Tämä Olli Tammilehdon kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 25.8.1994. Uudelleen julkaiseminen toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivula.

En ole Suomi

Julkisuudessa on pelätty, että kiista Euroopan Unioniin liittymisestä "jakaisi kansaa" vahingollisella tavalla. Nämä huolet lienevät liioiteltuja, sillä yhdestä asiasta useimmat kiistelijät näyttävät olevan yksimielisiä: keskustelun tulee koskea "Suomen kansallisia etuja", "Suomen vaikutusmahdollisuuksia", "Suomen it senäisyyttä" tai ylipäänsä "Suomea".

Mutta mikä oikein on tuo olio, johon kiistakumppanit niin ahkerasti viittaavat 'Suomi'-sanalla? Onko Suomen etu sama kuin minun tai jonkin toisen Hangon ja Utsjoen välillä elävän olennon etu? Kun Suomi vaikuttaa, vaikutanko minä tai naapurini? Olenko minä ja Matti Virtanen itsenäisiä, kun Suomi on itsenäinen?

 Ilmeisesti tässä kielipelissä 'Suomi' merkitsee jotain aivan muuta kuin isänmaallisen ylevyyden kallis ja kultainen Suomi rakkaine laaksoineen, kukkuloineen, vesineen ja rantoineen: Suomi vaikuttaa, kun korkea virkamies, hallitus, eduskunta tai presidentti vaikuttaa. Suomi on itsenäinen, kun kulloisenkin puhujan sillä kertaa kielteiseksi kokema ulkopuolinen voima ei määrää Helsingin val tiomiehiä vaan nämä purjehtivat pelkästään luonnollisten tai myönteisten tuulten vietävänä. Suomen edut taas ovat sitä, mikä on hyväksi puhujan suosiman taloussektorin kasvulle tai jonkin valtiokoneiston tavoitteen toteutumiselle.

 Miksi siis erilaisten Suomi-puheiden pitäisi vaikuttaa EU:ta koskevaan kantaani? "Eurooppa"-keskustelijat ilmeisesti olettavat jokaisen rajavartiolaitoksemme piirittämän ihmisen voivan vaikuttaa Suomi-nappe ja painelevaan herraväkeen. Kansalaisten valta on kuitenkin jokseenkin vähäistä niin nykyisessä Suomessa kuin EU:ssa. Demokrati aa rajoittavat ennen kaikkea vallan kasautuminen yhtiöille ja valtionbyrokratioille sekä näiden liittoutumille.

Sikäli kuin kansanedustuslaitoksilla ylipäänsä on valtaa niiden demokraattisuuden tiellä on lukemattomia esteitä: edustajaehdokkaiden nimitysvallan ja tiedotusresurssien epätasainen jakautuminen, imagokeskeinen vaalikampanjointi, jossa ehdokkaiden pyrkimykset hautautuvat kuva- ja ääniefektiviestinnän kohinaan, kansalaisten tavoitekokonaisuuksien ja puolueiden ajamien asiakokoelmien vastaamattomuus tai ristikkäisyys, edustajien ja valitsijoiden yhteyden katkeaminen vaalien jälkeen, vallan keskittäminen ylimmille edustuselimille sekä näiden puuttuminen kylä-, kaupunginosa- ja työpaikkatasolta, paljolti tästä johtuva edustajien perehtymiskyvyn moninkertaisesti ylittävä asiaruuhka, päätösten määritteleminen asiantuntijakysymyksiksi, edustuslaitosten alistaminen muille valtaelimille jne.

 Koska EU-keskustelijat eivät juuri puhu kansanvallan esteistä ja niiden poistamismahdollisuuksista kannattamassaan vaihtoehdossa, minulle ei heidän "Suomi vaikuttaa" ja "itsenäinen Suomi" -fraaseillaan liene juuri merkitystä. Useimpien EU-kannanottajien ohjelmiin ei ilmeisesti kuulu vallansiirto eliiteiltä muille ihmisille.

Toista Suomi-retoorikkojen piilevää olettamusta voi kutsua "rikkauden synnyttämän säteilyn läpitunkevuus -teesiksi": kun Suomenmaassa, kuka tai mikä tahansa rikastuu siitä hyötyvät kaikki. Jos hiukankin ajattelee, käy selväksi, ettei tämäkään olettamus pidä paikkaansa. Usein asia on juuri päinvastoin: joidenkin ihmisten tai organisaatioiden menestyminen, joka näkyy taloudellisena kasvuna, haittaa enemmistöä. Se merkitsee kaikkien käytettävissä olevien yhteisten resurssien tuhoamista tai niiden siirtymistä harvojen hyödynnettäviksi. Esimerkiksi marjametsä muuttuu sahatavaran kautta yksityisautoiksi. Vähemmistön käyttämien saasteita tupruttavien tappokykyisten teräsarkkujen lisääntyminen tekee enemmistön liikkumisen yhteisillä teillä ja kaduilla kurjemmaksi ja vaarallisemmaksi. "Suomen edut" voivat siis olla aivan päinvastaiset kuin minun tai Maija Virtasen edut ja arvot.

Mutta eikö 'Suomi' merkitse monille yksinkertaisesti Suomen valtiota? Eikö valtion menestyminen tuo jokaiselle monenlaista hyvää: kouluja, kirjastoja, kulttuurilaitoksia, terveyspalveluja, sosiaaliturvaa, maanpuolustusta sekä hyvän ja kauniin yhdistyksen avustamista? Näin saattaa käydä. Mutta yhtä hyvin Suomi-valtion etujen mukaista voi olla kansalaisten sopeuttaminen eriarvoisuuteen, heidän muokkaamisensa hyvin toimiviksi rattaiksi virastojen ja yhtiöiden koneistoihin tai luotettaviksi "virtapiireiksi" näiden tietojärjestelmiin, tukiaisten maksaminen yhtiöille ja pankeille, jotka ovat huonoja häviäjiä ylistämässään taloudellisessa kilpailussa, ihmisten terveyttä ja kotiseutuja tuhoavien voimaloiden ja tehtaiden rakentaminen, laiskanpulskean virkamieseliitin hyysääminen, poikain lelujen isoismallien hankkiminen kenraaleille ja Matti Virtasen tapattaminen, kun "terroristivaltio" uhkaa suomalaisen tai eurooppalaisen talouselämän koskemattomuutta.

Voi kuitenkin olla, että kyvyttömyyteni innostua EU-keskustelijoiden Suomi-retoriikasta, johtuu minusta itsestäni: ehkä olen yksinkertaisesti vain huono suomalainen. En ole kyllin usein jännittänyt kan sainvälisillä areenoilla kamppailevien suomalaisten urheilijoiden ja joukkueiden puolesta. Ehkä minun pitäisi omia etujani ja arvojani ajattelematta olla tyytyväinen, kun asioistani päättävien joukossa on ylipäänsä suomalaisia, ja nauttia siitä, että nimenomaan joku suomalainen rikastuu.

Olenko todella erehtynyt kuvitellessani demokratiallamme olevan jotain tekemistä kreikan kielen kansaa ja valtaa tarkoittavien sanojen tai muinaisen Ateenan hallitusmuodon kanssa? Ehkä minun on mentävä opiskelemaan demokratian mallia urheilustadionille tai television äärelle johonkin kisojen täyttämään anniskelupaikkaan.




Palautetta kirjoittajalle voi lähettää osoitteeseen etunimi(at)sukunimi.info Kirjoituksen udelleen julkaiseminen on toivottavaa. Siitä tarkemmin tekijän kotisivulla.
Takaisin Olli Tammilehdon kotisivun alkuun