Tämä Olli Tammilehdon kirjoi tus on julkaistu Helsingin Sanomissa 1.10.1996. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

 Yhtiöiden suunnitelmatalous uhkaa ruokaturvaa

Valtaosa suomalaisista on tottunut siihen, että ruokaa on riittävästi ja että se enemmin vahvistaa kuin heikentää ruumistamme. Mutta liian kevyt ruokakassi on ar kipäivää sadoille miljoonille ihmisille, joista monet eivät asu meistä kaukana. Toisaalta hyvinvoivan kansalaisen ostoskori on kytketty yli maapallon levittäytyneeseen monimutkaiseen tuotantojärjestelmään, jossa jatkuvasti tehdään kokeita luonnon ja ihmisen sietokyvyllä. Jokaisen ruokakassin täyttyminen kunnon ruoasta on siis perin epävarmaa. Keskustelua ruokaturvasta tarvitaan.

 Juuri nyt sitä onkin syntymässä Elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n vaikutuksesta. Kyseinen YK:n elin järjestää marraskuun puolivälissä Roomassa "Ruokahuippukokouksen". Sitä ennen 16.10. vietetään FAO:n perustamisen vuo sipäivää Maailman ruokapäivänä.

 Valitettavasti kuitenkin YK-järjestelmän ja eri maiden maatalousviranomaisten ehdoilla keskustelu näyttää ajautuvan sivuraiteille. Puhutaan pääasiassa vain tuotetun ruo kamäärän suhteesta maapallon väkilukuun sekä erilaisista kauniista periaatteista ja YK:n uusista organisaatiomuodoista. Silloin tällöin sentään muistetaan mainita ruoan jakautumisen epäoikeudenmukaisuus, ruoan laatua heikentävät tuotantomenetelmät ja viimevuosikymme ninä rakennetun elintarvikejärjestelmän herkkä vaurioituvuus. Sen sijaan keskustelussa lähes tyystin vaietaan niistä yhteiskunnallisista voimista ja ylivaltasuhteista, jotka johtavat ruokaturvan heikkenemiseen.

 Olennainen muutos ravinnon saannissamme on ollut sen siirtyminen yhä enemmän suuryhtiöiden ohjaukseen. Kyse ei ole vain omava raistalouden syrjäytymisestä vaan yhtä suuressa määrin mark kinataloudesta luopumisesta: Markkinoita on vain, jos ostajien lisäksi myös myyjiä on paljon - kuten esimerkiksi toreilla. Kuitenkin elintarvikeketjun kaikkia vaiheita pelloilta lautasellemme kontrolloivat kunkin alan suurimmat firmat. Ne sivuuttavat markkinasäätelyn ja käyttävät laajaa poliittista valtaa sekä valtiollisella että ylikansallisella tasolla.

 Unileverin, Chiquita Brandsin, McDonald'sin ja muiden vastaavien yhtiöiden ja niiden alihankkijoiden plantaasit ja karjankasvattamot ovat vieneet pellot ja laitumet köyhiltä. Toiset yhtiöt, kuten Cargill ja Continental, ovat tuottaneet kurjuutta ja nälkää valtaamalla markkinat paikallisilta viljelijöiltä polkuhinnoittelulla, poliittisella juonittelulla sekä harhaanjohtavalla ja voimakkaalla mainonnalla. Etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa pientuottajat on houkuteltu yhtiöiden organisoiman teollisen ruokakoneen rattaiksi. Heistä on tullut riippuvaisia yhtiöiden tuottamista lannoitteista, myrkyistä, koneista ja jakelukanavista. Seurauksena on ollut valtavia ympäristöongelmia, eläinten epäinhimillistä kohtelua ja ruoan laadun heikkenemistä.

 Viimeisimpiä askelia maatalouden valjastamisessa palvelemaan ruokaturvan sijasta "voittoturvaa" on pyrkimys monopolisoida kasvien pe rintötekijät yhtiöille. Maailman siemenkauppa on siirtynyt viimeisten kymmenen vuoden aikana sellaisille suurille kemian alan firmoille kuin Shell, ICI ja Ciba-Geigy. Usein näistä siemenistä kasvatetut lajikkeet eivät tuota itäviä siemeniä, mutta vaativat sen sijaan runsaasti kyseisten yhtiöiden lannoitteita ja torjunta-aineita.

 Uusin vaihe viljelijän kontrollissa on pyrkiä eri tavoin patentoimaan siemenet. Näin saadaan yhtiöiden "uusfeodalismi" täydelliseksi: köyhimmätkin viljelijät, jotka eivät käytä mitään yhtiöiden tuotteita, pakotetaan maksa maan veroa firmoille. Itse luontokin tulee näin yksityistettyä - tai oikeastaan yhtiöitettyä.

 Miksi tästä kaikesta ei keskustella? Miksi ruokaturvaa koskevissa teksteissä puhutaan valtioista ja YK-elimistä mutta vaietaan yhtiöistä, vaikka elintarviketalous on kiistatta firmojen käsissä? Ilmeisesti siksi että vallitsevan uusliberaalisen ideologian keskeisiä sääntöjä on peittää yhtiöiden poliittinen toiminta näkyvistä epämääräisen markkinavoimapuheen alle. Tällöin konkreettisten yhtiöiden pääkonttoreissa ja niiden yhteistoimintaelimissä suunniteltu, maailmaa vallankumouksellisesti muuttava toiminta näyttää luonnolliselta kehitykseltä, jota ei voi eikä tule vastustaa. Näin Adam Smithin nimeen vannovista taloudellisen liberalismin kannattajista on tullut oppi-isäänsä ratkaisevasti yksisilmäisimpiä: Smith sentään arvosteli ankarasti "rahamiehiä", joiden "edut aina ovat jossain suhteessa erilaisia, ja jopa vastakkaisia, kuin yleinen etu".



Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun