Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Vihreässä Langassa 12.8.1993. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

 Mitä maksat piioillesi?

Timo Harakka on ottamassa uutta askelta Osmo Soininvaaran viitoittamalla tiellä: hän on luopumassa tasa-arvoisuudesta (VL:n pääkirjoitus 5.8.93). Työllistäminen vaatii eriarvoisuutta, uskoo Osmo ja epäilee Timo. He ajattelevat: työllistäminen edellyttää suuria palkkaeroja tässä järjestelmässä ja koska järjestelmää ei voi muuttaa, lisääntyköön eriarvoisuus. He ovat oikeassa järjestelmään välttämättä liittyvän eriarvoisuuden suhteen - mutta väärin perustein.

Harakka lainaa (mukailee?) Soininvaaraa: "Jos kaksi ihmistä on taloudellisesti tasaveroisia, toiselle ei ole juuri syytä olla toiselle piikana." Lause näyttää itsestäänselvältä, mutta se on sitä vain, kun sille annetaan mitään sanomaton tulkinta: tasa-arvoiset eivät voi olla epätasa-arvoisia. Jos sen sijaan piika-sanan epätasa-arvoisuuteen liittyvä merkitys sivuutetaan, asia muuttuu monimutkaisemmaksi: mikseivät taloudellisesti tasaveroiset ihmiset voisi työllistää toisiaan? Näinhän yleisesti tapahtuu talouden epävirallisella sektorilla eli ns. autonomisessa taloudessa: esimerkiksi meikäläisten välisessä rahattomassa palvelusten vaihdossa tai köyhien maiden syrjäseuduilla ja slummeissa. Miksi yhtiötalousjärjestelmämme vaatii eriarvoisuutta?

Ajatellaan tavallista suomalaista hyväpalkkaista ohjelmoijaa. Miksei hän työllistä ylimääräisellä rahallaan esimerkiksi työtöntä viihdetaiteilijaa? Kutsu häntä keventämään vieraiden kanssa vietettävää iltaa, kuten entisajan hyväpalkkaisilla oli tapana? Esteenähän on tasa-arvoisuus! Viihdetaiteilijakin on ollut hyväpalkkainen ja odottaa saavansa tuntuvan korvauksen. Palkkioon menevillä rahoilla ohjelmoija voi ostaa viihde-elektronikkaa - jopa paremmat stereot kuin vierailla. Ja tarjota heille eksoottisia ruokia ja hienoja viinejä. Yksinkertaisesti hän voi oman palkkansa veroisen esiintymispalkkion maksamisen sijasta ostaa kaupoista suuren joukon tavaroita, joiden yhteenlaskettu arvo tuntuu paljon suuremmalta kuin taiteilijan suoritus.

Mutta miksi ohjelmoijamme saa rahallaan kaupoista niin paljon hyödykkeitä ja turhakkeita? Syy on tuttu mutta näköjään helposti unohtuva: niitä tekemässä on ollut ympäri maailmaa lukemattomia ihmisiä, joille ei makseta lähimainkaan samaa palkkaa kuin hänelle. Ja siksi, että tavaroita tuottamassa olleille luonnonvoimille ei makseta "palkkaa" lainkaan: luontoa riistetään.

Entä jos riisto lopetettaisiin ja kaikille maksettaisiin yhtäläistä palkkaa? Ihmisten riiston lopettaminen tietäisi, tavaroiden kokonais kysynnän laadun radikaalia muuttumista: ylellisyystuotteita ja statusesineitä ei ostettaisi, kun kaikki olisivat köyhempiä kuin teollisuusmaiden nykyasukkat. Luonnon riiston lopettaminen merkitsisi kokonaiskysynnän määrän romahtamista: kovin moniin ekotuotteisiin ei ole varaa. Yhtiöt alkaisivat kaatua vinhaa vauhtia. Talous romahtaisi.

Palatkaamme nykypäivään, jossa meillä siis on piikoja ja renkejä ympäri maailmaa. Miksi ohjelmoijastamme tuntuu, että kaupasta saatavat ylimääräiset tavarat ovat arvokkaampia kuin taiteilijan kertasuoritus? Koska mikään niistä ei ole välttämätön, oleellista on, millaisia symboleja niistä on tehty: millaisia statukseen, sosiaaliseen menestykseen, taiteellisuuteen, osaamiseen, älykkyyteen, voimaan, kauneuteen, miehisyyteen, naisellisuuteen, seksuaalisuuteen, luontoon tai luonnollisuuteen liittyviä merkityksiä niihin on liitetty. Koska liittäjänä on tavaroiden tuottajien rahoittama mainonta ja kaupallinen kulttuuri, merkitykset ovat yleensä myönteisiä, ja niinpä tuotteet vaikuttavat arvokkailta.

 Mutta jos ohjelmoija näkisi selkeästi, millaisia kärsimyksiä tavaroiden tuottaminen kaivoksista ja pelloilta myyntipöydälle on aiheuttanut tuhansille ihmisille ja lukemattomille muille luotokappaleille, niiden merkitys ja samalla arvo romahtaisivat hänen silmissään. Ja jos saman tiedostamisen kokisivat ohjelmoijan vieraat, hän ilman muuta kustantaisi viihdetaiteilijan kotiinsa ja jättäisi tavarat kaupan hyllyille. Kun ohjelmoijan tietoisuus ja käyttäytyminen leviäsivät, ihmiset työllistäisivät toisiaan huolimatta korkeista kustannuksista ja tarpeettomat tavarat pölyttyisivät varastoissa.

Toisaalta ohjelmoija huomaisi pian, että lähipiiristä löytyy häntä auttavia ja viihdyttäviä ihmisiä, jotka antavat palveluksensa jopa ilmaiseksi, kunhan hän itse joskus auttaa heitä. Niinpä ohjelmoijan menot pienenisivät. Tämä sopisi hänelle mainiosti, sillä hän olisi jo pitkään halunnut vaihtaa työpaikkansa vähemmän riistäväään mutta pienipalkkaisempaan. Samalla tavalla alkaisivat toimia muutkin ihmiset, sillä tavaroiden arvon romahduksen seurauksena myös, palkkojen arvo romahtaisi. Tällöin ihmisiä ja luontoa karkeasti hyväksikäyttäviin ja epäinhimilistä käyttäytymistä vaativiin tehtäviin ei saisi enää houkuteltua työntekijöitä. Tietenkin tästä kaikesta seuraisi kapitalismin loppu, mutta kukapa sitä surisi, jos tuloksena olisi parempi yhteiskunta.

 Miksi tiedostamista ei kuitenkaan tapahdu ja mainonnan valheet saavat yksin luoda tavarakulttuuriamme? Muiden joukossa syypäitä ovat Harakan ja Soninvaaran tapaiset vihreät, jotka kuvittelevat ny kyisellä taloudella olevan vankka aineellinen perusta. Talouden vakiintuneita dogmeja toistellessaan, he uusintavan talouden illuusioiden pohjalle rakentuvan mielettömyyden. "Talouden realiteetit" ja "kylmät tosiasiat" ovat olemassa vain siinä määrin ja vain niin kauan, kuin niistä puhutaan.

 Näyttää siltä, että talouspolitiikasta isokenkäisten kanssa puhumaan päässeet vihreät pitävät liian lapsellisena monien tavallisten vihreiden ja muiden nykyihmisten perusoivallusta: talouskeisarilla ei ole vaatteita.


Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun