Osoite:

Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kulttuurivihkojen numerossa 1/2005. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Kohti barbarian aikaa?


Barbaareja ovat aina olleet muut. Mutta olemmeko todella niin sivistyneitä ja humaaneja kuin kuvittelemme? Mihin raakalaisuuteen syyllistymme jokapäiväisessä elämässämme? Mitä hirmutekoja sivistyneen maailman johtajat voivat kohdistaa myös meihin?



Vuonna 1916 tunnettu puolalais-saksalais-juutalainen sosialisti Rosa Luxemburg istui berliiniläisessä naisvankilassa. Ensimmäisen maailmansodan teurastus jatkui hänen ympärillään. Luxemburg oli vangittu, koska hän agitoi sotilaita lopettamaan toistensa tappamisen ja nostamaan aseensa sotaa käyviä hallituksia vastaan. Valtiotieteiden tohtori käytti vankeusaikansa hyväksi ja kirjoitti Junius-nimimerkillä pamfletin Die Krise der Sozialdemokratie, Sosialidemokratian kriisi(1).


Sosialismi tai barbaria

Kirjassaan Luxemburg siteerasi Friedrich Engelsin puhetta, jota ei ole säilynyt kirjallisena: "porvarillinen yhteiskunta on vaikean valinnan edessä: joko siirrytään sosialismiin tai palataan barbariaan". Tähän pamfletin kohtaan on sen jälkeen viitattu lukemattomissa yhteyksissä eri puolilla maailmaa. Mutta mitä Luxemburg ja Engels tarkoittivat palaamisella barbariaan?

‘Barbaari' on kreikkaa ja tarkoitti alunperin kreikkaa osaamatonta vierasmaalaista. Barbaari-sanalla on edelleen tämä sivumerkitys: barbaareita ovat eurooppalaisen sivilisaation ulkopuoliset raa'at ja sivistymättömät ihmiset. Barbariaan palataan, kun tullaan yhtä raaoiksi ja sivistymättömiksi kuin he.

Niinpä nykyeurooppalaiset voivat ilkkua Luxemburgin haamulle: Stalinin aikana toteutui sosialismi ja barbaria. Sen sijaan vaikka kapitalismimme on jatkanut voittokulkuaan, emme ole vajonneet barbariaan: korkeakouluja, oopperataloja, konserttisaleja, kirjoja ja muuta sivistävää on enemmän kuin koskaan. No niin, olihan niitä myös Stalinin Neuvostoliitossa. Mutta meillä ei ihmisiä pidätetä mielivaltaisesti, eikä valtio kiduta ja tapa kansalaisiaan!

Luxemburg tarkoitti kuitenkin jotain muuta kirjoittaessaan sosialismista, kapitalismista ja barbariasta. Ensinnäkin sosialismi ei ollut hänelle puolueen yksinvaltaa vaan ruhonjuuritason demokratiaa. Hän kritisoi Leninin tulkintaa proletariaatin diktatuurista ankarasti. Saksalaisten sotilaiden vuonna 1919 murhaama Luxemburg tuskin olisi pitänyt Stalinin ajan Neuvostoliittoa sosialistisena.


Barbaarinen Rooma

Toiseksi barbariaan vajoamisella hän tarkoitti ensimmäisen maailmansodan teurastuksen lisäksi sitä hävitystä ja kulttuurien tuhoa, jota imperialismi kaikkina aikoina saa aikaa. Hän viittaa pamfletissaan Rooman valtakunnan historiaan. Tekstissä jää jossain määrin epäselväksi, tarkoittaako hän Rooman valtakunnan loppua vai sen niin sanottua kukoistusta. Kun ottaa huomioon Luxemburgin ajattelun yleisen suunnan, on ilmeistä, että hän tarkoitti kukoistusta.

Joka tapauksessa Rooman valtakunnan suuruuden aika merkitsi hirvittävää raakuutta ja hävitystä. Esimerkiksi jopa joidenkin vasemmistolaisissa piirissä arvostetun Gaius Julius Ceasarin suurin saavutus oli Gallian liittäminen Roomaan vuosina 58-51 eaa. Se merkitsi satoja taajamien polttamista maan tasalle, noin miljoonan gallialaisen tappamista ja miljoonan ihmisen alistamista orjiksi. Valloituksen jälkeen alkoi Galliassa kuten muillakin roomalaisten sivistämillä alueilla luonnon barbaarinen hävittäminen. Aseiden valmistukseen tarvittiin rautaa ja raudan erottamiseen malmista korkealaatuista puuhiiltä, jota taas saatiin kovia puulajeja kasvavista metsistä. Roomalaiset hävittivät kaikki jalopuumetsät Galliasta kuten muualtakin valtakuntansa alueelta. Lopulta kaukaisten Brittien saarten metsät toimivat imperiumin armeijan energianlähteenä.(2)

Imperiumi ei tuonut hyvinvointia myöskään emämaan asukkaille. Se merkitsi valtavaa rasitusta ja sotilaalliseen raakalaisuuteen vajoamista suurelle osalle Apenniinien niemimaan silloista väestöä. Kaiken kukkuraksi tämän julman maailmanvallan rakentaminen ei tutkimusten mukaan edes kannattanut kansantaloudellisesti: sen ainoa hyöty oli pienen yläluokan rikastuminen.

Roomahan kuitenkin edusti orjanomistusjärjestelmää! Kapitalismihan on jotain aivan muuta. Mutta eikö sitten Natsi-Saksa ollut kapitalistinen valtio? Sitähän yleisesti ja täydestä syystä pidetään mitä barbaarisimpana valtakuntana.


Normaalit natsit

Hitlerin Saksa muodostaa kuitenkin vallitsevassa tietoisuudessa jonkinlaisen piikkilankojen ja vallihautojen rajaamaan poikkeusalueen, jonka syntyyn mitkään eurooppalaisen sivilisaation yleiset ilmiöt eivät vaikuttaneet ja joka puolestaan ei vaikuttanut mihinkään lännen johtaman "maailmanyhteisön" hellimiin ilmiöihin. Tuolloisen Saksan barbarian selittää vain saksalaisten tai natsien kiintymys pakanalliseen mystiikkaan ja irrationaalisuuteen – toisin sanoen se, että he käänsivät katseensa pois sivilisaatiomme syvimmistä arvoista.

Kaikesta huolimatta Natsi-Saksa oli monessa suhteessa modernia kapitalismia parhaimmillaan. Totalitaarinen hallinto tarjosi mahdollisuuden ensimmäistä kertaa toteuttaa monia teknisen järjen sanelemia projekteja piittaamatta kansalaisten vastustuksesta ja syrjäyttää "nurkkakuntaisen ajattelun viimeiset jäänteet"(3). Massa-autoistamisen, moottoriteiden, valtakunnallisen sähköverkon, sähköisten propagandaväineiden sekä köyhien ja alisteisten maiden kustannuksella tapahtuvan oman maan luonnon suojelun kautta olemme natsien perillisiä.(4)

Kuten muidenkin kapitalististen hallitusten niin myös natsijohdon suurin pelko oli työväen- ja muiden tasa-arvoa ajavien liikkeiden nousu. Olihan keväällä 1919 Münchenissä, Bremenissä, Badenissa ja Braunschweigissa ollut jopa lyhytkestoisia neuvostotasavaltoja. Työväenliikkeen uhka selittää monia sekä "normaaleja" että barbaarisia hankkeita tuon ajan Saksassa.

Tämä oli esimerkiksi natsien lempilapsen kansanauton eli Volkswagenin taustalla. Hitler tapasi vuonna 1935 ranskalaisen autoteollisuusmiehen Renault'n. Hän selitti tälle, miksi natsit olivat niin voimakkaasti edistämässä kansanautoa. Asevarustelun aikaansaaman noususuhdanteen jälkeen työväenliikkeestä uhkasi taas muodostua kiusankappale. "Halvennetun liikennevälineen" piti ennen kaikkea auttaa "hajauttamaan teollisuustyöväestö siirtämällä heidät asumaan tehtaan ympäristöstä maalle"(5). Työväenliikkeen fyysisen hajottamisen rinnalla eivät Hitlerin mielestä varmaankaan massa-autoilun myöhempinä vuosikymmeninä tappamat kymmenet miljoonat ihmiset olisi olleet liian suuri hinta.

Juutalaisvastaisuus oli myös tässä suhteessa käyttökelpoinen. Yleinen näkemys Saksassa oli 1800-luvun loppupuolelta alkaen ollut, että antisemitismi oli yksinkertaisen kansan antikapitalismia(6). Natsien edistäessä epätasa-arvoisuudesta ja työpaikoilla tapahtuvasta alistamisesta johtuvan vihan ja katkeruuden projisointia juutalaisiin Hitleriä tukeva talouselämä saattoi hengittää rauhassa.

Kun juutalaisia ei liittoutuneiden meriherruuden takia voitu siirtää Madagaskarille, päätettiin toteuttaa juutalaisten kansanmurha. Sitä eivät käytännössä suorittaneet pakanallisten myyttien riivaamat, kiilusilmäiset fanaatikot, vaan meille niin läheiset eurooppalaisen sivistyksen omaksuneet kunnolliset perheenisät, jotka tottelivat kuuliaisesti esimiestensä käskyjä(7).

Saksan hyökkäyksellä Neuvostoliittoon oli meille tuttuja ja normaaleja imperialistisia syitä: Saksan talouselämä tarvitsi välttämättä esimerkiksi Kaspianmeren öljyä. Hitler ihaili Britanniaa, koska se oli onnistunut alistamaan suuren Intian häikäilemättömän julmalla hallinnollaan. Hän aikoi pystyttää Ukrainaan samanlaisen hallintojärjestelmän.

Saksalaiset saatiin mukaan veriseen sotaan muun muassa levittämällä tarinaa juutalaisten kansainvälisestä salaliitosta, jossa bolshevikit olivat osallisina. Hitlerin valtaannousua junailleen valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin mukaan sotavalmius voitiin luoda seuraavasti: "Se on helppoa. Kaikki mitä on tehtävä, on kertoa ihmisille, että heitä vastaan on hyökätty ja tuomita rauhantekijät epäisänmaallisesta toiminnasta, joka saattaa maan vaaraan."

No mutta tämähän on kaikki menneisyyttä! Tällähän ei ole mitään tekemistä nykyisen Euro-Amerikan tai Amero-Euroopan kanssa. Esimerkiksi se, että suuri joukko natsipuolueeseen kuuluneita johtavia vakoilu- ja sotateknologia-asiantuntijoita siirrettiin suoraan Saksan valtion palveluksesta USA:n, Ranskan ja Britannian palvelukseen(8), on vain sodan lopun satunnainen episodi.

Barbaria on tietenkin vain meidän sivilisaatiomme ulkopuolella. Sitä edustavat terroristit ja näitä siittävät toimintakyvyttömät ja roistovaltiot. USA:n armeija ja EU:n nopean toiminnan joukot turvaavat meidät kuitenkin näiden barbaarien aiheuttamilta uhkilta.

Yksi osoitus muun maailman barbariasta ovat sisällissodat ja niiden aiheuttamat pakolaisvirrat. Meidän humaanisuuttamme taas osoittaa se, että haluamme auttaa pakolaisia – tosin tietenkin mieluummin muualla kuin täällä. Sivilisaatiomme korkeaa tasoa osoittaa myös se, että viemme köyhiin maihin kehitystä ja demokratiaa.

Tunnetut kirjailijat ja humanistit puolustivat Euroopan siirtomaapolitiikkaa 1800-luvulla lähes samoilla sanakäänteillä, kuin millä nyt oikeutetaan eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten hääräily köyhissä maissa(9). On siis paikallaan tarkastella tämän päivän sivilisaatiotamme tarkemmin.


Satunnaiset joukkomurhat

Nykyisessä teknisessä yhteiskunnassa erilaiset hallintoelimet määrittävät rutiininomaisesti turvallisuusnormeja koneille, laitteille ja rakenteille. Voisi luulla normeja määriteltävän niin, että kyseessä olevan teknologia aiheuttaa yhden ihmisen kuoleman vain äärimmäisen pienellä todennököisyydellä. Tämä on kuitenkin väärä luulo: lähes aina normien määrittäjät uhraavat joukon ihmisiä, jotta teknologian käyttöä ei vaikeutettaisi. Useimmat ympäristöpäätökset ovat siksi itse asiassa tilastollisia murhia. Niinpä esimerkiksi Kansainvälinen säteilysuojelukomissio, jonka suositukset yleensä siirtyvät valtioiden säteilysuojeluasetuksiin, perusteli vuonna 1969 säteilyannosrajaansa seuraavasti: "Komissio uskoo, että tämä taso turvaa kohtuullisen toimintavapauden ydinvoimaohjelmien laajentamiselle näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa."(10)

Maailman terveysjärjestön mukaan vuosittain liikenneonnettomuuksissa kuolee lähes miljoona ihmistä. He kuolevat normien säätäjien ylläpitämän murhaloton seurauksena. Jos auton vauhti rajoitettaisiin esimerkiksi nopeuteen 30 km/h, ei juuri kukaan kuolisi. Mutta suurinopeuksisten autojen käyttö- ja myynti ovat aivan välttämätöntä talouselämällemme. Sen elämä on toki ihmiselämää arvokkaampi.

Mutta vielä pienemmäksi käy ihmiselämän arvo, kun talouselämästä siirrytään maan- eli talouden puolustukseen. Tämä näkyy jo rauhan aikana. Esimerkiksi USA on suorittanut ydinaseidensa koeräjäytykset Nevadassa vain silloin, kun on tuullut lännestä. Lännessä nimittäin asuu suuri joukko rikkaita valkoisia kalifornialaisia. Idässä sen sijaan on pääasiassa intiaaneja ja mormoneja. Niinpä USA:n Atomienergiakomission julkisuuteen päässeessä huippusalaisessa muistiossa kutsutaan ydinsaastepilven alle jätettäviä ihmisiä "väestön osaksi, jolla on vähän käyttöä" (a low-use segment of the population)(11)

Jollei halua ummistaa silmiään nykyisen maailmanjärjestyksen historialta ja rakenteelta, huomaa helposti, että tämä on vain jäävuoren huippu järjestelmämme barbaarisuudesta.


Lebensraum à la USA

Toisen maailmansodan alettua kävi pian selväksi, että sodan jälkeen Englanti olisi ratkaisevasti heikentynyt. USA:n hallituksen asettama teollisuusjohtajista, tiedemiehistä ja virkamiehistä koostuva komitea päätyi siihen tulokseen, että maan teollisuus ei tulisi toimeen ilman Brittiläisen imperiumin, Latinalaisen Amerikan ja Aasian markkinoita ja raaka-aineita. USA:n oli välttämättä otettava Englannin paikka johtavana maailmanlaajuista ylivaltaa harjoittavana valtiona. Samaan aikaan kun Saksa oli valloittamassa itselleen Euroopan vähempiarvoisilta kansoilta Lebensraumia, elintilaa, kehiteltiin Yhdysvalloissa Grand Area -käsitettä. Oli "turvattava mahdollisuus rajoittaa vieraan maan itsenäistä vallankäyttöä, joka uhkaa pienintä mahdollista sellaista maailmanlaajuista aluekokonaisuutta, joka on välttämätön USA:n ja läntisen pallonpuoliskon turvallisuudelle ja taloudelliselle hyvinvoinnille"(12).

YK:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) syntyhistoria liittyy tähän. Kaikkia kolmea hahmoteltiin ensimmäisen kerran toisen maailmansodan aikana USA:n suunnitteluelimissä. Niiden tarkoitus oli taata pohjoisamerikkalaisten (yhtiöiden) elintila, Grand Area. Ne mahdollistaisivat USA:n turvallisuudelle tarpeellisen vallankäytön ilman, että tarvitsisi turvautua "imperialismin tavanomaisiin muotoihin".

Syntyneessä järjestelmässä köyhien maiden peltojen, vesien, metsien ja raaka-ainelähteiden ensisijainen tarkoitus on palvella Pohjois-Amerikan ja Euroopan ihmisiä, eläimiä ja koneita. Mutta myös köyhien maiden kuluttajien tehtävä on palvella Amero-Euroopan talouselämää, ja siksi on huolehdittava siitä, etteivät muiden maanosien tehtaat, käsityöläiset ja talonpojat häiritse meidän tuotteidemme markkinointia.

Köyhien maiden on alistuttava tähän järjestelmään vapaakaupan nimissä – jonka säännöt eivät tietenkään koske rikkaita maita. Viimeisen silauksen antavat velkaruuvia kiristämällä toteutetut rakennesopeutusohjelmat, jotka Maailmanpankki ja IMF hiljattain ristivät "köyhyyden vähentämisohjelmiksi". Orwellilaisesta kielenkäytöstä huolimatta resurssien poisviennin luonnollisia seurauksia ovat köyhyys, kurjuus, nälkä, taudit ja ennenaikaiset kuolemat – kuten aiemmissakin imperialistisissa järjestelmissä.(13)

Mutta "imperialismin epätavanomaiset muodot" eivät tässäkään järjestelmässä aina riitä. Niinpä Thomas Friedman, Suomessakin arvostettu New York Timesin "diplomaattinen kirjeenvaihtaja" (=USA:n hallituksen edustaja), kirjoittaa, että "markkinoiden näkymätön käsi ei voi koskaan toimia ilman näkymätöntä nyrkkiä – McDonald's ei voi kukoistaa ilman McDonnell Douglasia, F-15-hävittäjien valmistajaa. Ja sen näkymättömän nyrkin nimi, joka pitää maailman turvallisena piilaakson teknologioille, on USA:n armeija, ilmavoivat, laivasto ja merijalkaväki."

Piilaakson teknologioita edustaa mm. pohjoisamerikkalaisten omistama Nokia. Ehkäpä tästä syystä eläkkeelle siirtynyt suomalainen eurokenraali Gustav Hägglund totesi hiljattain: "Meille on lopulta hirveästi hyötyä siitä, että amerikkalaiset jahtaavat terroristeja ja roistovaltioita ympäri maailmaa".

Mutta, mutta... emmehän me missään tapauksessa elä barbariassa! Länsimaiden valtiothan eivät tapa omia kansalaisiaan mielivaltaisesti – tilastolliset murhat ovat kuitenkin nyt vähän eri asia.

Uuden barbarian toteutumisen astetta arvioitaessa on syytä palata kolme vuotta ajassa taaksepäin kesään 2001.

Puolentoista vuoden aikana oli ympäri maailmaa järjestetty suuria mielenosoituksia ja laajaa kansalaistottelemattomuutta globalisaation vallitsevaa suuntaa vastaan – viimeksi Genovassa, jossa heinäkuussa järjestetyn G8-kokouksen yhteydessä 300 000 ihmistä oli osoittanut mieltään. Viimeisten seitsemän vuoden kuluessa mielenosoituksia ja rakennesopeutuksen vastaisia kapinoita oli ollut myös köyhässä Etelässä poikkeuksellisen paljon. Maailman hallinta "turvautumatta imperialismin tavanomaisiin muotoihin" näytti yhä vaikeammalta.

Sitä paitsi USA:n talous oli kärsinyt laskusuhdanteesta ainakin maaliskuusta lähtien ja monien talousmiesten mielestä myös maailmantaloutta uhkasi taantuma. USA:n suuri ulkomainen velka oli vaarassa tulla maksuun. OPECin kokouksissakin puhuttiin avoimesti siirtymisestä dollareista muihin maksuvälineisiin. Maailmalla kiertävät Jumalaan luottavat velkakirjat eli dollarin setelit olivat vaarassa palata takaisin USA:han, jolloin maan olisi jollakin tavalla korvattava niitä vastaan aikoinaan saamansa ulkomaiset tuotteet.

Näiden "tavanomaisten" talousongelmien takana häämötti öljyn voiteleman maailmantalouden suuri lama. Uusia öljylöytöjä oli jo pitkään tehty hyvin vähän, ja nekin uudet kentät, joita löydettiin, olivat pieniä ja kalliita hyödyntää. Monien hallitsevia piirejä lähelläkin olevien asiantuntijoiden mukaan maailman öljyntuotannon huippu sijoittuisi lähimmän kymmenen vuoden sisään.

Lisäksi USA:n ja koko läntisen maailman järjestelmän oikeutusta ravistelivat yritysskandaalit ja epäilyt Yhdysvaltain presidentin vaaleissa tapahtuneista väärennöksistä.

Kaikkiin näihin ongelmiin oli valtaapitävien jo vuosisatoja hyvällä menestyksellä käyttämä lääke: sota. Uusi suursota antaisi taloudelle piristysruiskeen, ja menestysten myötä se lisäisi valtapitävien oikeutusta kansalaisten silmissä. Sota tekisi imperialismin tavanomaisiin muotoihin turvautumisen ymmärrettäväksi ja oikeuttaisi vastarintaliikkeiden tukahduttamisen. Ennen kaikkea sodalla voitaisiin huolehtia siitä, että niukkenevat öljyvarat pysyvät oikeiden ihmisten käsissä.

Suurta sotaa ei moderneimmillakaan aseilla kuitenkaan voinut käydä tapattamatta huomattavaa joukkoa USA:n ja muun läntisen maailman kansalaisia. Siksi hyökkäyssotaan oli lähes mahdotonta saada kansalaisten hyväksyntää, ja ilman hyväksyntää sotaretket eivät menesty – mikä siis tajuttiin Natsi-Saksassakin. Niinpä USA:n hallitsevissa piireissä haaveiltiin uudesta Pearl Harborista – vihollisen tekemästä hyökkäyksestä, joka oikeuttaisi sotaan lähdön samalla tavoin kuin Japanilaisten hyökkäys tuohon Havajissa sijaitsevaan laivastotukikohtaan oikeutti USA:n liittymisen toiseen maailman sotaan.

Bushin hallinnon politiikkaa suunniteltiin ennen hänen tuloaan presidentiksi varapresidentti Dick Cheneyn, puolustusministeri Donald Rumsfieldin, varapuolustusministeri Paul Wolfowitzin ja presidentin veljen Jeb Bushin perustamassa uuskonservatiivisessa aivoriihessä nimeltä "Uuden amerikkalaisen vuosisadan projekti" (Project for a New American Century). Sen raportissa vuodelta 2000 valitellaan USA:n täydellisesti hallitseman maailman rakentamisen hitautta: "Muutosprosessi, vaikka se saakin aikaan vallankumouksellisen käänteen, kestää todennäköisesti pitkään ilman jotain katalysoivaa katastrofia – kuten uutta Pearl Harboria."(14)


Syyskuun sattumia

Mutta kesällä 2001 maailman tilanteen huolestuttavaa kehitystä seuranneiden valtaapitävien ei tarvinnut odottaa kauan. Sattumalta uusi Pearl Harbor tapahtui New Yorkissa ja Washingtonissa 11.9.01 aivan kuin tilauksesta.

Mutta entä jos terrorihyökkäyksen ajankohta USA:han ei ollutkaan sattumaa vaan se todellakin oli tilattu? Voi hyvänen aika! Emmehän nyt voi ryhtyä salaliittoteoreetikoiksi – täytyyhän meillä olla sen verran arvostelukykyä!

Mutta entä jos jo olemme salaliittoteoreetikoita? Eikö virallinen kertomus 11.9.01 sattuneista tapahtumista ole juuri tyypillinen salaliittoteoria? Siinähän nimenomaan puhutaan salaliitosta, jonka mystisen Osama bin Ladenin johtama hämärä Al Qaida on tehnyt USA:n pään menoksi ja jonka 19 fanaattista terroristia toteuttavat. Salaliittoteorialle tyypillisesti juuri mitään todisteita ei esitetä. Ne korvaa teorian jatkuva toistaminen, jolloin siitä tulee uskottava, koska "kaikkihan" niin ajattelevat.

Olennaista ei kuitenkaan ole, voidaanko jotain teoriaa tai käsitystä tapahtumien kulusta kutsua salaliittoteoriaksi vai ei. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, mitä käsitystä voidaan saatavilla olevan todistusaineiston perusteella pitää todennäköisimmin totena.

Virallinen tarina syyskuun 11. päivän tapahtumista tuskin ainakaan pitää paikkaansa. Jotta se olisi totta, meidän pitäisi uskoa, että vain

sattumalta Afganistanin ja Irakin sotaa oli valmisteltu jo kuukausia ennen 11.9.,

sattumalta lukuisten ulkomaisten tiedustelupalvelujen ja valtionpäämiesten suoraan USA:n hallitukselle osoittamat yli 20 varoitusta odotettavissa olevasta terrorihyökkäyksestä kaikuivat kuuroille korville,

sattumalta juuri tuona kohtalokkaana päivänä eksyneiden lentokoneiden ja kaappausten torjuntaan tarkoitetut hävittäjät eivät lähteneet normaaliin tapaan hätyyttämään kaapattuja koneita vaan pysyivät maassa,

sattumalta 11.9. järjestettiin USA:n itäosien ilmatilassa viisi sotaharjoitusta, joissa harjoiteltiin mm. lentokonekaappauksen torjuntaa ja joissa tuotettiin tutkien ruuduille virhesignaaleja,

sattumalta kaapparit olivat oppineet pelkillä simulaattoriharjoituksilla loistaviksi taitolentäjiksi,

sattumalta Pentagoniin syöksyneen Boeing 757:n aiheuttamat vauriot eivät kooltaan, muodoltaan ja sijainniltaan lainkaan sopineet ison matkustajakoneen aiheuttamiksi,

sattumalta ensimmäistä kertaa historiassa tulipalot tuhosivat pilvenpiirtäjät maan tasalle,

sattumalta World Trade Centerin tornien yläosa putosi alas lähes samalla nopeudella kuin alas pudotettu kivi – ikään kuin alapuoliset kerrokset olisivat olleet paperia,

sattumalta rakennusten raunioissa oli vielä joulukuussakin tulikuumia alueita, vaikka normaalisti putoamisenergia nostaa lämpötilaa vain muutamalla asteella,

sattumalta jostain löytyi useita kertoja enemmän energiaa kuin polttoaineen palaminen ja rakennusten sortuminen vapauttivat niin, että kaikki ei-metallinen aines saatiin pulverisoitua ja teräspalkit katkottua juuri rekkaan sopiviksi,

sattumalta WTC-kompleksin rakennus numero 7 sortui klo 17.20 seitsemän tuntia pohjoistornin sortumisen jälkeen, vaikka mikään lentokone ei siihen törmännyt ja vaikka erittäin lujarakenteisessa talossa muutamaa minuuttia ennen sortumista nähtiin vain pari pientä tulipaloa,

sattumalta WTC-7:n keskiosa sortui ensin ja koko rakennus putosi siistiksi kasaksi pohjakerroksen päälle aivan samoin kuin purettaessa rakennuksia räjäyttämällä,

sattumalta suurin osa rakennusten sortumisen tutkintaan tarvittavasta raunioiden materiaalista vietiin kiireen vilkkaan Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan kierrätettäväksi,

sattumalta lähes kaikki terrorihyökkäyksen tutkimukset koetettiin estää,

sattumalta ketään USA:n turvallisuudesta tuona päivänä vastannutta viranomaista ei moitittu saatikka erotettu tai rangaistu vaan monet saivat ylennyksen.

Näistä ja monista muista virallisen tarinan kyseenalaistavista seikoista on olemassa laaja kirjallisuus sekä sähköisessä että painetussa muodossa(15).

Mutta mikä sitten on totuus syyskuun 11. päivän tapahtumista? Sitä emme vielä tiedä, mutta tosiasiat tuntuvat väkisin kääntävän syyttävän sormen USA:n hallitsevan eliitin jonkin osan suuntaan. Vaikka tietomme eivät riitä tuomitsemiseen, niitä on todennäköisesti suhteessa saman verran kuin rikostutkijoilla silloin, kun he nostavat syytteen jotakuta vastaan. Ehkä 2 996 USA:n ja muiden maiden kansalaista piti uhrata talouselämän hyvinvoinnin turvaamiseksi?

Iso raha ja suuri valta ovat kaikista huumeista pahimpia: riippuvuus kehittyy helposti ja annoksia täytyy aina vain suurentaa. Niitä saadakseen ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa – myös tappamaan oman maan kansalaisia. Varsinkin silloin, kun ihmisten poistaminen elävien kirjoista voidaan nähdä välttämättömänä osana suurta maailmanhistoriallista prosessia, jossa valtaapitävät toimivat Jumalan kätenä. Tappaminen on helpompaa, kun ei tarvitse kajota kollegoihin.

Normaalina arkipäivänä World Trade Centerissä työskenteli ja asioi noin 45 000 ihmistä. Aamulla 8–9-aikaan suurin osa työntekijöistä ei ollut vielä saapunut paikalle – ei varsinkaan ylemmistä toimihenkilöistä ja johtajista. Uhreja olivat siksi etupäässä huoltomiehet, sihteerit, ikkunanpesijät, vartijat, turvamiehet ynnä muut alemmat toimihenkilöt. Ehkäpä heidät katsottiin kuuluvaksi "väestön osaan, jolla on vähän käyttöä"?

Elämmekö jo uutta barbarian aikaa?




Loppuviitteet

1Suomennettu: Luxemburg, Rosa: Sosialidemokratian kriisi: Junius-pamfletti. Otava, Helsinki 1973

2Perlin, John: A Forest Journey, The role of wood in the development of civilization. Norton, New York 1989

3Sachs, Wolfgang: Die Liebe zum Automobil, Ein Rückblick in die Geschichte unserer Wünsche. Rowohlt, Reinbek bei Hamburg 1984

4Ks. esim. Tammilehto, Olli: Maailman tilan kootut selitykset. Like, Helsinki 1998

5Roth, Karl Heinz: Der Weg zum guten Stern des "Dritten Reichs": Schlaglichter auf die Geschichte der Daimler-Benz AG und ihrer Vorläufer (1890-1945). Das Daimler-Benz-Buch, ein Rüstungskonzern im "Tausendjährigen Reich". toim. Hamburger Stiftung für Sozialgeschichte des 20. Jahrhunderts, Franz Greno, Nördlingen 1987: 28-39

6Kurz, Robert: Schwarzbuch Kapitalismus: ein Abgesang auf die Marktwirtschaft. Eichborn, Frankfurt am Main 1999

7Arendt, Hannah: Eichmann in Jerusalem: a report on the banality of evil. Penguin Books, Harmondsworth 1979[1963]; Bauman, Zygmunt: Modernity and the Holocaust. Cornell University Press, Ithaca 1989

8Bower, Tom: The Paperclip Conspiracy: the battle for the spoils and secrets of Nazi Germany. M. Joseph, London 1987

9Rist, Gilbert: The History of Development, From western origins to global faith. Zed, London 1997 [1996]

10Tamplin, Arthur R. ja Björn O. Gillberg: A Critical Critique of "Basic principles for the limitation of releases of radioactive substances from nuclear power stations". Miljöförlaget, Uppsala 1975

11Gallagher, Carole: American Ground Zero, The Secret Nuclear War. The MIT Press, Cambridge, Massachusetts 1993

12Dieterich, Heinz: Ironien der Weltgeschichte: Strukturparallelen zwischen Nazi-Lebensraum und Erster/Dritter Welt heute. Das Fünfhundertjährige Reich, Emanzipation und lateinamerikanische Identität 1492-1992. toim. Bruni Höfer, Heinz Dieterich ja Klaus Meyer, Medico International, Frankfurt am Main 1990: 69-148

13Ks. esim. Tammilehto, Olli: Yhden taalan kysymys, Globalisaatio ja köyhyyskiista. Like, Helsinki 2003

14Rebuilding America's Defenses; Strategy, Forces and Resources For a New Century. http://www.newamericancentury.org/RebuildingAmericasDefenses.pdf, Washington D.C, The Project for the New American Century 2000

15Ks. esimerkiksi suomenkielellä: www.11syyskuu.org; www.tammilehto.info; Chossudovsky, Michel: Sota ja globalisaatio. Like, Helsinki 2003; saksaksi: Bröckers, Mathias: Verschwörungen, Verschwörungstheorien und die Geheimnisse des 11.9. Zweitausendeins, Frankfurt am Main 2002; Bröckers, Mathias ja Andreas Hauss: Fakten, Fälschungen und die unterdrückten Beweise des 11.9. Zweitausendeins, Frankfurt am Main 2003; Bülow, Andreas von: Die CIA und der 11. September. Piper, München 2003; englanniksi: Ahmed, Nafeez Mosaddeq: The war on freedom, How and Why America was Attacked, September 11th, 2001. Tree of Life Publications, Joshua Tree, California 2002; Griffin, David Ray: The new Pearl Harbor: disturbing questions about the Bush administration and 9/11. Olive Branch Press, Northampton, Mass. 2004; Ruppert, Michael C.: Crossing the Rubicon, The decline of the American empire at the end of the age of oil. New Society Publishers, Cabriola Island, BC 2004; ks. myös www.911truth.org jossa mm. 100 nimekkään yhdysvaltalaisen ja 40 terrorihyökkäyksen uhrin vetoomus, jossa tuodaan esiin virallisen tarinan ristiriidat ja vaaditaan kongressin ja New Yorkin oikeuskanslerin käynnistämään uudet syyskuun 11. päivän tapahtumia koskevat tutkimukset.


Page Top
 

Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen
Kirjoituksen uudelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun (http://www.tammilehto.info)

20.1.2005