Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Kumppani-lehden numerossa 3/1996, Sivari & Totaali -lehden numerossa 3/1996 ja Aamun Koiton numerossa 1/1997. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Kuka täyttää ruokakassisi?

Taas tänään löydät jääkaapistasi turhia lisäaineita, myrkkyjäämiä, epämukavaa oloa ja tulevia sairauksia. Mutta älä valita: syyllinen olet Sinä! Mitä menit ostamaan noita tuotteita. Tai ehkäpä löydät keittiön pöydältä nälkää, eroosiota ja lajikatoa. Taikka sitten lautasellasi on "romurautaa, tuhkaa, kyyneleitä, etelän lasten poskipäitä, räjähdyksiä, ruumiita, kauhua, sotkuista köyhää verta", kuten erinäisiä vuosia sitten laulettiin. Taaskin syyllinen olet Sinä, meille kerrotaan. Elämmehän vapaassa markkinataloudessa ja Sinähän valit sit! Ja jollet Sinä nyt ihan kokonaan ole vikapää, niin sitten hiukan syytä löytyy myös modernisaatiosta, globalisaatiosta, kehityksestä ja markkinavoimista - kaikki myönteisiä asioita, joita ei kukaan täysjärkinen tohdi vastustaa.

 Valitettavasti et kuitenkaan voi täyttää ruokakassiasi luonnossa. Teet sen K- tai S-kaupassa (tai jos olet onnekas X-kaupassa). Pääjohtaja Kinnunen ja pääjohtaja Lahti ovat Helsingin pääkonttoreissa alaisineen valinneet, mitä kassisi sopii sisältää asut sitten Utsjoella tai Upinniemellä.

 Mutta hetkinen, nuo vasemmistolaiset opit eivät minuun kyllä uppoa! Hehän panevat tarjolle vain sitä, mitä me kysymme.

 Kuitenkin vallitsevan, ei-vasemmistolaisen taloustieteenkin mukaan kysynnän ja tarjonnan laki toimii vain, jos ostajien lisäksi myös toisistaan riippumattomia myyjiä on paljon eikä mainonta manipulaatiota esiinny. Päivittäistavarakauppamme tilannetta kutsutaan taloustieteen oppikirjoissa pitkälle monopolisoituneeksi. Sitäpaitsi suurliikkeet eivät ole saaneet asemaansa kuluttajien preferenssejä puntaroimalla vaan vuosikausia kestäneellä poliittisella toiminnalla, joka on taannut niille edulliset kaavoituspäätökset ja kunnalliset tuet.

 Mutta Kinnunen ja Lahtihan hankkivat kassien täyttöpaikkoihinsa vain sitä, mitä maailmanmarkkinat tarjoavat. Taaskaan emme valitettavas ti löydä tuota kaikkien puolueiden ihannoimaa markkinataloutta vaan jo haudatuksi luultua suunnitelmataloutta. K- ja S-konsernit samoin kuin niiden ulkomaiset sisaret vaikuttavat suuruutensa ansiosta merkittävästi koko ruoantuotantoketjuun. USA:lainen päivittäistavarakaupan jättiläinen Wal-Mart on muuttunut ylikansalliseksi, ja vuonna 2000 se on todennäköisesti maailman suurin yhtiö.

 Toisaalta sikäli kun maailman ruokamarkkinat eivät ole kauppojen kontrolloimia, niitä hallitsevat muut suurfirmat. Elintarvikkeisiin kuuluvien perushyödykkeiden kohdalla kolmesta kuuteen suurinta yh tiötä on kontrolloinut 70-95 % kunkin alan markkinoista.

 Viljan maailmanmarkkinoilla monopolisoituminen on selvintä: niistä yhdysvaltalainen Cargill on hallinnut yksin 60 %. Tämän USA:n suurimman perheyhtiön asema on perustunut liittovaltion tuella alhaisena pidettyyn viljan hintaan. Cargillin ja MacMillanin perheiden rahasampo on aktiivisesti lobannut maan hallitukselta maataloustukia. Tuet eivät ole kuitenkaan auttaneet tavallisia USA:laisia farmareita. Ne, jotka eivät ole joutuneet myymään tilaansa, ovat epätoivoisesti yrittäneet tuottaa viljaa Cargillin määräämällä liian alhaisella hinnalla ja turvautuneet ympäristölle tuhoisiin menetelmiin.

 Suurimmat onnettomuudet kyseessä olevien perheiden ahneus on kuitenkin aiheuttanut kolmannessa maailmassa. Paikalliset viljelijät ovat menettäneet myyntimahdollisuutensa Cargillin alihinnoitellun viljan takia. He ovat köyhtyneet, ja monet ovat lopulta joutuneet lopettamaan maanviljelyn. Koska entiset viljelijät eivät ole useinkaan löytäneet muutakaan työtä, he ovat liittyneet ainakin ajoittain nälkää näkevään kurjalistoon. Viljelijöiden mukana ovat kurjistuneet monet muut kolmannen maailman ihmiset, jotka ovat menettäneet heidät kauppojen, käsityöpajojen ym. asiakkaina.

 Tämä pienviljelijöiden syrjäytyminen on jatkoa 500 vuotta kestäneelle valloitukselle, jossa kolmannen maailman peltojen kasvu on kytketty palvelemaan eurooppalaisperäisten pääomien ja yhtiöiden kasvua. Niinpä ylikansalliset firmat ovat viime vuosikymmeninä kontrolloineet 80 % vientiviljelyyn käytetystä maasta. Pääoman lisäksi tämä maa tuottaa nälkää: peltojen tuotto menee rikkaille ja heidän eläimilleen, eikä edes myynnistä saatava raha palaa ruokkimaan köyhiä.

 Mutta suuryhtiöiden ote maailman ravinnontuotannosta ei jää tähän. Ne ovat onnistuneet monin tavoin saamaan liekaansa myös muodollisesti itsenäiset pienviljelijät. Siinä olennaista on ollut viljelijöiden tekeminen riippuvaiseksi yhtiöiden tuottamista panoksista. Nälkäisten ruokkiminen ei ole ollut syynä siirtymiseen pois vanhasta "luomu"viljelystä kemiallisiin peltotuotantoon. Kysymys on siitä, että ostolannoitteiden ja torjuntamyrkkyjen käyttö on sopinut erinomaisesti yhtiöiden piirustuksiin. Ne ovat markkinoineet ekologisesti tuhoisia tuotteitaan mm. soluttautumalla YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n neuvontakoneistoon. Lannoite- ja myrkkyalalla ovat kunnostautuneet mainitun Cargillin lisäksi mm. Shell, Ciba-Geigy, Hoechst, Bayer, Dupont, Union Carbide, Chevron, Dow, ICI ja suomalainen Kemira.

 Viimeinen askel elämäämme perustan muuttamisessa rahan teon välineeksi on yhtiöiden pyrkimys monopolisoida ravintokasvi en geenit. Varmistaakseen kontrollinsa ja estääkseen takaisin luomuvilje lyyn siirtyvien tuottajien luisumasta pois yhtiöiden otteesta kemikaalifirmat ovat 80- ja 90-luvuilla ottaneet haltuunsa yhä suuremman osan maailman siemenkaupasta. Suurimpia siemenkauppiaita ovat 80-luvun lopulta lähtien olleet esimerkiksi Shell, ICI ja Ciba-Geigy.

 Viljelijöiden riippuvuutta näistä yhtiöistä on lisännyt se, että firmojen omilla tai "kehitys"apuvaroilla synnytetyt ja levitetyt lajikkeet vaativat paljon lannoitteita ja torjunta-aineita. Lisäksi monet niistä ovat hybridejä, jotka eivät tuota itäviä siemeniä. Mutta tämäkään riippu vuus ei yhtiöille riitä. Myös ne viljelijät, jotka eivät osta kemikaaleja eivätkä siemeniä, on haluttu saada osallistumaan suurenmoisen kulttuurimme rakentamiseen: yhtiöt ovat alkaneet patentoida kasvien geenejä, jolloin jokaisen niitä käyttävän on maksettava patenttioikeusmaksuja.

 Patentoinnin perustana on geenimanipulaatio: luonnon evoluution miljoonien vuosien kuluessa synnyttämän organismin geeneihin tehdään jokin muutos ja tällä perusteella julistetaan muutettu organismi yhtiön omaisuudeksi. Samanlainen muutos saattaa esiintyä luonnossa, vaikka sitä ei vielä ole löydetty. Usein yhtiöiden geenitehtailun tavoitteena on saada kasvi kestämään suuria annoksia niiden tuottamia myrkkyjä. Geenimuunneltu kasvi voi osoittautua ihmisille ja luonnolle vaaralliseksi, mutta tästä patentin omistaja ei ole vastuussa.

 Firmat ovat viime vuosina päässeet lähelle myös vanhojen kulttuurikasvien ja luonnonorganismien patentoimista. Ne ovat patentoineet joitakin hyvin yksinkertaisia, leivän leipomista muistuttavia kasvin hyödyntämismenetelmiä. Näin ne ovat voineet alkaa vaatia patenttioikeusmaksuja ihmisiltä, joiden kulttuurissa kasvia on käytetty tuhansia vuosia.

***
Isokenkäisiä ja suurikätisiä ruokakassisi täyttäjiä on siis väijymässä jokaisen hyllyn takana. Tarvitset suurta valppautta, jos aiot myös itse eettisenä ihmisenä osallistua siihen. Joudut luopumaan totutuista tavoistasi ja hakeutumaan uusiin ostospaikkoihin. Mutta ennen kaikkea joudut harkitsemaan myös mahdollisuutta, että Sinun on hakeuduttava yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa, jotta saisit nuo kassiasi täyttävät kalmakourat pysäytettyä.


Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info

Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.

Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun