokemukseen? Historiassa on ollut itsehallinnon tai suoran demokratian kausia, jotka ovat kestäneet kauemmin ja joiden loppumisen syyt ovat muualla.

DC: Mitä sellaisia on?

OT: Esimerkiksi muinainen Ateena.

DC: Mutta se oli orjayhteiskunta.

OT: Se ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen esimerkki itsehallinnosta varsinkin, jos tarkastellaan pieniä valtiottomia kansoja.

DC: Ateena ei ollut itsehallinnollinen. Sen sijaan polis merkitsi politiikan julkisen sfäärin ajatuksen syntyä, demokratian ajatuksen syntyä.

OT: Entä keskiajan eurooppalaiset kaupungit?

DC: Nämä kaupungit eivät olleet itsehallinnollisia, koska niissä vallitsi täydellinen yhteiskunnallinen hierarkia. Jos haluat uskoa, että voisi olla täydellinen itsehallinto parlamentaarisen järjestelmän ulkopuolella, se sopii. Kamppaile sen puolesta. Minä tiedän kaiken – esimerkiksi sen, mitä tapahtui Kataloniassa 1936. Nämä ovat lyhyitä historiallisia hetkiä. Sitä paitsi ne, jotka osallistuvat itsehallintoon, muodostavat aina vähemmistön.

Sidottu valtakirja vai itsenäinen poliitikko?

OT: Haluaisin tuoda keskusteluumme uuden kysymyksen: on olemassa erilaisia tapoja delegoida valtaa tai valtuuttaa yksi ihminen hoitamaan asioita toisten puolesta. On muun muassa Euroopan vanhoissa parlamenteissa käytössä ollut ja vanhan työväenliikkeen kannattama imperatiivisen mandaatin eli sidotun valtakirjan ajatus.

DC: Vihaan sitä. Imperatiivinen mandaatti merkitsee sitä, että paikallisyhteisön sisällä uskotaan tiedettävän kaikki eikä hyväksytä poliittisen sfäärin itsenäisyyttä. Normaalissa demokratiassa sinä valitsen minut neljäksi vuodeksi ja jos et pidä toiminnastani et valitse uudelleen. Imperatiivinen mandaatti merkitsee epäluottamusta. Se edustaa perinteisen vasemmiston pyrkimystä kontrolloida kaikkea. Se ei ole minun ajatukseni vapaudesta.

OT: Mutta monille se on juuri ajatus siitä, miten tavalliset ihmiset voisivat olla vapaita. Väität siis...

DC: Niin mutta kommunismi edusti monille vapauden ideaa. Katso tuloksia! Sinulla voi olla maailman parhaimmat aikomukset, mutta luot kaikkein pahimman yhteiskunnan.

OT: Mutta entä sitten nykyinen yhteiskunta? Edistymmekö mielestäsi kapitalismin kontrolloinnissa ja kamppailussa ympäristötuhoja vastaan?

Ylikansallinen diktatuuri vai demokratia?

DC: Ei. Olemme vaikeassa tilanteessa. Globaalisoituneessa maailmassa säätelyvälineet, joilla voimme taata tietyn tyyppisen kehityksen, eivät ole kypsiä. Siksi meillä on politiikan kriisi. Jos haluat sanoa, että nykyisin asiat eivät ole hyvin, olen samaa mieltä. Yhdyn näkemykseesi, koska meidän on keksittävä uusi ylikansallisen demokratian muoto sekä Euroopan että maailman tasolla, eikä tämä todellakaan ole helppoa.

OT: Mutta tuon globaalin hallinnon ajatuksen takana on käsitys, jonka mukaan kapitalismi tuottaa aidosti vaurautta ja kysymys on vain sen jakamisesta ja säätelystä. Mutta kun ajatellaan maailmanlaajuisia ekologisia ongelmia...

DC: ... olen samaa mieltä. Olet oikeassa: olemme äärimmäisen pahassa liemessä. Jollei haluta maailmanlaajuista diktatuuria, meillä on kaksi ongelmaa: miten päästään demokraattiseen tietoisuuteen siitä, että tietyn tyyppinen kasvu ja tuotanto tuhoava maapallon ilmastonmuutoksella tai muulla tavalla, ja miten päästään itse-säätelevään yhteiskuntaan. Tämä juuri on keskeinen ongelmamme. Esimerkiksi hyvin monet poliitikot seuraavat ihaillen Kiinan talouskasvua, joka kuitenkin luo uskomatonta ekologista hävitystä.

OT: Joten nettotulos on negatiivinen – maa ei tuota mitään.

DC: Kyllä, mutta miten muuttaa tilannetta?

OT: Yksi tapa on aloittaa täältä.

DC: Ei, ei, ei. Toinen tapa on globaalit instituutiot esimerkiksi Maailman kauppajärjestö, WTO. Kritisoin järjestöä siitä, ettei sen säätelykriteereitä määritä ympäristö- ja sosiaaliset sopimukset. Jos halutaan Kiinan kuuluvat siihen, maan on taattava ihmisten järjestäytymisoikeus – vapaus muodostaa ekologisia organisaatioita. Silloin kiinalaiset kuten suomalaisetkin luovat vihreitä puolueita tai muunlaisia järjestöjä ja yrittävät kontrolloida ekologista kehitystä ja muuttaa sitä.

OT: Mutta tällä hetkellä WTO toimii juuri päinvastoin.

DC: Niinhän se toimii, mutta myös Suomi toimii niin, ja siksi hallitusta halutaan muuttaa. Ero meidän välillämme on se, että sinä kerrot, ettei tämä tai tuo toimi ja niin edelleen. Minä sen sijaan tarkastelen aina kulloisenkin hetken dynamiikkaa ja yritän muuttaa sitä.

OT: Mutta eikö sinun mielestäsi yksi tapa muuttaa dynamiikkaa ole muuttaa koko yhteiskunnallista ja taloudellista ajatteluamme?

DC: Ajattelu on kyllä muuttumassa. Aina kun sanoo, että tämä täytyy muuttaa, on ihmisten enemmistön on oltava muutoksen takana.

OT: Mutta ihmisten enemmistö ajattelee jo nyt varsin ekologisesti ja kriittisesti, eikö totta?

DC: Kyllä potentiaalisesti. Mutta jos ihmiset ajattelevat kuten väität, Euroopan vihreiden puolueiden kannatuksen täytyisi olla 30-40 %. Mutta todelliset vaalitulokset merkitsevät, ettei ekologinen diskurssimme kosketa meillä olevaa potentiaalia.

OT: Olen samaa mieltä. Mutta eikö yksi syy siihen ole se, että ekologinen ja taloudellinen diskurssi ovat niin kaukana toisistaan?

DC: Kyllä mutta asia on monimutkainen. Kun ekologisia kriteereitä noudatetaan, ihmisten haluama kulutus on vaarassa. Ekologian ja kulutuksen yhdistäminen ei ole helppoa. Voi aina sanoa, että vaihtoehtoiset energianlähteet ja ekologinen modernisaatio luovat työtä. Se on totta, mutta silti meidän on kampailtava sen ongelman kanssa, että vallitsevaa kasvua kyseenalaistamalla kyseenalaistamme myös ihmisten elämäntavan. Ihmiset haluavat tehdä jotakin ilmastonmuutoksen estämiseksi mutteivät halua muuttaa elämäntapaansa.

Manipuloidut vai suvereenit kuluttajat?

OT: Mutta entä mainonnan ja valtavan harhakuvienluomisteollisuuden osuus tässä?

DC: Tämä on merkittävä asia, mutta mitä haluat tehdä sille? Haluatko kieltää sen?

OT: Ehkäpä haluasiakin.

DC: Silloin ihmiset olisivat sinua vastaan. Vuosia vihreät ajattelivat näin ja halusivat kieltää kaiken. Mutta silloin sinulla ei ole mitään mahdollisuuksia.

OT: Mutta eikö mainonta ole täydellisesti markkinatalouden vastaista, koska se on manipulointia?

DC: En ole niin varma. On toki löydettävä mainonnalle sopivat normit, mutta dramatisoit liikaa mainonnan vaikutusta. Se on ansa, johon myös suurteollisuus on langennut. Se ajattelee, että mainonnalla voi saada aikaan mitä tahansa, mikä ei ole totta. Toisaalta me myös tarvitsemme mainontaa esimerkiksi vaihtoehtoisten energianlähteiden puolesta.

OT: Entä sitten nykyään yleisin mainonnan tyyppi, jossa tuotteeseen yhdistetään usein tiedostamattomalla tasolla myönteisiä asioita, jotka eivät siihen luonnostaan kuulu. Esimerkiksi Coca-Cola mainokset yhdistävät juomaan sosiaalisen menestyksen ja rikkaiden nuorten elämäntavan.

DC: Minusta tämä ei ole suuri ongelma.

OT: Tunnetko modernin mainonnan historiaa? Sehän syntyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen nimenomaan eliitin vastaiskuna, jolla pyrittiin torjumaan äänestysdemokratian ja työväenliikkeen muodostama uhka. Sen taustalla on totalitäärisen kontrollin ajatuksia.

DC: Totta, olen samaa mieltä. Tarvitsemme eettisiä säännöstöjä ja liberalisointia. Tarvitsemme säädöksiä, joiden perusteella voi joutua oikeuteen, jos väittää tuotteessa olevan jotakin, mitä siinä ei ole. On paljon, jota voi kyseenalaistaa mainonnassa, koska se voi olla tai on manipuloinnin muoto.

OT: Minä esimerkiksi en suomalaisena ole voinut törmäämättä kännykkäbisnekseen ja sen täysin harhaanjohtavaan julkisuuden hallintaan. Nokia yhtiö hallitsee lähes täydellisesti yhteiskuntaamme: mitään tietoja kännyköiden terveys- ja ympäristövaikutuksista ei pääse suureen julkisuuteen...

DC: ... niin on paljon kritiikkiä, joka koskee sähkösavusumua (electro-smog) ja ...

OT: ... näin ollen uutta teknologiaa kuluttavat ihmiset eivät tiedä mitä kuluttavat. Heitä on johdettu täydellisesti harhaan. Ja tässä on kyseessä nykyisen kapitalismin kannalta keskeisestä tuotantohaarasta...

DC: ... näin on, mutta aina on ollut niin. Jossain vaiheessa kuitenkin jotain tietoa on päässyt läpi ja ihmiset alkavat kyseenalaistaa asioita.

OT: Mutta silloin voi olla liian myöhäistä.

DC: Koskaan ei ole liian myöhäistä.

OT: Ainakin ihmisille, jotka ovat kuolleet.

DC: Mutta kuinka monet ihmiset elävät? Mielestäni vainoharhainen näkemys, jonka mukaan olemme tuhon kynnyksellä, ei vie pitkälle.

Tuotanto vai varanto?

OT: Joka tapauksessa todellisten ympäristövaikutusten huomioonottaminen kyseenalaistaa vallitsevan ajattelun takana olevaa keskeistä tarinaa, jonka mukaan tuotantovoimamme jatkuvasti edistyvät. Etkö ajattele, että vihreiden ja ympäristöliikkeiden pitäisi muuttaa täydellisesti yhteiskuntamme keskeistä taustakertomusta? Eikö taloudesta pitäisi kertoa aivan toisenlaista tarinaa?

DC: Mielestäni vihreät kertovat taloudesta toisenlaista tarinaa.

OT: En ainakaan Suomessa ole havainnut tällaista.

DC: En tiedä Suomesta, mutta kaikki tämä ekologista modernisaatiota koskeva diskurssi on vaihtoehtoista tuotantoa koskevaa diskurssia.

OT: Mutta se on edelleen tuotantoa koskeva tarina...

DC: ... elät Suomessa ja tarvitset valoja, vaikka vastustat ydinvoimaa. Tarvitset siis vaihtoehtoista energiantuotantoa.

OT: Tietenkin, mutta meillä paljon suunnattoman arvokasta, jota ei ole tuotettu, kuten esimerkiksi ilmakehä.

DC: Niin mutta jos haluat suojella ilmakehää on siirryttävä vaihtoehtoiseen energiaan. On tuotettava energiaa, jotta nauhurisi toimisi – vai onko se aurinkokäyttöinen.

OT: Mutta on mahdollista kehittää taloutta koskeva kertomus, joka ei korosta tuotantoa vaan sitä, mitä meillä on ilman tuotantoa.

DC: Et voisi tehdä tätä haastattelua, jos sinulla olisi vain...

OT: En väitä, ettei tuotantoa pitäisi olla vaan että vallitseva kertomus korostaa sitä liikaa...

____

Tässä vaiheessa väittelyn keskeyttivät Helsingin Sanomien toimittajat, jotka astuivat sisään ja alkoivat kysellä Cohn-Benditiltä EU-politiikan arjen kiemuroista.

Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

2.3.2007