Tämä Olli Tammilehdon teksti on alustus, jonka hän piti Jyväskylän yliopiston filosofian laitoksen järjestämässä ympäristöfilosofian seminaarissa toukokuussa 1991. Julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
 
 
  Miksi ihmiset uhkaavat
 ympäristöään?
 

Useimmille alkaa olla selvä, että ihmis ten nykyinen käyttäytyminen tuhoaa ympäristöä ja uhkaa maapallon elinkelpoisuutta. Ihmiset tekevät tihutöitä töissä ja kotonaan. Kaiken lisäksi useimmat seisovat tumput suorina silloin, kun pitäisi estää muiden tuholaistoiminta.

 Ratkaisuja tähän valitettavaan asiantilaan on toki vuosien kuluessa ehdotettu ja yritetty. Ne ovat pääasiassa olleet kahdenlaisia: toisaalta valtiollisen pakon ja käyttäytymisen manipuloinnin lisääminen, toisaalta uusien arvojen ja asenteiden kehittäminen ja istuttaminen ihmisiin. Jälkimmäiseen ratkaisuyritykseen ovat filosofit antaneet huomattavan panoksen: varsinkin Yhdysvalloissa on ympäristöetiikan harrastus ollut laajaa akateemisissa piireissä.

 Kuitenkin tulokset ovat jokseenkin laihoja huolimatta jo neljännesvuosisadan kestäneestä yrittämisestä. Tosin teollisuusmaissa on luotu suuri määrä lainsäädäntöä ja ympäristöhallintoa, ja ihmisten enemmistön asenteet ovat selvästi muuttuneet ympäristönsuojelulle myönteisiksi. Mutta edelleen lajit kuolevat sukupuuttoon, metsät tuhoutuvat, aavikot etenevät, ilmakehä järkkyy jne.

 Tähän umpikujalta ainakin näyttävään tilanteeseen reagoidaan useimmiten joko antamalla periksi tai sitten sisulla: on kehitettävä entistä tehokkaampaa lainsäädäntöä ja parempaa ympäristöetiikkaa. Mutta ehkä toimettomuuden ja loputtoman hääräämisen lisäksi on olemassa kolmaskin vaihtoehto: paluu alkuun? Ehkäpä nykyisten ratkaisuyritysten taustalla oleva tilanneanalyysi on väärä?

 Valtiollista manipulaatiota yrittävät uskovat enemmän tai vähemmän ympäristön tuhoamisen luonnollisuuteen: "ihmisellä" on rajattomat tarpeet ja täysin luonnollisen hyvinvoinnin lisäämispyrkimyksensä sivussa hän tulee tuhonneeksi ympäristöään. Tiukimpaa kontrollia vaativat pitävät ihmistä luonnon syöpänä.

 Ympäristöeetikot ja asennekasvattajat uskovat taas tu hokäyttäytymisen johtuvan vääristä arvoista. Kunhan vain ihmisille voidaan vakuuttavasti osoittaa luonnon itseis- tai ainakin suunnattoman suuri arvo, ekokäyttäytyminen alkaa.

 Nämä selitykset murenevat kuitenkin, jos niiden päälle kertynyttä itsestäänselvyyden kiiltoa lähtee raaputtamaan: Valtaosan historiaansa ihmiset eivät ole tuhonneet ympäristöään. Suurin osa noin 5000:sta näihin aikoihin asti säilyneistä kulttuureista ei ole tehnyt sitä viimeisessä itsenäisessä kehitysvaiheessaankaan. Vaikka kaikki ihmiset tietenkin muuttavat ympäristöään - kuten muutkin eläimet - se on eri asia kuin tuhoaminen. Tuholaistoiminta ei ole siis ihmiselle mitenkään luonnostaan kuuluvaa.

 Syynä hävitykseen ei voi myöskään olla väärä etiikka: useimpien ihmisten useimpiin tekoihin ei nykyisin vaikuta ylipäänsä minkäänlainen etiikka: asioita - joista hyvin monet edistävät tuhokehitystä - tehdään koska niistä saadaan rahaa, koska aikaisemin käytössä olleet maat ja metsät on suljettu, koska tilanomistaja tai esimies käskee, koska hinta on halpa, koska niitä tekee mieli, koska ne ovat mukavia tai kauniita tai tehokkaita jne.

 Miksi sitten suurin osa ihmisistä nykyisin tuhoaa ympäristöään? Selitys saattaa löytyä, kun huomataan, että ihmiset ovat vallankäytön kohteita. Työpaikoilla tämä on selvä, mutta myös vapaa-ajan käyttöä manipuloidaan tehokkaasti, jonka seurauksena kulutetaan eikä antauduta onnen tai elämän mielen etsintään. Vallan käytössä suoranaista pakottamista tarvitaan hyvin vähän, koska suurin osa koulutuksesta ja kulttuurista on sisäistänyt teollisen ja valtiollisen vallan päämäärät ja koska yhteiskuntien fyysinen rakenne on muutettu vastaamaan vallan tarpeita ja koska vallan tueksi on kehitetty laaja "sydämetön" avustajakaarti, joka koostuu koneista ja laitteista.

 Mutta miksi ihmeessä vallankäyttäjät sitten ohjaavat ihmisten käyttäytymistä ympäristöä tuhoavaan suuntaan? Eihän se voi olla heidänkään intres siensä mukaista? Useimpien teollisuusyritysten ja monien muiden nykyajan organisaatioiden kohdalla selitys on yksinkertainen: valta riippuu kulutuksen ja teknologisen koneiston laajuudesta, ja näiden aikaansaaminen turmelee ympäristöä.

On kuitenkin myös yleispätevämpi yhteys vallan lisäämisen ja luonnon tuhon välillä: valtaa on vaikea kasata tuhoamatta paikallis- ja heimoyhteisöjä ja ylipäänsä ihmisten välistä yhteisöllisyyttä. Atomisoitua ihmistä on paljon helpompi manipuloida kuin moninaisista ihmissuhteista mieltä ja tarkoitusta elämään saavaa yksilöä. Tyy dyttävä yhteisöelämä ei vaadi paljon kulutusta, mutta erillinen yksilö etsii epätoivoisesti tavaroista korviketta menetettyihin ihmissuhteisiin ja elämän mieleen. Heimo- ja paikallisyhteisöt ovat aikojen kuluessa kaikkialla maailmassa ottaneet "jäsenikseen" myös ko. paikan ja sen luontokappaleet: on kehittynyt ekologinen elämäntapa. Kun vallan lisäämiseksi ja keskittämiseksi yhteisöjä on heikennetty ja hajoitettu, on samalla myös tuhottu ainoan käytännössä kokeiltua ympäristöä tuhoamaton elämistapa.

 Jos edellä hahmoteltu ympäristötuhon selitys pitää paikkaansa, tuhon torjunnan painopisteitä on muutettava: nyt onkin kysymys ihmisten vapauttamisesta - eikä heidän hillitsemi sestään tai käännyttämisestään. Ihmisten onnettoman elämän ja maailman tuhon yhteydet vallan kasaamiseen on kaivettava esiin, on kapinoitava, vapautettava sektoreita ja alueita, rakennettava yhteistyöverkkoja jne. Koska valta perustuu paljolti vallitsevaan ideologiaan tai diskurssiin ja koska se on tunkeutunut jokapäiväiseen kieleemme ja käsitteisiimme, filosofille riittää tässä emansipaatioprosessissa yllin kyllin töitä - enemmän kuin valtiollisten tai eettisten ekonormien kehittely ja perustelu voisi koskaan tarjota.


Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun